Sen kanssa tehdään töitä, vietetään vapaa-aika, syödään, nukutaan ja saunotaan. Vessassakin se on ihan vieressä, paperinohuen oven takana. Rauhanturvaajalla kaveri on aina läsnä.
Vuosi on pitkä aika olla joka hetki yhdessä toisten kanssa. Samoin se on pitkä aika irrottautua perheestä, työstä ja tutuista kotikuvioista. Itsenäisestä ja mielipiteensä vapaasti ilmaisevasta suomalaisesta tulee 12 kuukaudeksi maailmankansalainen, jonka tehtävänä on palvella kokonaisuutta.
On ymmärrettävä kaikkia osapuolia ja tarvittaessa piilotettava kärkevimmät ajatuksensa.
Tästä huolimatta, tai juuri tämän vuoksi, rauhanturvaajaksi halutaan. Oulussa Nokialla työskentelevä spesialisti Juho Tuohino, 30, haki Kosovoon auttamisen halusta ja halusta tehdä jotain tärkeää.
Pelkän verovapaan auton perässä ei kukaan lähde asumaan kerrossängyllä sisustettuun konttiin - Tuohinollakin oli jo ennestään auto kotipihalla Kiimingissä.
"Tavallaan lähdin myös hakemaan elämälle tarkoitusta ja ajattelin, että täältä se voisi löytyä. Kokemus on ollut hieno, mutta ihan elämän tarkoitusta ei löytynyt. Pitää varmaan hakeutua SPR:ään sitten kotona."
Torstaina
tuttua huttua
Juho Tuohinolla on takanaan melkein puoli vuotta Kosovon pääkaupungin Pristinan kyljessä Camp Villessä. Lipljanin kunnassa sijaitseva Ville on rauhanturvaajien leiri, jota suomalaiset johtavat.
Olot Villessä pysyvät sopivan kotoisina, sillä kotimaa muistuttaa kaikkialla. Kylteissä vilisee Penankujan kaltaisia nimiä, ja ruokalassa tarjoillaan tuttuja ruokia. Torstaisin on varmasti hernekeittoa, vaikka leirillä vierailisi miten korkea-arvoinen herra tai rouva tahansa.
Vaihtelua suomalaiseen arkeen rauhanturvaajat hakevat käymällä joskus leirin ulkopuolella syömässä. Kovin usein niin ei tehdä, sillä poistumiseen tarvitaan lupa. Lautaselle päätyy usein paikallista herkkua, mausteista makkaraa. "Ainakaan en syö pitsaa. Oulussa on maailman parhaat pitsat", Tuohino huokaisee haikeana.
Rauhanturvaajien joukossa on palomiehiä, opettajia, sosiaalityöntekijöitä, sairaanhoitajia, palomiehiä - ammattien kirjo on laaja.
Oululainen Antti Mattila raivaa Kosovossa räjähteitä, joita on jäänyt maastoon sodan ja pommitusten jäljiltä. Hän ajoi ennen rauhanturvaajaksi lähtöään onnikkaa Koskilinjoilla.
Takaisin Suomeen päästyään hän haluaisi opiskelemaan. Kiinnostava alakin on nyt selvinnyt. "Biologiaa kun pääsisi lukemaan."
Muurin takana
toinen todellisuus
Mustat kirjaimet talon aidassa sanovat Jo negociata. Suomeksi ilmaus tarkoittaa "ei neuvotteluja." Albaanien itsenäisyysjärjestöksi kutsuttu Vetevendosje on tehtaillut graffiteja ympäri kaupunkia. Järjestö ajaa Kosovoon täyttä itsenäisyyttä ilman YK:n kaltaisia ulkopuolisia asiaan puuttujia.
Lipljanin ja Camp Villen erottavan muurin takaa alkaa toinen maailma, jossa rauhanturvaajien on jätettävä turvalliset hernekeittotuokionsa.
Alueella on tällä hetkellä rauhallista, mutta jännitys ihmisten välillä on aistittavissa. "On silti helppo olla valitsematta puolia. Sitä tekee oman työnsä ja on aika irrallaan poliittisesta todellisuudesta", Tuohino kertoo.
Jännitys omasta turvallisuudesta ei välttämättä ole rauhanturvaajien suurin stressin aihe. Se, ettei voi jakaa arkea, iloja ja suruja omaistensa kanssa, rasittaa paljon enemmän. Pestin jälkeen voi puolestaan kokea tyhjyyden tunteita, kun intensiivinen kausi on ohitse.
Tuohino myöntää, että näin saattaa käydä hetkeksi, kun hän marraskuun puolivälissä palaa kotiin. Tyhjiön hän aikoo täyttää kokkaamalla - ylellisyys, jota leirissä ei saa kokea. Ruokahetken hän jakaa vaimonsa Mirvan ja poikansa Aleksanterin, 5, kanssa.
Ateria on jo mietittynä. Luvassa on kiinalaista.