Eipä arvannut Väinö Armas Kalevi Kilpiäinen neljä ihmistä raa´asti timpurinvasaralla murhatessaan, millaiseen pikkuvirheeseen hänen veritekonsa lopulta paljastuisi. Muhoksen Soson asemalla ryöstömurhan vuoden 1953 pääsiäisenä tehnyt mies yritti ovelasti käyttää hansikkaita, jotta ei jättäisi jälkiä rikospaikalle. Mutta kas, sormikkaiden peukalossa olikin reikä. Ei mennyt kauaakaan, kun jo aiemmin ryöstöön syyllistyneen miehen henkilöllisyys saatiin sormenjäljen perusteella selville Helsingin rikostutkimuskeskuksesta. Kilpiäinen otettiin kiinni Oulusta ja oikeus määräsi hänet elinkautiseksi kuritushuoneeseen.
Vaikka pohjoispohjalaisia kuohuttaneesta henkirikoksesta on kulunut pian 55 vuotta, on rikosten ratkaisu sormenjäljen perusteella suomalaispoliisin arkea tänäänkin. Sormenjäljet auttavat selvittämään satoja rikoksia vuosittain. Keskusrikospoliisin sormenjälkirekisterissä on tällä hetkellä noin 260 000 henkilön sormenjäljet, minkä lisäksi löytyy noin 50 000 sormenjälkeä sisältävä rekisteri ulkomaalaisista.
"Sormenjäljen avulla ihmiset kyetään viime kädessä erottamaan toisistaan. Esimerkiksi identtisillä kaksosilla on samanlainen dna, mutta sormenjäljet ovat erilaiset", rikosylikonstaapeli Antti Tokola Oulun poliisilaitoksen rikosteknisestä yksiköstä paljastaa.
"Sormenjälki on keskeinen työkalu rikosten selvittämisessä."
Rikollisten sormenjälkikokoelmaa on kartutettu Suomessa jo sadan vuoden ajan. Helsingin poliisilaitokselle perustettiin vuoden 1908 joulukuussa antropometrinen toimisto, joka ryhtyi sormenjälkien keruun lisäksi kehittämään teknistä rikostutkintaa. Nyt, vuosisata myöhemmin, eri puolilla maata poliisilaitosten rikosteknisissä yksiköissä työskentelee 150 rikospaikkatutkijaa ja 50 avustajaa. Pohjois-Suomen suurin yksikkö löytyy Oulusta.
Rikostekniset tutkijat auttavat ratkomaan erilaisia rikoksia ja onnettomuuksia. He keräävät rikospaikoilta sormenjälki, veri-, erite-, dna-, kuitu-, karva-, maali- ja lasinäytteitä sekä aseiden, työkalujen ja jalkineiden jättämiä jälkiä. He myös piirtävät ja valokuvaavat rikospaikkoja ja analysoivat kartuttamaansa aineistoa.
Oulun yksikkö vastaa koko läänin alueella vaativasta teknisestä rikostutkinnasta. Yksikkö keskittyy kahdeksan työntekijänsä voimin vakavien rikosten tutkintaan pureutuen muun muassa törkeisiin varkauksiin, raiskauksiin sekä henkeen ja vereen kohdistuneisiin rikoksiin.
Oululaisia puhuttaneista rikoksista yksikkö on ollut selvittämässä muun muassa Heinäpään kolmoismurhaa, Kaijonharjun perhesurmaa ja Hietasaaren elävältähautaamistapausta. Seitsemän vuotta Oulun yksikössä työskennelleelle Antti Tokolalle mieleenpainuvimpia juttuja oli vuoden 2005 sieppaustapaus, jossa oululaismies kaappasi 8-vuotiaan tytön ja hyväksikäytti tätä asunnollaan Myllyojalla.
"Tyttö oli taiteellisesti lahjakas ja pystyi myöhemmin piirtämään miehen asunnon pohjapiirustuksen. Vertasimme sitä meidän piirtämäämme ja ne täsmäsivät", rikosylikonstaapeli muistelee.
Rikostekninen tutkinta perustuu sille ajatukselle, että rikoksentekijä jättää aina tavalla tai toisella jäljet rikospaikalle. Ne pyritään löytämään mahdollisimman tarkkaan. Tutkijat saattavat ottaa yhdestä kohteesta 100-400 erilaista näytettä, joista ehkä puolenkymmentä voi olla lopulta merkityksellisiä. Kuten Muhoksen Soson nelosmurhassa, yksikin voi kuitenkin riittää.
Joskus jäljet johtavat suoraan tekijään. Rikollisillekin sattuu virheitä. Rötöstelijän henkilöllisyys saattaa paljastua vaikkapa sohvan taakse epähuomiossa pudonneesta lompakosta. Onpa käynyt niinkin, että vessahädän kesken keikan yllättämä rikollinen käytti vessapaperina omalla nimellään varustettua pankkisiirtoa.
Joskus taas tekijä katoaa kuin tuhka tuuleen. Oulun poliisin rikosteknisessä yksikössä on tallessa vuosia vanhoja näytteitä, jotka odottavat tutkinnan läpimurtoa. Murha kun ei vanhene rikoksena koskaan.
Suomen suurimman toimijan, Helsingin poliisin teknisen rikostutkinnan yksikön johtaja, ylikomisario Antti Leppilahti sanoo teknisen rikostutkinnan merkityksen olevan koko ajan kasvussa.
"Henkilötodistelua, kuten epäillyn tunnustamista kyseenalaistetaan yhä enemmän. Rikosteknistä näyttöä pidetään oikeudessa luotettavampana."
Rikosteknisessä tutkinnassa kerätään näyttöä sekä rikoksen puolesta että sitä vastaan. Aina kaikki ei ole sitä, miltä näyttää. Ilkivallasta ilmoittanut asiakas on saattanut esimerkiksi turmella itse oman autonsa vakuutusrahojen saamiseksi. Raiskaustapauksen taustalla voi taas olla puolisoaan vapaaehtoisesti pettänyt nainen, joka katumapäälle tullessaan yrittää kääntää tilanteen väkisinmakaamiseksi.
Oulun yksikköön saapuu tutkittavaksi näytteitä myös yksityisiltä ihmisiltä. Tutkijat saattavat saada esimerkiksi sähköpostitse valokuvia juuri kolaripaikalta paenneesta autosta.
"Ihmiset ovat tänä päivänä hyvin valveutuneita. Huomaa, että C.S.I.:tä on tullut katsottua", rikosylikonstaapeli naurahtaa.
C.S.I. (crime scene investigation) on erittäin suosittu amerikkalainen televisiosarja, joka kertoo rikospaikkatutkijoista. Antti Leppilahden mukaan siitä on tullut suoranainen C.S.I.-ilmiö, jolla on havaittu olevan haitallisia vaikutuksia. Esimerkiksi asianajajat ja syyttäjät saattavat odottaa saavansa sellaista näyttöä, jota ei todellisuudessa kyetä edes ottamaan.
"Tarua on myös se, että tekniset rikostutkijat puhuttelisivat epäiltyjä ja ottaisivat heidät kiinni. Se kuuluu taktiseen tutkintaan", Leppilahti selventää.
Täysin utopiaa sarjojen tarjoama kuva ei kuitenkaan ole. Ohjelmista nähtyjä menetelmiä ja välineitä käytetään rikospaikkatutkijan arjessa Suomessakin, ja ala kehittyy ajoittain huimaakin vauhtia.
"Työ ei kuitenkaan ole niin helppoa, tarkkaa ja nopeaa. Meistä tehty televisiosarja olisi älyttömän tylsä. Syksyllä näytetyn jakson tutkimusten tulokset saataisiin joskus keväällä", Tokola nauraa.
Työ itsessään ei kuitenkaan ole tylsää, vakuuttaa 18 vuotta alalla ollut rikosylikonstaapeli. Se vaatii pitkäjänteisyyttä, tarkkuutta ja vahvaa luonnetta. Raskaimmistakaan väkivaltarikoksista ei auta hätkähtää.
"Ei tähän kaikki pysty."
