Pariisi Keskusta-oikeiston murskavoitto Ranskan parlamenttivaaleissa tietää ennen muuta presidentti Jacques Chiracin aseman huimaa vahvistumista.
Oikeistolaisen Chiracin edellisellä viisivuotiskaudella parlamentissa oli vasemmistojohtoinen enemmistö, ja maata johti vasemmistolainen pääministeri. Hankala vallanjako johti usein molempia turhauttavaan pattitilanteeseen, jossa kumpikaan puoli ei saanut ajamiaan uudistuksia ja muutoksia läpi, ja ranskalaiset valittivat tilanteen halvaannuttaneen maan poliittisen elämän tyystin.
Nyt oikeistolaisen presidentin yhteistyö samanmielisen parlamenttienemmistön kanssa sujunee mutkitta, ja lisäpontta uudistuksiin tuonee oikeiston maakunnissa jo aiemmin saavuttama vankka tuki. Ranskan kolkat ovatkin nyt pullollaan presidentin vankkumattomia kannattajia, joiden tuella vaalikampanjassa luvattujen uudistusten odotetaan sutjakkaasti käynnistyvän.
Kaikki on hänen vallassaan, kirjoittikin maanantaina Le Monde -lehti.
Erikoinen
muodonmuutos
Chiracin pari kuukautta kestänyt voittoisa matka maan historian ehkä heikoimmasta presidentistä vahvimmaksi, oli monella tavalla erikoinen. Presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella Chirac sai alle 20 prosenttia äänistä - heikoin tulos, johon virassa oleva presidentti on koskaan Ranskassa yltänyt.
Toinenkaan kierros ei ollut poliittisesti erityisen kunniakas, koska hänen vastaehdokkaanaan oli äärioikeistolainen Jean-Marie Le Pen. Vaikka Chiracin tiedettiinkin voittavan, monet äänestivät pikemminkin Le Peniä vastaan kuin Chiracin puolesta. Näin istuva presidentti sai toisella kierroksella äänistä huimaavat 82 prosenttia, vaikkei hänen kansansuosionsa ollutkaan yhtä ilmeinen.
Ranskalaiset kuitenkin kokivat Chiracin niin paljon Le Peniä pienemmäksi pahaksi, ettei hänen virkakautensa vaatimattomia saavutuksia tai sen aikana ilmi tulleita rahaskandaaleja enää muisteltu.
Poliittinen
eläin
Parlamenttivaaleihin valmistautuessaan Chirac osoitti juuri sellaista poliittista kykyä, jonka ansiosta hän on pysynyt Ranskan poliittisen elämän huipulla jo nelisenkymmentä vuotta.
Hän onnistui kokoamaan maan hajanaisen oikeiston UMP:n eli Presidentillisen enemmistön liiton sateenvarjon alle, ja varmisti näin sen, etteivät oikeiston äänet jakaannu keskenään kilpailevien puolueiden välille.
Lisäksi hän kavensi kuilua maaseudun äänestäjien ja pääkaupunkikeskeisen poliittisen eliitin välillä nimittämällä pääministeriksi maltillisen ja maakunnissa suositun Jean-Pierre Raffarinin.
Lopulta Chirac onnistui käyttämään myös omia edellisen kauden epäonnistumisiaan vaaliaseinaan. Hän vetosi äänestäjiin sanomalla, että vasemmiston voitto tietäisi poliittisen pattitilanteen jatkumista, ja vain kansan selvä tuki valtuuttaisi hänet lupaamiensa uudistusten toteuttamiseen.
Tappion kärsinyt vasemmisto sai vaaleissa maistaa omaa lääkettään karvaalla tavalla: viime vuonna juuri vasemmisto sai läpi vaalilain uudistuksen, jonka myötä presidentti- ja parlamenttivaalit käydään peräjälkeen, jotta maahan saataisiin samaa poliittista kantaa edustavat presidentti ja pääministeri - kuten nyt kävikin.