Viikko sitten lauantaina perussuomalaiset valitsi puoluekokouksessa uudeksi puheenjohtajaksi Jussi Halla-ahon. Siitä käynnistyi Suomen poliittisessa historiassa ainutlaatuinen tapahtumasarja, jonka tuloksena perussuomalainen puolue hajosi kahtia. Timo Soini johdatti 20 kansanedustajaa pois puolueensa ryhmähuoneesta ja ilmoitti heidän perustavan uuden eduskuntaryhmän: ”Uusi vaihtoehto”. Puolueensa jättäneet kansanedustajat syyttivät halla-aholaisten kaapanneen puolueen.
Tiina Elovaara ja muut kansanedustajat näkivät kaappauksen taustalla kiihkokansallismielisiä voimia kuten Suomen vastarintaliikkeen (SVL) ja Suomen Sisun toimintaa. ”Uusi vaihtoehto” -ryhmän johtaja Simon Elo puhui junttauksesta ja antoi ymmärtää, että puoluejohdon valinta olisi tapahtunut epädemokraattisella tavalla. Halla-aho ja hänen kannattajansa vastasivat, että kyseessä oli puoluekokouksen tekemä demokraattinen valinta. He torjuivat syytökset asiattomasta junt-tauksesta ehdottomasti.
”Uusi vaihtoehto” -ryhmän esittämät syytökset puolueen kaappaamisesta ovat erikoisia. Media on kiinnittänyt huomiota siihen, että monilla perussuomalaisilla kansanedustajilla on ollut yhteyksiä Suomen Sisuun ja SVL:seen. Timo Soini ja Sampo Terho ovat lukuisia kertoja torjuneet syytökset. Nyt kun laitaoikeisto otti puolueessa vallan, ryhtyi ”Uusi vaihtoehto” -ryhmä toistamaan samoja syytöksiä, joita perussuomalaisista oli esitetty jo vuosien ajan.
Tosiasia on, että perussuomalaisissa on pitkään ollut mukana kiihkokansallisia voimia, joihin puolue on suhtautunut varovaisesti, mutta viime vuosina enemmänkin puolustellen. Niitä oli jo SMP:ssä, jossa Marita Jurva ja Sulo Aittoniemi haukkuivat somaleja. Vuonna 2003 Timo Soini poimi Tony Halmeen eduskuntavaaliehdokkaaksi, vaikka entisen vapaapainijat puheet maahanmuuttajista olivat jyrkkyydessään Halla-ahon luokkaa, joskin eivät yhtä taitavasti muotoiltuja.
Syy tähän oli selvä. Perussuomalaiset tarvitsi halla-aholaisia. He toivat ääniä, joita ilman hallitukseen ei pääsisi. Simon Elon johtamassa ryhmässä on noin 20 kansanedustajaa. Sillä ei olisi ollut asiaa hallitukseen tai ainakin sen asema olisi ollut selvästi huonompi kuin 38 edustajalla. Ulkoministerin salkusta ei olisi ollut puhettakaan.
Myös halla-aholaiset kokivat aluksi hyötyvänsä siitä, että olivat perussuomalaisissa. He laativat puolueen maahanmuuttopoliittisen ohjelman, jota piti toteuttaa myös hallituksessa. Timo Soinin hahmo ja puolueen SMP:läiset juuret huolehtivat siitä, että puolue oli salonkikelpoinen hallituspuolue, jota houkuteltiin hallitukseen jo jytkyn jälkeen 2011. Vähitellen halla-aholaisten asenne muuttui. He halusivat enemmän. Hallituksen olisi toteutettava tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa. Sitä varten puolueen johtoon olisi valittava Halla-aho ja hänen tukijansa.
Perussuomalaiset-puolueen rakenne on kevyt. Jäsenet ovat suoraan emopuolueen jäseniä. Jäsenhakemukset hyväksyy puoluehallitus. Ennen puoluekokousta mainostettiin, että kaikki jäsenmaksunsa maksaneet voisivat äänestää puoluekokouksen vaaleissa. Muissa puolueessa jäsenet liittyvät paikallisosastoihin, mikä luo kontrollia jäsenhakemuksiin ja ennustettavuutta vaaleihin.
Perussuomalaisten järjestelmä toimi silloin, kun puolueessa oli muutama sata tai pari tuhatta jäsentä. Nyt puolue on aivan toista kokoluokkaa. Internetissä sopivan ryhmän luominen ja sen mobilisoiminen sopivan ehdokkaan taakse puoluekokouksessa on helppoa. Lisäksi puheenjohtajasta ja jokaisesta varapuheenjohtajasta äänestetään erikseen, minkä seurauksena sama enemmistö voi äänestää suosikkinsa jokaiseen paikkaan.
Perussuomalaisten mukaan järjestelmä on demokraattisempi kuin muilla puolueilla, koska kaikilla jäsenillä on äänioikeus puoluekokouksessa. Demokraattisuuteen ei ole kuitenkaan mitään absoluuttista mittaria. Erilaiset järjestelmät voivat olla yhtä lailla demokraattisia. Kaikkien jäsenten yhtäläinen äänioikeus kuulostaa toki demokraattiselta, mutta käytännössä järjestelmä ei turvaa vähemmistöön jääneen ryhmän oikeuksia ja mahdollisuuksia vaikuttaa puolueen linjaan.
Järjestelmän demokraattisuutta voi mitata myös sillä, hyväksyvätkö kaikki osapuolet sen tuottamat tulokset. Yhdysvaltojen presidentinvaalijärjestelmää on syytetty siitä, että siinä vähemmän ääniä saanut ehdokas voi voittaa vaalit ja nousta presidentiksi. Järjestelmä on kuitenkin siinä mielessä reilu, että hävinneet ehdokkaat ovat hyväksyneet tuloksen silloinkin, kun he ovat voittaneet enemmän ääniä, kuten kävi Hillary Clintonille ja Al Gorelle.
Tässä mielessä Soini on huono häviäjä. Hän on itse ollut luomassa Perussuomalaiset-puoluetta sen alusta asti, hän on pitkälti valinnut sen jäsenet ja ehdokkaat eri vaaleissa, hän on luonut sen organisaation ja vaalitavat. Syypää vallan menettämiseen ja puolueen hajoamiseen löytyy peilistä.
Kirjoittaja Erkka Railo on erikoistutkija Turun yliopistosta.