Jutta Urpilaisen nousu SDP:n johtoon kuukausi sitten oli poliittinen paukku huolimatta siitä, että hän meni hienoisena ennakkosuosikkina Hämeenlinnan puoluekokoukseen. Urpilainen on ensimmäinen nainen SDP:n johdossa, ja hän on vasta 32-vuotias. Noin nuori naispuheenjohtaja olisi kova veto puolueelta kuin puolueelta, mutta ukkoutuneelta ja vanhoihin ajatusmalleihin urautuneelta SDP:ltä se osoittaa erityistä ennakkoluulottomuutta.
Vielä kovempi paukku oli uuden puheenjohtajan linjaus, jossa hän asemoi uudelleen SDP:n perinteisellä oikeisto-vasemmisto-janalla. Urpilainen sanoi valintansa jälkeen tiedotustilaisuudessa, että SDP on jäänyt yksin poliittiseen keskustaan, kun keskusta ja kokoomus ovat lähestyneet toisiaan ja oikeistolaistuneet.
Sunnuntaina 7.6. Urpilainen julisti linjapuheessaan: "Uusi SDP on syntynyt". Sanat toivat mieleen Tony Blairin johtaman Englannin työväenpuolueen, joka ryhtyi kutsumaan itseään 1990-luvulla Uudeksi työväenpuolueeksi, joka osoittautui jymyjutuksi.
Labourille uusi nimi, uusi johto, uusi puolueohjelma ja puolueen täydellinen uudistus ovat tuoneet jo kolme perättäistä vaalivoittoa parlamenttivaaleissa. Neljättä tuskin nähdään. Uudesta puheenjohtajasta Gordon Brownista kun on tullut vuodessa puolueelleen rasite.
Urpilaisen linjaus SDP:stä keskustaan yksin jääneenä puolueena herätti heti tuoreeltaan valtavan polemiikin netissä. Sitä kommentoitiin myös monissa päivälehdissä. Punaisena lankana kommenteissa oli ihmetys, miten SDP voi muuttua noin vain keskustalaiseksi puolueeksi puheenjohtajan julistuksella. Eikö puolueen todellinen olemus paina mitään?
Jos tarkkoja ollaan, Urpilaisen asemoinnin hämmentävin kohta oli toteamus, että SDP on jäänyt yksin poliittiseen keskustaan. Kukaan muu kuin hän kun ei edes tiennyt, milloin SDP oli siirtynyt keskustaan. Sellaisia uutisjuttujakaan ei löydy lehtiarkistoista. SDP:tä on pidetty vasemmistolaisena työväenpuolueena. Niin ovat tehneet demarit itse, ja sitä mieltä ovat myös tutkijat.
Forssassa 1903 hyväksytystä SDP:n sosialistisesta periaateohjelmasta kulkee suora linja vuosien 1952 ja 1987 kautta vuoteen 1999, jolloin hyväksyttiin nyt voimassa oleva puolueohjelma. Forssassa SDP:lle laadittiin marxilainen ohjelma lähes suorana käännöksenä itävaltalaiselta veljespuolueeltaan. Marxilaisuus on liudentunut SDP:n ohjelmissa vuosikymmenten varrella, mutta sana sosialismi on säilynyt niissä.
SDP:n nykyisessä puolueohjelmassa sosiaalidemokratia määritellään yhteiskunnalliseksi uudistustyöksi sosialismin arvojen perustalta. Sosialistinen retoriikka ei tuo ensimmäisenä mieleen keskustalaisuutta. Jos Urpilainen aikoo pitää kiinni asemoinnistaan, hän ei ole kovin uskottava, jos hänen omat lausuntonsa ja viralliset ohjelmat sotivat toisiaan vastaan. Hänenkin on tehtävä se, minkä Blair teki aikoinaan. Urpilaisen pitää uudistaa myös SDP:n
ohjelmat tai todeta, että puhe SDP:stä keskustan puolueena oli virhearvio.
SDP:tä on yritetty modernisoida monesti vuosien varrella. Esimerkiksi puolueen poliittisen osaston silloin päällikkö Matti Linnanahde suositteli 1991 puolueen päälehdessä Demarissa "sosialismin siirtämistä historiankirjoihin". Ei vaikutusta. Tohtori Lasse Lehtinen on ehdottanut SDP:n
nimen lyhennystä pelkäksi Suomen demokraattiseksi puolueeksi. Ei vaikutusta. Demarit ovat liian perinnetietoisia.
SDP:n olemusta pohdittiin viimeksi vakavasti laajalla keskustelukierroksella, jonka puolue käynnisti jäätyään oppositioon viime vuonna. Tulos oli, että puolueen nimi ja aate päätettiin säilyttää, kuten myös puoluejohdon valintatapa. Jäsenäänestykselle viitattiin kintaalla.
Urpilaisen määritelmä SDP:stä keskustalaisena puolueena tuskin vastaa jäsenten ja kannattajien selkeän enemmistön asenteita, arvoja ja näkemyksiä. Urpilaisen lausunnosta ei ole kuitenkaan syntynyt SDP:ssä meteliä. Kenttä on ollut häveliäästi hiljaa ja on niellyt ihmetyksensä ja ilmeisen kiukkunsa - kunnallisvaalien alla.
Paavo Lipposen aikana SDP:ssä käytiin jatkuvaa linjataistelua. Monet toverit pitivät Lipposen hallitusten politiikkaa ja Lipposta itseäänkin liian oikeistolaisena. Lipposen sosiaalidemokraattisuutta ei kuitenkaan kiistetty. Nyt demarit ovat saaneet kuulla, että he ovat keskustalaisia - ja ovat olleet jo aiemminkin.
Lausunto on liian paksu SDP:n perinteisille kannattajille. Urpilainen saa varautua siihen, että hänkin joutuu vielä kovaan linjataisteluun omiensa kanssa kuherruskuukauden jälkeen. Komea voitto kunnallisvaaleissa voi rauhoittaa mielialoja - mutta vain hetken.