"Orange-white, Lights let s fight!" raikuu parinkymmenen oranssivalkopukuisen tytön suusta niin, että korvia huumaa. Seuraavassa hetkessä pari tyttöä lentää korkealle ilmaan ja alas, tehdään kärrynpyöriä ja voltteja ja sitten huudetaan taas vähän lisää. Meneillään on Northern Lightsin cheerleadereiden talvinäytöksen harjoitukset, ja permannolla treenaa juniorien edustusjoukkue Pearls. Hiki helmeilee jokaisen otsalla.
Kuten tiedetään, cheerleaderit eli huutosakki kuuluivat alkujaan amerikkalaiseen jalkapalloon. Kilpacheerleadingissä on kuitenkin kyse kokonaan omasta jutustaan, vaikka tytöt käyvätkin kesäkaudella kannustamassa seuransa jenkkifutaajia.
Pääpaino on cheerjoukkueiden keskinäisissä kisoissa, joihin harjoitellaan tietty koreografia stuntteineen ja huutoineen. Kilpailuohjelmaa arvosteltaessa annetaan pisteitä sekä taiteellisesta vaikutelmasta että teknisistä ansioista.
Pearls-joukkueen kapteeni Tiina Moilanen, 15, ja varakapteeni Anna-Maria Märsynaho, 15, pitävät lajin parhaana antina monipuolisuutta.
"Viikossa on yleensä kolmet treenit, joissa harjoitellaan melko tasapuolisesti stuntteja, akrobatiaa, tanssia ja huutoa", tytöt selvittävät.
Siis kyllä, huutoa. Kyllä huomaa, että sitä on treenattu kotonakin. Äänen on kuuluttava koreografian lomastakin.
Pienikokoinen Moilanen on usein se joka keikkuu porukan päiden yläpuolella. Yläilmojen näyttävät spagaatit ja jalannostot vaativat notkeutta. Märsynahon tehtävä on tukipilarina toimiminen. Toisen cheerleadertytön kannatteleminen olkapäillä ei ole aivan kevyttä hommaa.
Monipuolisuus asettaa tietysti myös haasteita.
"Omia heikkoja kohtia on treenattava suhteessa enemmän."
Teknisten taitojen lisäksi älyttömän tärkeää on hyvä ryhmähenki.
"Kaikki joukkueen jäsenet ovat kavereita keskenään. Kapteenin tehtävä on luoda yhteishenkeä. Meillä on mukavaa yhdessä, ja se on se pääasia, miksi harrastan tätä lajia", Moilanen summaa.
Hyvä yhteishenki kyllä näkyy ulospäinkin. Yläilmoihin heitetty tyttö tulee usein pää edellä alas joukkuekavereiden käsivarsille.
"On pakko luottaa", kapteeni Moilanen tuumaa hymyillen.
Koskaan ei ole sattunut mitään pahempaa.
"Mitä nyt nilkkoja menee aina, nytkin on kahdella nilkka paketissa", kaksikko toteaa ykskantaan.
Yhden moka voi pilata koko joukkueen esityksen, jos rakennelmasta sortuu palikka. Siitä ei kuitenkaan oteta turhia paineita.
"Tärkeää on taistelutahto. Tässä lajissa ei saa luovuttaa."
Moilasen paras saavutus tähän mennessä on kesällä 2005 voitettu EM-kulta. Sitä Pearls-joukkue tavoittelisi mielellään myös ensi vuonna.
"Tulevana lauantaina pidetään karsintakisat SM-kisoja varten. Jos sijoitumme niissä ykkösiksi tai kakkosiksi, pääsemme kesällä kisaamaan Euroopan mestaruudesta."