Sosiaalidemokraatit aloittavat puoluekokouksensa tänään Joensuussa. Ennalta ajateltiin, ettei tämänkertainen kokous olisi erityisen merkittävä saati kiinnostava. Kokousta latisti ennalta myös se, ettei puheenjohtaja Jutta Urpilaiselle tullut haastajaa. Julkisuuspelin kannalta puheenjohtajien sopuvaalit eivät ole modernissa mediamaailmassa puolueille eduksi.
Demarikokouksen tekee yllättävänkin tärkeäksi se, että oppositiokaudellaan SDP on tullut eräänlaiseen tienhaaraan. Perinteistään poiketen demarit ovat lähteneet monissa asioissa linjoille, joilla se ei ole ennen liikkunut, olipa puolue sitten hallituksessa tai oppositiossa. Joensuussa saadaan toivon mukaan selko, jatkaako puolue irtiottojen tiellä vai pitääkö se kiinni pitkästä linjastaan.
Painavin linjaus nähtiin eduskunnan Kreikka-äänestyksessä, jossa SDP äänesti lainapakettia vastaan. Ratkaisu on huutomerkki, sillä SDP:n kaikki veljespuolueet (yksi äänesti tyhjää) tukivat euromaiden parlamenttien äänestyksissä lainapakettia. SDP on ollut tähän asti koko EU-jäsenyyden ajan johdonmukainen Eurooppa-puolue.
Populismia ei ole Suomessa totuttu yhdistämään SDP:hen. Ryhmäjohtaja Eero Heinäluoman maahanmuuttopuheet ja Kreikka-äänestys olivat huolestuttavia signaaleja SDP:n liu´usta arveluttavampaan suuntaan. Outoa on sekin, millaisia jälkipuheita Kelan pääjohtajanimitys on saanut aikaan demaririveissä, presidenttiä myöten.
Europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari puhui Kalevassa keskiviikkona viisaasti varoitellessaan puoluettaan katoavasta luottamuspääomasta.
Suurella puolueella myös oppositiopolitiikan pitää olla uskottavaa. Ylilyönneillä saa julkisuutta ja ehkäpä ääniäkin, tai ainakin ehkäisee äänivuotoa, mutta SDP:n tapaisen puolueen uskottavuus kyllä kärsii niistä.
"Räyhälinjan" ongelma on siinä, että äänestäjät voivat ottaa sen tosissaan. Vaalien jälkeen SDP voi olla kuitenkin hallituksessa, ja silloin kärjekäskin oppositiopolitiikka pitää vääntää pragmaattiseksi hallituspolitiikaksi. Uskottavuuden kannalta ei ole ongelmatonta sekään, että SDP:n julkikuva ei sovi yhteen perinteistä sosiaalidemokratiaa huokuvan, puoluekokouksessa hyväksyttävän ohjelma-asiakirjan kanssa. SDP:n kädet ovat nyt muuta kuin sen ääni.
Vaikka Urpilaisella ei ole nyt haastajaa, hänen asemansa SDP:n johdossa ei ole kadehdittava. Puheenjohtajalle ei ole mairittelevaa, että tuoreen kyselyn mukaan Heinäluoma on demarien ykkössuosikki seuraavaksi pääministeriksi. Vaikka Urpilaisen ja Heinäluoman yhteistyö on sujunut, heidän roolijakonsa luo kuitenkin, oikein tai väärin, mielikuvaa Heinäluomasta SDP:n todellisena johtajana.
Urpilaisen oltavat eivät välttämättä helpotu siitä, että uudeksi puoluesihteeriksi on vahvasti tyrkyllä Ylen entinen toimitusjohtaja Mikael Jungner. Jungner on jo nyt julkisuusmagneetti, ja on vaikea kuvitella, että hän tyytyisi värittömän ja näkymättömän järjestöjyrän rooliin. Heinäluoman ja Jungnerin rinnalla Urpilaisella voi olla entistä vähemmän tilaa olla uskottava puheenjohtaja.