Sodankylä
Elokuvateltassa perjantai-iltana elävän musiikin säestyksellä esitetty Erich von Stroheimin mykkäelokuva Foolish Wives ja Lapin kesäinen luonto lumosivat täysin amerikkalaisohjaaja FrancisFord Coppolan. Kummisetä -mafiatrilogiasta ja Vietnam -draamasta tunnettu Coppola kertoi menneensä esityksen jälkeen nukkumaan hiukan sekavin tuntein.
"Itse asiassa kello oli jo puoli neljä aamuyöllä, mutta mykkäelokuva pyöri yhä mielessäni. Ennen nukahtamista päätin, että kirjoitan elokuvakäsikirjoituksen, jonka jokaisessa osassa kerron selkeän pienen tarinan."
Lauantaiaamuna kuulijoista täyteen pakkautuneen salin edessä Coppola pohti, josko käsikirjoituksen voisikin mieltää runoksi. "Perjantaisen mykkäelokuvan tapaan voisin koota käsikirjoituksen osa osalta pienten haikurunojen tapaan enkä yrittääkään rakentaa siitä kerralla suurta eeppistä romaania. Von Stroheimin elokuvasta huomasin, että se voi olla mahdollista, sillä siinä jokainen kohtaus on erittäin yksinkertainen ja selkeä", hän analysoi.
Kirjailijan epävarma
tulevaisuus pelotti
Francis Ford Coppola (1939) on käsikirjoittanut itse kaikki merkittävimmät elokuvansa kuten Kummisedät, Ilmestyskirja Nyt tai Sadeihmisiä. Varsinkin nuorena hän harjaantui kynän käyttöön, jolloin hän teki elokuvakäsikirjoituksia kymmenittäin, joskus nuorten eurooppalaisten kirjoittajien kanssa. Hän sai jopa palkinnon, joka yleensä myönnetään kirjailijoille.
Coppolan kiinnostus kirjoittamista ja kirjallisuutta kohtaan on kodin peruja. Kirjallisuutta harrastaneelta veljeltään Francis oppi paljon muun muassa ranskalaisesta ja myös pohjoismaisesta kirjallisuudesta. Kouluaikana Coppola suunnitteli vakavissaan kirjailijan uraa, mutta veli tyrmäsi haaveet tylysti. Pikkuveljen teksti ei hänen mielestään ollut lainkaan vakuuttavaa.
Myöhemmin teatterissa Francis tykästyi sikäläiseen ilmapiiriin ja päättikin tulla näytelmäkirjailijaksi. Sittemmin todellisuus iski näiltäkin haaveilta siivet. "Kirjailijana olo merkitsee epävarmuutta joka seuraa ihmistä koko iän. Hänen elämäänsä rassaa kaiken aikaa epävarmuus työstä, onnistumisesta. Tänään 63-vuotiaana epäröin aivan samalla tavalla kuin 16-vuotiaana", hän kertoo.
Mistä Coppola
sai Ford-nimensä
Kirjallisuuden lisäksi Coppolan lapsuudenkodissa Detroitissa harrastettiin musiikkia ja elokuvia. musiikkia siksi, että hänen isänsä oli sinfoniaorkesterin huilisti. "Perheellämme oli tapana viettää iltoja ulkona. Lauantai-illat oli pyhitetty elokuvalle. Minulle yksi elokuvailta ei vain riittänyt, vaan saatoin katsella viikossa neljäkin kuvaa", hän kertoo.
Detroit oli siihen aikaan tunnettu autokaupunki, jossa oli muun muassa Fordin autotehdas. Tehtaalla oli jopa oma sinfoniaorkesteri. "Muutama vuosi ennen autokeisarin kuolemaa, isäni soitti Henry Fordin sinfoniaorkesterissa. Tuon ajan muistoa kannan nimessäni edelleen", Francis Ford naureskelee.
Francis Coppola tiedosti jo pienenä olevansa amerikanitalialainen. Hänen äitinsä mielestä oli hienoa asua Amerikassa, mutta isä osasi arvostaa Italiaa suurena taiteiden ja elokuvan maana.
"Olimme kuitenkin osa uutta maailmaa, joka varsinkin toisen maailmansodan jälkeen näytti voimansa. Vanhempamme eivät opettaneet lapsiaan puhumaan italiaa, joten sopeuduimme Amerikkaan suhteellisen hyvin. Sitä paitsi italialaiset olivat siihen aikaan Amerikassa toisen luokan kansalaisia. Siksi halusimme olla amerikkalaisia, joskin heti pinnan alta löytyi myös italialainen identiteetti."
Eisensteinin
Lokakuu kolahti
Pikkupoikana Francis oli suuri Lumikki-fani. Hän katseli veljensä kanssa monia muitakin kuvia kuten Frankenstein -elokuvia tai Näkymätön mies -leffaa. Kaikki nämä lapsuuden kokemukset pohjustivat hänen tulevaisuuttaan. 1950-luvun puoliväliin saakka Coppola istui mielellään elävässä teatterissa. Hän oli kiinnostunut EliaKazanin ja Tennesee Williamsin teatterinäytelmistä enemmän kuin elokuvista.
"Vuonna 1956 näin Eisensteinin elokuvan Lokakuu. Se kolahti. Kun tulin ulos elokuvateatterista päätin saman tien, että elokuvassa on minun tulevaisuuteni", Coppola kertoo.
Hän alkoi innostua myös eurooppalaisesta elokuvasta. Fellini ja muut eurooppalaiset ohjaajat tuntuivat nuoresta miehestä hyvin kiinnostavilta. Kaikki puhuivat Fellinin uudesta tavasta tehdä elokuvaa. Myös Orson Wellesin Citizen Kane teki häneen suuren vaikutuksen.
Sittemmin Coppola hakeutui opiskelemaan Los Angelesin yliopiston elokuvalinjalle. "Elokuvakoulu oli minulle suurta yksinäisyyden aikaa. Me opiskelijat emme viettäneet yhteisiä kahvihetkiä, vaan taistelimme keskenämme siitä, kuka pääsee leikkaamaan ja kuka saa käyttää mitäkin studiota tai huonetta. Kukaan ei ollut kiinnostunut yhteistyöstä", hän muistelee.
Coppola pyrkii
lähelle näyttelijöitä
Los Angelesin elokuvakoulussa monikaan ei ollut kiinnostunut työskentelystä näyttelijöiden kanssa. Sen sijaan Coppolalla oli teatteritaustaa ja kokemusta ohjaustyöstä.
"Oli hämmästyttävää, kuinka vähän elokuvakoulussa siihen aikaan oli tietoa työskentelystä näyttelijöiden kanssa. Ehdotinkin yliopistolla, että ensimmäisen vuoden opiskelijat ohjaisivat yhden näytelmän, jotta he saisivat tuntuman henkilöohjaukseen. Kameroiden käyttö voitaisiin ottaa ohjelmaan vasta seuraavana vuonna."
Omassa ohjaustyössään Coppola pyrkii aina lähelle näyttelijöitä. "Olen oppinut, että ohjaajan pitää olla mahdollisimman lähellä näyttelijää, jolloin tämä näyttelee juuri hänelle. En ole koskaan ymmärtänyt ohjaajia, jotka ohjaavat monitorien ääressä metrin päässä tapahtuman keskipisteestä", hän sanoo.
Elokuvakoulussa opetuksen ohella tärkeitä ovat keskustelut toisten opiskelijoiden kanssa. "Erittäin tärkeää on myös katsella vanhoja elokuvia. On olemassa elokuvahistorian kouluja, joissa ei muuta tehdäkään. Elokuvien katseleminen voi parhaimmillaan antaa merkittävän perinnön ja valtavan pääoman", Coppola vakuuttaa.
Raha vallannut
elokuvateollisuuden
Uransa aikana Coppola on tavannut kaikki aikansa suuret taiteilijat kuten Kurosawan ja Fellinin. Ihmisinä he eivät kuitenkaan ole jättäneet kovin merkittäviä jälkiä. Elokuvan kansainvälistä keskittymistä hän pitää tänä päivänä epäkohtana.
Hän laskee, että on olemassa seitsemän tai kahdeksan suurta studiota ja tuotantoyhtiötä, jotka ovat alistaneet valtaansa koko elokuvateollisuuden. Coppola murehtii, että kaikki toimii rahan ehdoilla, yritysten osakekurssien tahdissa. Kaikki haluavat vain enemmän ja enemmän rahaa omistajilleen.