Ministerisalkku pelasti vihreiden puheenjohtajan Tarja Cronbergin poliittisen uran jatkon. Cronbergin johtajakyvyt joutuvat kuitenkin vasta nyt todelliseen testiin. Jatkossa hän on myös nuorallatanssija.
Käteen annetun työministerin salkun kantaminen ei ole helppoa. Cronbergin asema on heikompi kuin edellisessä hallituksessa työministerinä olleen demareiden Tarja Filatovin. Valtaa ja mahdollisuuksia on paljon vähemmän. Cronbergista tulee ensi vuoden alussa aloittavan superministeriön eli työ- ja elinkeinoministeriön kakkosministeri.
Mielenkiintoista onkin seurata, miten hän pysyy keskustan pikkujättiläisen eli Mauri Pekkarisen kyydissä ja vauhdissa mukana. Pekkarinen on poliittiselta kokemukseltaan ja painoarvoltaan aivan toista luokkaa kuin kaksi vuotta vihreitä luotsannut Cronberg.
Jos Matti Vanhanen olisi jättänyt vihreät kakkoshallituksensa ulkopuolelle, Cronbergin asema vihreiden johdossa olisi todennäköisesti joutunut vaakalaudalle. Nyt eduskunnasta tipahtanut puheenjohtaja "pelastettiin" hallitukseen.
Samalla käytännössä ratkesi se, ettei Cronberg saa tämän kuun 26-27. päivinä Espoossa pidettävässä puoluekokouksessa haastajaa. Oppositiotaipaleen jatkuminen olisi herkästi johtanut siihen, että vaatimukset ja halut Cronbergin korvaamiseen uudella vetojuhdalla olisivat nousseet pintaan.
Houkuttelijat etenkin nyt eduskuntaryhmää johtavan Anni Sinnemäen ympärillä olisivat varmasti lisääntyneet. Sinnemäki oli jo Cronbergia valittaessa monen suosikki puolueen johtajaksi. Kokkolassa 2005 puoluekokouksessa tilanne kuitenkin ajautui siihen, että vastakkain olivat city-vihreät ja maaseudun vihreät.
Puoluekokous nosti keulaan "täti vihreän", tuolloin 61-vuotiaan Tarja Cronbergin Pohjois-Karjalasta. 1970-luvulla SDP:n jäsenkirjaa kantanut Cronberg oli liittynyt puolueen jäseneksi vasta pari kuukautta aikaisemmin.
Hän kukisti kolmikymppisen Sinnemäen täpärästi, äänin 128-118. Jo tuolloin osa vihreistä sanoi ääneen, että Cronbergin valinta sisältää myös riskin etenkin nuorten kaupunkilaisten äänestäjien kannalta. Samalla ennustettiin, että Sinnemäen aika tulee, jos ei kahden niin viimeistään neljän vuoden päästä.
Sinnemäki on ryhmänjohtajana varmasti lojaali Cronbergille, mutta sammakoita puoluejohtajan suusta ei haluta enää ulos loikkivan. Viime lokakuussa vihreässä liitossa nousi kova häly Cronbergin antamasta julkilausumasta, jossa hän väläytti koskiensuojelulain avaamista. Eduskuntaryhmä ja puoluehallitus komensivat nopeasti hänet ruotuun. Eikä tämä ole ainoa lausuntotöppäys.
Tuplatohtorin, kauppatieteen ja tekniikan tohtorin, ja muun muassa Pohjois-Karjalan maakuntajohtajana ja Kööpenhaminan rauhantutkimuslaitoksen johtajana työskennelleen Cronbergin näytöt arkipolitiikasta eivät kaikkinensakaan ole erityisen vakuuttavia.
Cronbergin asema puolueen sisällä ei ole missään vaiheessa ollut vahva, vaikka väki on tiukan paikan tullen pysynyt lojaalina. Pieni osoitus tästä saatiin myös vihreiden ministerivalintojen yhteydessä. Cronberg sai salkkunsa vasta voitetuttaan äänestyksessä Heidi Hautalan.
Missä muussa puolueessa puheenjohtajan meno hallitukseen olisi saman mutkan takana? Tuskin missään. Puheenjohtajan oma salkku on enemmänkin muodollinen ilmoitusasia.
Kun kyse on vihreistä, tilanne ei ole kuitenkaan ainutlaatuinen. Sama nähtiin jo vuonna 1995, kun niinikään eduskunnasta tippunut puheenjohtaja Pekka Haavisto nostettiin ympäristöministeriksi. Silloinkin asia ratkesi vasta äänestämällä. Haavisto sai salkun vasta kukistetuttaan toisella äänestyskierroksella Soininvaaran.
Cronbergista ei ole myöskään löytynyt sellaista karismaa, joka vetäisi kuin imupaperi uutta väkeä edes maaseudulta vihreiden riveihin. Lupaukset puolueen uudistamisestakin ovat jääneet enemmän julistuksiksi. Näkyvin muutos on se viherpesu, jossa puolue kirkasti julkisen imagonsa. Toimintaa on moitittu uneliaaksi.
Vaalitulos oli toki voitto, yksi edustajapaikka. Se riitti nostamaan suurta hallitushinkua poteneet vihreät vallan kammareihin.
Hallitushingusta ei voi syyttää yksin Cronbergia. Halu vallan kahvaan oli laajaa. Viisi vuotta oppositiossa oli vihreille karua aikaa. He lähtivät itse Lipposen kakkoshallituksesta vuonna 2002 ydinvoimapäätöksen takia. Silloin puheenjohtajana ollut Soinivaara yritti liimautua hallitukseen, mutta ympäristöministerinä olleen Satu Hassin johdolla muut vetivät tiukkaa lähtölinjaa.
Pettymys oli sitten sitä suurempi, kun kutsua Anneli Jäätteenmäen hallitukseen ei kuulunutkaan. Tämä selittää pitkälti sen, että vihreät marssivat nyt kohti hallitusta suut tiukassa supussa. Toista kertaa ei haluta hirttäydytä ydinvoimaankaan.
Monta muuta vaikeaa asiaa Cronberg joukkoineen joutuu nielemään pitääkseen vihreät hallitusvallassa. Cronbergin oma asema mitataan kahden vuoden päästä.