"Jos todellakin aiot liittyä puolueeseen, koeta edes pitää huoli siitä, että pääset puheenjohtajaksi". Tällaisen neuvon sai Matthias Platzeck kymmenen vuotta sitten isältään, joka ei ollut lainkaan ihastunut poikansa suunnitelmista liittyä Saksan sosiaalidemokraattiseen puolueeseen. Muurin itäpuolella asunut isä ei ole enää elossa todistamassa poikansa äkkijyrkkää urakehitystä, jonka tähänastinen huipennus oli muutaman päivän takainen valinta SPD:n eli Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtajaksi.
Saksan suurten puolueiden yhteishallitukseen Platzeck ei lähde, mutta hallituksessa ohjat ottaa toinen itäsaksalainen, kristillisdemokraattisen CDU-puolueen puheenjohtaja Angela Merkel. Itäsaksalaiset eli "ossit" johtavat siis tästä eteenpäin yhdistyneen Saksan politiikkaa.
Miten tässä näin pääsi käymään?
Sattumalla on tietysti sormensa pelissä kuin niin usein historiassa. Sekä CDU että SPD olivat joutuneet kriisiin ja puolueiden pelastajiksi löydettiin "ryvettymättömät ulkopuoliset". CDU poti 1990-luvun lopulla Helmut Kohlin pitkän valtakauden jälkeistä krapulaa, jota vielä pahensivat paljastukset puolueelle ohjattujen rahojen pesusta. SPD puolestaan yrittää nyt aloitella Gerhard Schröderin jälkeistä aikaa. Itseoikeutettu perintöprinssi, puoluetta jo jonkin aikaa johtanut Franz Müntefering löi kaikkien ällistykseksi hanskat tiskiin epämieluisan puoluesihteerivalinnan jälkeen.
SekäCDU:ssa että SPD:ssä haluttiin jotain uutta, ja kun tarjolla oli puheenjohtajaehdokas, jolla ei ollut selkeää sidosryhmää tai junttamiesten apujoukkoa, päädyttiin kummassakin kansanpuolueessa itäsaksalaiseen.
Merkelissä ja Platzeckissa on paljon samoja piirteitä, jotka selittävät heidän menestystään yleissaksalaisissa puolueissa. Kumpikin on ehtinyt 51 vuoden ikään. He ovat itäsaksalaisittain epätyypillisistä uskonnollisporvarillisista perheistä. Kumpikin on kertaalleen eronnut ja asuu Berliinin laitamilla. Sekä Merkel että Platzeck ovat koulutukseltaan luonnontieteilijöitä.
He eivät DDR:n vuosina suinkaan olleet mitään näkyviä toisinajattelijoita, pikemminkin tyypillisiä sopeutujia, joiden poliittinen herääminen tapahtui vasta kun Berliinin muuri murtui. DDR:n aikaiset toisinajattelijat ovat suurimmalta osin painuneet unholaan yhdistyneessä Saksassa. Poliittista uraa ovat itäsaksalaisista tehneet pikemminkin kommunistivallan vuosien myötäjuoksijat tai myöhäisen poliittisen herätyksen saaneet.
Taustaatärkeämpi on kuitenkin Merkelin ja Platzeckin perusasenne poliittiseen työhön. Heitä voi luonnehtia sivistyssanaa käyttäen pragmaatikoiksi, joille tulosten ja kompromissien saavuttaminen on tärkeäpää kuin piileskely ideologisissa juoksuhaudoissa. Tiedotusvälineillä on ollut suuria vaikeuksia lokeroida heitä mihinkään leiriin. Vähän liioitellen voisi jopa ajatella heidän vaihtavan päittäin tehtäviä.
Angela Merkelin ja Matthias Platzeckin kyvyt joutuvat vielä tiukkaan testiin, ja pudotus voi olla vielä nopeampi kuin huipulle kiipeäminen. Merkel on tosin jo ollut muutaman vuoden puoluejohtajana selviten monesta kampitusyrityksestä. Liittokanslerina hän on kuitenkin vielä suurempien paineiden alla eikä tuloksia tulla odottelemaan DDR:n tapaan viisivuotisperiodeissa.
Platzeck saattoi tehdä viisaasti jättäytymällä hallituksen ulkopuolelle. Hänen aikansa tulee vielä.