Helsinki Casanova elää taas renessanssiaan. Tämä 1700-luvun seikkailija ja naissankari ottaa katsojansa niin valkokankaalla kuin taannoisessa kiitetyssä tv-sarjassa. Hurmurista on julkaistu kasapäin kirjoja; myös hän itse muisteli vauhdikkaita vaiheitaan.
Giacomo Casanovan (1725-1798) elämää on seurattu hänen nuoruutensa viriileinä vuosina. Vanhuus ja sen mukanaan tuomat vaivat eivät ole samassa määrin kiehtoneet elämäkertureita.
Professori Eero Saarenheimon vastailmestyneessä kirjassa Casanova ja Sprengtporten astuu näyttämölle kärttyisä, iäkäs maailmanmies. Elämänsä viimeiset vuodet Casanova työskenteli kreivi Waldensteinin kirjastonhoitajana Pohjois-Böömissä sijaitsevassa Duxin linnassa.
Teoksen toisena päähenkilönä kohdataan oikukas suomalainen kenraali Göran Magnus Sprengtporten (1740-1819). Kirjan käsittelemänä ajanjaksona, 1700-luvun viimeisenä vuosikymmenenä, soturi palveli Venäjällä.
Saarenheimo kertoo näiden kahden ristiriitaisen ja kiehtovan persoonan välisestä kanssakäymisestä, ystävyydestä ja kirjeenvaihdosta. Sprengtporten tutustui Casanovaan ollessaan aikalaisten suosimassa Teplitzin kylpylässä hoidattamassa vammojaan. Ne hän oli saanut Porrassalmen taistelussa vuonna 1789, kun tunnetusti "omat koirat purivat".
Duxin, nykyään Duchcovin, linna sijaitsi vain kahdeksan kilometrin päässä Teplitzistä, joka houkutteli terveyslähteilleen aikalaiskermaa eri puolilta Eurooppaa. Saarenheimo piirtää eloisan kuvan kylpyläelämästä, hoidoista ja huvittelunhaluisista vieraista. Kirja tarjoaa hilpeän kurkistuksen 1700-luvun lopun kevytmieliseen maailmaan, joka aina oli valmis "rakkauden avoimelle suurkulutukselle".
Ilottelun ja huvitusten kääntöpuolella kohdataan häilyviä suhteita, petosta, vanhuutta ja unohdusta. Kuulun naissankarin ja vanhentuneen elostelijan elämä ei Duxin linnassa sujunut ilman riitoja, juonitteluja, sairauksia. Maailmanmiehen oli vaikeaa alistua tavallisen palkollisen rooliin, henkilösuhteet linnan muihin asukkaisiin joutuivat koetukselle.
Kirjastonhoitaja ja kenraali
Saarenheimo törmäsi yllättävästi Sprengtporteniin 1970-luvun alun vierailullaan Duchcovin linnassa. Rakennusta oltiin restauroimassa museokuntoon ja kirjoittaja pääsi "vähän kuin varkain" tutustumaan vielä korjauksen alla oleviin tiloihin.
Casanovalle oli omistettu kolme muistohuonetta. Näistä yhden seinällä riippui Savon prikaatin entisen komentajan Göran Magnus Sprengtportenin kehystetty kirje linnan kirjastonhoitajalle.
Viestissä kenraali kohteliain sanakääntein kiittää Casanovaa erinomaisesta ystävyydestä ja huolenpidosta.
Tästä kohtaamisesta sai kimmokkeen tarina, joka kertoo herrojen yhteisestä taipaleesta lähes kolmen vuoden ajalta. Tarinan kertominen vaati salapoliisin otteita, kun kirjoittaja, arvostettu radioreportteri ja veteraanitoimittaja, jäljitti vanhoja papereita ja dokumentteja.
Kirja lähtee liikkeelle Sprengtportenin kylpylävuosien (1795-1798) sattumuksista, mutta näkyvimmän roolin siinä varastaa Casanova. Näiden kahden herran rinnalle Saarenheimo tuo koko joukon kylpylävieraita ja eurooppalaisia arvohenkilöitä.
Kirjoittaja on ottanut kumppanikseen nuoren aatelismiehen Charles Joseph Clary-Aldringenin, joka kirjasi päiväkirjaansa huolella näkemänsä ja kuulemansa, Teplitzin seurapiirien puuhat, huvielämän juorut ja skandaalit. Tämä seitsemäntoistavuotias juorutoimittaja ja elämän tarkkailija tuntee kutsumanimen Lolo. Päiväkirja kertoo kirjastonhoitajan ja kenraalin tavanneen ensimmäisen kerran yhteisellä aterialla 30. kesäkuuta 1795.
Sprengtporten oli ristiriitaisen miehen maineessa saapuessaan Teplitziin hoidattamaan terveyttään. Ruotsissa hänet oli tuomittu maanpetturina ja Venäjällä kenraali oli joutunut hallitsijan Katariina Suuren epäsuosioon.
Sprengtportenin menneisyys jakoi kylpylävieraiden mielipiteet puolesta tai vastaan. Casanova ymmärsi kenraalia, mutta Lolo ilmaisi kantanaan, ettei Sprengtportenin toiminta ansainnut kiitosta, "tämä kun oli loppujen lopuksi aina pettänyt kuninkaansa ja isänmaansa ja taistellut sitä vastaan".
Vanhenevat kiistakumppanit
Pian ensitapaamisen jälkeen Casanovan ja Sprengtportenin välinen kanssakäyminen syvenee, herrat käyvät vilkasta keskustelua. Sprengtporten viittaa Casanovalle lähettämässään kirjeessä kysymyksiin, joiden käsittely jäi kesken ja joita seuraavalla kerralla voitaisiin pohtia.
Casanova vastaa, että "me tarinoimme ja väittelemme kysymyksistä, jotka suvaitsitte lähettää minulle lyhyessä kirjeessänne".
Ensimmäisten yhteisten pohdintojen aiheena oli sielu, sen kuolemattomuus ja aineettomuus. Teema oli tuolloin hyvin suosittu Teplitzin seurapiireissä. Kumppanusten kanssakäyminen ei useinkaan ollut leppoisaa vaan tulistuneet keskustelijat kävivät kiivaita filosofisia väittelyjä.
Saarenheimo arvelee kenraalin ja kirjastonhoitajan muistuttaneen monessa suhteessa toisiaan ja ajatelleen paljossa samaan suuntaan.
Kenraali oli myös kirjaston uuttera käyttäjä.
- Tällaisessa yksinäisyydessä, jossa elän, takertuu mielellään kaikkeen, jopa kardinaalin sukkeluuksiin, kiitti Sprengtporten ystäväänsä tämän lähettämistä kirjoista.
Monet istunnoista päättyivät kuitenkin jyrkkiin erimielisyyksiin. Kirjoittaja ihmetteleekin, miten ystävyyssuhteissaan nirso Casanova kykeni sietämään Sprengtportenia niinkin hyvin. Saarenheimo uskoo, ettei vanha Casanova voinut kovin helposti luopua viimeiseksi osoittautuvasta vaikkakin särmikkäästä ystävyydestä.
- Pidän niin paljon tästä miehestä, että harmittelen olosuhteita, jotka pakottavat minut pitämään hänestä, valitteli Casanova.
Kun Sprengtporten maaliskuussa 1798 lähti Teplitzistä kohti Pietaria, oli Casanova jo kuoleman merkitsemä mies. Hän kuoli Duxin linnan yksinäisyydessä 73-vuotiaana saman vuoden kesäkuussa.
Lähde: Eero Saarenheimo, Casanova ja Sprengtporten, kirjastonhoitajan ja kenraalin yhteiset vuodet. Tammi 2006.
KUVATEKSTIT: Kuva 1. Giacomo Casanova. Kuva 2. Göran Magnus Sprengtporten.