Ci­ne­mais­si esit­te­lee La­ti­na­lai­sen Ame­ri­kan elo­ku­vaa

Cinemaissi-festivaali tuo kuun lopussa Latinalaista Amerikkaa Helsinkiin kahdenkymmenen dokumenttielokuvan, paneelikeskusteluiden ja ohjaajavieraiden voimin.

Cinemaissi-festivaali tuo kuun lopussa Latinalaista Amerikkaa Helsinkiin kahdenkymmenen dokumenttielokuvan, paneelikeskusteluiden ja ohjaajavieraiden voimin. Ensimmäistä kertaa järjestettävä festivaali esittelee maanosan yhteiskunnallisia muutoksia.

Kunnianhimoisen projektin takana on Helsingin puuhakas latinoyhteisö. Suomalaisyleisön toivotaan innostuvan elokuvien lisäksi paneelikeskusteluista, joissa pohditaan englanniksi Latinalaisen Amerikan taloutta ja taidetta.

- Latinalaisen Amerikan kulttuuri kiinnostaa suomalaisia, argentiinalainen Laura Gazzotti toteaa.

- Uteliaisuuden voi herättää tutustuminen siirtolaiseen tai vaikka innostuminen salsan tai tangon opetteluun.

Cinemaissin ei haluttu kuitenkaan olevan pelkkää tanssia. Politiikkaa ja taloutta käsitteleviä elokuvia valikoitui Gazzottin mukaan festivaalille juuri siksi, että suomalaisten käsitys tropiikin huolettomasta väestä saisi rinnalleen jotain realistisempaa.

Cinemaissi-elokuvia esitetään elokuvateatteri Andorrassa 27.-29. lokakuuta.

Ilmoita asiavirheestä