Kolmesti Ranskan ympäriajon ajanut Kjell Carlström uskoo, että ratkaisuyrityksiä tämän vuoden kisassa nähdään jo mahdollisesti lähipäivinä.
Yksi ratkaisun paikka on tämän viikon lauantaina ajettava kahdeksas etappi, jonka lopussa on vaativa nousu.
Ratkaisuja oman kilpauransa päättänyt Carlström odottaa entiseltä tallikaveriltaan Chris Froomelta.
”En olisi ollenkaan yllättänyt, jos hän yrittäisi jotain jo silloin, jos hänellä vain on hyvät jalat ja hyvä olo.”
Nykyisin IAM Cycling -tallin sporttipäällikkönä toimiva Carlström oli Team Skyssa ajaminaan vuosina usein Froomen huonekaveri.
Froome iski jo kerran
Suomalainen pani merkille, että Froome teki pienen irtioton jo kilpailun toisen etapin viimeisessä nousussa.
”Luulen, että tärkein syy oli se, että hän ei halunnut ajaa vaarallista alamäkeä porukassa. Voi olla, että hän myös vähän testasi ja halusi pitää jalat hereillä.”
Froome on tämän vuoden Tourin selvä ennakkosuosikki. Carlströmin mielestä suosikin asema paranee sitä mukaa, kun brittiajaja pääsee läpi kisan alkupuolen etapeista.
”Ensimmäiset etapit ovat vaarallisia. Siellä on paljon kaatumisia ja voi tapahtua mitä vain.”