Oulu Suuri joukko nappulakenkäisiä junioreita hyörii malttamattomana Heinäpään urheilukeskuksen nurmella. Muutama mattimyöhäinen saapuu vanhempien saattelemana, mutta kourallinen tyttöjä istuu jo ohjaajiensa kanssa valmiina aloittamaan. Anni Pirskanen, Essi Pirskanen, Vilma Kainulainen ja Tellervo Jalas odottavat innokkaasti viimeisen OLS:n jalkapallokoulun päivän antia. Annilla on tieto, jonka mukaan ohjelmassa on puskun harjoittelua.
"Vähän kyllä pelottaa. Se kuitenkin sattuu päähän"
"Eikä satu, jos teet sen oikein. Sitä täytyy harjoitella", neuvoo Essi-sisko.
Aiemmin kukaan tytöistä ei ole jalkapalloa kotipihan ulkopuolella harrastanut. Neljän päivän pikaopissa taidot ovatkin karttuneet huimaa vauhtia. Ohjaajien opastuksella on treenattu muun muassa syöttöä, kuljetusta ja potkuja maaliin.
Ja tietysti pelattu.
"Pelaaminen on parasta", tuumaa joukon kuopus, 6-vuotias Tellervo.
"Minusta mukavinta on syöttely, kun siinä saa tehdä yhteistyötä ja joutuu miettimään, missä se toinen pelaaja on", toteaa Essi.
Kun muiden mielestä on kiva potkia palloa tolppien väliin, on Vilman mielestä paras paikka olla pallojen tiellä.
"Aina kotonakin kun pelataan, haluan olla maalivahtina".
Kikkailu geeneissä
Vapaa-ajan ongelmia tyttönelikolla ei ole, sen verran pitkä lista harrastuksista tulee. Koripalloa, laskettelua, partiota, viulun ja pianonsoittoa, suunnistusta, hiihtoa... Jalkapallolle plussaa on Vilma-suunnistajan mielestä se, että saa juosta. Koripalloilevat Pirskasen sisarukset päätyvät siihen loppumietelmään, että koris menee jalkapallon edelle.
"Koripallossa saa tehdä enemmän käsillä, jalkapallosta emme ole vielä kaikkea oppineet", mietiskelevät Anni ja Essi.
"Mutta siksi me tänne tulimme, että oppisimme", he lisäävät.
Pirskasilla laji on verissä, sillä ukista lähtien perhe harrastaa jalkapalloa.
"Mökillä me pelaamme yhdessä OLS:ssa pelaavan Jussi-isoveljen kanssa ja ukki on maalissa. Ja meidän isä muuten valmentaa Jussin joukkuetta".
Vaikka tyttöjen jalkapalloura on kestänyt vajaan viikon, on heillä takataskussa jo muutama kikka.
"Maalipotkussa, kun mennään kohti maalivahtia, osaan harhautella palloa vauhdissa silleen jalkojen välissä", Anni innostuu ja havainnollistaa poikittaisliikettä käsillään.
"Ja kun puolustetaan, osaan harhauttaa niin, että ensin menee muka oikealle mutta kääntää niin, että menisikin vasemmalle", hän lisää.
"Minä en vielä osaa", huokaisee Vilma.
Mokeksi telkkariin
Suomen tai maailman parasta joukkuetta tytöt eivät äkkiseltään osaa nimetä. Määrittelyt hyvälle tiimille sen sijaan löytyy nopeasti.
"Sellainen ryhmä, jonka kanssa on kiva olla ja jossa kaikki olisivat yhtä vanhoja", sanoo Essi.
"Minusta se olisi sellainen, jossa muut olisivat isompia. On kivaa olla kaikista pienin", tuuma Tellervo.
Hetken aikaa mietiskeltyä se paras joukkue löytyykin.
"Tietysti se, missä David pelaa. Missäs joukkueessa se muuten pelaa?", kysyy Anni.
"Niin, Beckham. Se on paras. Ja söpökin",Essi hymyilee.
Muut nyökyttelevät päätään. Vilma hoksauttaa, että myös Ronaldo on hyvä. Naispalloilijoiden nimiä ei mieleen nouse.
"En tiedä yhtään naista. Ei niitä näy missään", Vilma miettii.
Suuria tulevaisuuden haaveita tyttöjoukolla ei jalkapallon suhteen ole. Palloa potkitaan silloin kun ehditään, se ei ole elämän ykkösasia. Alkavia EM-kisojakin katsotaan jos jaksetaan.
"Pelaako David? Kyllä me katsotaan jos se pelaa!"
Tellervolla olisi yksi futistoive.
"Jos pääsisin maalivahdiksi oikeisiin kisoihin telkkariin".
LOTTA ERONEN, tekstit
TAPIO MAIKKOLA, kuvat