EU:lla ja Ranskalla ei ole varaa siihen, että Ranska äänestäisi nurin unionin perustuslaillisen sopimuksen.
Euroopan unioni on usein toiminut pistoolin piippu ohimolla, kun EU-johtajat ovat hieroneet huippukokouksissa kompromisseja yötä myöten. Nämä kriisit ovat lastenleikkiä verrattuna siihen tilanteeseen, jossa unioni on Ranskan toukokuisen kansanäänestyksen takia.
Presidentti Jacques Chirac teki ison poliittisen virheen lupaamalla kansanäänestyksen EU:lle työllä ja tuskalla neuvotellusta perustuslaillisesta sopimuksesta. Kansanäänestys pidetään 29. toukokuuta. Ainakin tässä vaiheessa ei-puolen voitto näyttää kyllä-puolta mahdollisemmalta.
Chirac aloitti kyllä-puolen vastaiskun tv-keskustelussa torstai-iltana. Presidentillä ja häntä tukevilla on kova urakka kääntää mielipidetiedustelut, jotka ennustavat tällä hetkellä ei-puolelle 51-55 prosentin ääniosuutta. Chiracin ensi esiintyminen ei tehnyt tehtävää yhtään helpommaksi.
Tilanne on sekä EU:n että Ranskan kannalta merkillinen ja hälyttävä. Unioni ajautuisi yhden perustajajäsenmaansa äänestäjien protestin takia kenties hyvinkin pitkään ja syvään kriisiin. Unionin toiminta on jo nyt lamassa, koska ei haluta tehdä mitään, mikä voisi ärsyttää ranskalaisäänestäjiä lisää.
Ei-puolen voitto olisi karhunpalvelus EU:n laajentumisen jatkolle. Voimassa olevan Nizzan sopimuksen nojalla Bulgaria ja Romania pääsevät vielä jäseniksi, mutta perustuslakisopimuksen kaatuminen Ranskassa olisi kylmä suihku Turkin ja Balkanin maiden EU-haaveille. Turkin jäsenyyshanke on Ranskassa niin punainen vaate, että se voi tuoda lisää ääniä ei-puolelle.
Oudoksi tilanteen tekee Ranskan kannalta se, että kapuloita EU:n rattaisiin heittelee nyt valtio, jonka entisen presidentin Valery Giscard d'Estaingin johdolla perustuslaki tehtiin. Giscard piti monen jäsenmaan mielestä liiankin hyvää huolta siitä, että perustuslakiin kirjattiin paljon Ranskaa ja muita suuria jäseniä miellyttäviä kohtia.
Logiikka heittää häränpyllyä jo toisen kerran EU:n lähihistoriassa. Toisen suuren jäsenmaan, Saksan, vaatimuksesta talous- ja rahaliitolle laadittiin tiukat kriteerit, joita nyt ollaan höllentämässä Saksan ja Ranskan tahdosta. Vastaava menettely ei sentään käy päinsä perustuslakisopimuksen kohdalla, jota ei käytännössä voida enää muuttaa.
Chirac sanoi tv-keskustelussa urhoollisesti, ettei hän aio erota, vaikka enemmistö äänestäisi EU-sopimusta vastaan. Vasta aika näyttää, pystyisikö presidentti pitämään tästä kiinni. Kansanäänestyksestä tulee Chiracin ja keskustaoikeistolaisen hallituksen luottamuslauseäänestys, joka muuttuisi ei-puolen voiton myötä äkkiä epäluottamukseksi.
Kyllä-puolta kannattava presidentin ykkösseuraajaehdokas ja haastaja Nicolas Sarkozy onkin jo antanut ymmärtää, että Chiracin tulisi erota, jos ei-puoli saa enemmistön. Sarkozyn mukaan tilanne muistuttaisi tuolloin "valitettavasti" vuotta 1969, jolloin presidentti Charles de Gaulle erosi sen jälkeen, kun kansanäänestyksessä enemmistö asettui hänen esittämäänsä hallintouudistusta vastaan.
Käännytystehtävä ei ole sentään aivan toivoton. Ei-äänten voitto tarkoittaisi sitä, että unionin pyrkimykset rakentaa itsestään uskottava kilpailija Yhdysvalloille ja nouseville suurvalloille ajaisivat karille ehkä pitkäksikin aikaa. Tämä olisi vastoin Ranskan perinteistä tavoitetta olla unionin johtava voima ja käyttää siinä roolissa koko unionin mahtia taloudellisessa ja poliittisessa kamppailussa muun maailman kanssa.