Anna Kortelainen: Virginie! Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina. Tammi.
Salaperäisen Virginien, Albert Edelfeltin Pariisin kauden keskeisen mallin, tarina jää salaperäisyyden verhoon, kun Edelfelt-tutkija Anna Kortelaisen kirja päättyy sivulle 316.
Kortelainen, joka sai tietokirjapalkinnon alkukuusta Edelfelt-väitöskirjastaan, kertoo tänään Oulun taidemuseossa vaelluksestaan Virginien jäljillä.
Kirjan lukenut on saattanut jäädä melkoisen ällistyksen valtaan, koska dekkareissa ratkaisu saattaa olla aivan vihonviimeisillä sivuilla, mutta Virginien tapauksessa sitä ei löydy edes vihonviimeiseltä varsinaiselta tekstisivultakaan (sivulta 303). Sitä ei yksinkertaisesti ole. Lukijan on vain uskottava, että matka Kortelaisen omaan mielen maailmaan, päätelmiin ja Ranskan, jopa Sveitsin maisemiin on se Virginie-kuva, joka tarjotaan.
Saattaahan olla mahdollista, että jollakin kirjan lukeneella on hallussaan nuoren Edelfeltin ja tämän mallina toimineen rakastajattaren suhteesta joko perimätietoa tai jopa dokumenttejakin, joita kirjan ilmestymisen jälkeen on toimitettu tai toimitetaan Kortelaiselle, ja jatkoa seuraa.
Jo Virginie! -kirjassaan Anna Kortelainen kyllä luettelee Edelfeltin kanssa tekemisissä olleita ihmisiä, joiden joukosta hän uskoisi löytävänsä jonkun, joka haluaisi kertoa kaiken tai edes jotakin. Ehtona vain on, että he eläisivät samassa ajassa.
Tieto siitä, että Virginie synnytti Edelfeltille kaksi lasta, on peräisin kuvanveistäjä Ville Vallgrenilta, ja se on paljon vanhempi tieto kuin Kortelaisen kirjan välittämä, itse asiassa Bertel Hintzen vuonna 1933 haastatteluna tallettama.
Kortelainen siis luottaa Vallgreniin lähteenä ja etsii oikeaa, historiallista Virginieta, tämän antamien johtolankojen perusteella. Samalla hän naisena ja tuon kirjan synnyn aikoina omaa äitiyttään aloittelevana hämmästelee, miten Edelfelt saattoi hylätä kaksi lastaan, kun katsoi joutuneensa valitsemaan toisaalta pienen avoperheensä ja toisaalta äitinsä sekä sisarensa välillä.
Berta-sisar maksoi vallinnan voittaneen puolen kiitollisuudenvelan hävittämällä myöhemmin Edelfeltin dokumenteista ne, jotka olisivat voineet viitata Virginiehen ja aviottomiin lapsiin.
Oletetusta Virginiestä, jonka tuona aikana harvinainen etunimi täytyy olla Kortelaisen mukaan salanimi, suomalaiset tietävät ja tuntevat kuitenkin varsin paljon: niin monessa Edelfeltin tutussa maalauksessa tämä ikuisesti nuori kaunotar on keskeisenä hahmona.
1880-luvun alussa Edelfelt ja Virginie leikkivät kotia, kuten Kortelainen määrittelee. Virginie oli grisette eli alimpien yhteiskuntaluokkien nuori nainen, jollaisia opiskelijapojat elättivät vaatimattomissa asunnoissaan. Grisette eli grisetti määritellään kirjassa palkattomaksi palvelijaksi, joka sai kadota iäksi, kun poika valmistui tai sai työpaikan.
Tätä pelisääntöä Virginien ja Edelfeltinkin suhteessa mitä ilmeisimmin noudatettiin. Niinpä tiukimmat faktat tarjotaan kirjan alkusivuilla, suurin osa muuta teosta taustoittaa paitsi Virgienien elämän todennäköisiä kehyksiä myös kirjoittajan omaa elämäntilannetta. Historian hämärään kadonneesta mallista tulee mikrohistoriallinen tutkimuskohde. Mahdollisia elämänvaiheita seurattaessa paitsi viivytään Pariisissa, poiketaan Etelä-Ranskassa ja Pyreneiden juurella, pohdiskellaan välillä kataarien ja hugenottien asioita ja palataan Virginie-teemaan, josta Kortelainen tyytyy toteamaan, että Virginie on piilokuva.
Varsin minä-keskeinen kirjoittaja paljastaa matkallaan Pyreneille olleensa Turussa naisdekkarien koukussa.
"Elämä jäljittelee fiktiota", hän on samalla oppinut.
Oleellista näissä yhteyksissä on tunnustus, että nainen katoaa usein historiaan nimettömänä, pelkällä isänsä tai miehensä nimellä tai etunimellään:
"Virginie suojeli yksityisyyttään ja minuuttaan salanimellään - toisaalta hänet tuolla samalla nimellä kätkettiin ja upotettiin."
Johtolangoista on siis syntynyt kirja, hyvin kirjoitettu ja kiintoisa, vaikka se ei annakaan vastauksia ainakaan esittämiinsä kysymyksiin.
Kirjan kuvitus karttoineen ja kappaleiden faktapitoiset alkujohdatukset pitävät lukijan juonessa kiinni ilman, että pitää lähteä muista kirjoista tarkistelemaan vuosilukuja, paikkoja tai nimiä.