Britannian eroprosessi EU:sta tulee näkyväksi jo ensi viikon EU-huippukokouksessa.
Eroava pääministeri David Cameron saa selittää tilannetta EU-johtajille tiistaina illalla, mutta jo seuraavana päivänä Britannian tuoli jää kokouksessa tyhjäksi.
Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk toteaa kutsukirjeessään, että muut 27 EU-maata käsittelevät tilannetta silloin keskenään. Muiden jäsenmaiden johtajat keskustelevat silloin epävirallisesti eroprosessista ja EU:n tulevaisuudesta.
- Britannian kansanäänestyksen negatiivinen lopputulos merkitsee, että meidän on varattava kokouksemme enimmäkseen sen poliittisten seuraamusten käsittelemiseen. Tarkoitukseni on varmistaa, että meillä on riittävästi tilaa keskustella sekä pääministeri Cameron kanssa ja myöhemmin erikseen 27 päämiehen kesken, Tusk perustelee.
EU-huippukokous käsittelee tiistaina myös EU:n ja Naton välistä yhteistyötä.
Tusk, EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker, EU-parlamentin puhemies Martin Schulz ja unionin puheenjohtajamaan Hollannin pääministeri Mark Rutte antoivat aiemmin yhteisen lausunnon, jossa he kehottavat Britanniaa aloittamaan eroprosessin EU:sta mahdollisimman pian, koska odottelu lisää epävarmuutta.
Britannialla on virallisesti kaksi vuotta aikaa neuvotella EU-suhteensa uusiksi, mutta todellisuudessa sopimusneuvottelut saattavat viedä huomattavasti pidempään.
Merkel pitää brexit-kokouksen maanantaina
Brexit on isku Euroopalle ja Euroopan yhtenäisyydelle, sanoo Saksan liittokansleri Angela Merkel. Hän pahoittelee brittien päätöstä jättäytyä EU:n ulkopuolelle.
Hän tapaa Tuskin, Ranskan presidentin Francois Hollanden ja Italian pääministerin Matteo Renzin maanantaina Berliinissä.
Hollanden mukaan Britannian lähtö EU:sta on vakava testi Euroopan taloudelle. Hänen mukaansa Britannian kansanäänestys aiheuttaa Euroopan maille taloudellisia riskejä. Hollanden mukaan Euroopan pitää reagoida näihin riskeihin lujasti ja vahvasti.
Nato: Britannia säilyttää vahvan roolinsa sotilasliitossa
Britannia säilyttää keskeisen asemansa sotilasliitossa EU-erosta huolimatta, vakuuttaa Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg. Hän korostaa, että Britannialla on merkittävä rooli Natossa eikä se muutu miksikään.
Asiantuntijat ovat pohtineet, vaikuttaako brexit asioiden hoitamiseen Natossakin. Esimerkiksi Ranska ei ole välttämättä halukas jatkamaan yhteistyötä täysin entiseen tapaan Britannian kanssa. Ranska ja Saksa saattavat olla myös entistä valmiimpia tiivistämään unionin turvallisuuspolitiikkaa.
Saksan ulkoministeri suree, Ranskan Le Pen riemuitsee
Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier on pahoitellut Britannian EU-kansanäänestyksen tulosta. Hän sanoo, että päivä on surullinen Britannialle ja Euroopalle.
- Aamun uutiset Britanniasta ovat todella vakavia, Steinmeier tviittasi.
BBC:n mukaan Irlannin hallitus on todennut, että brexitillä on merkittävät vaikutukset Irlannille.
EU:n vastustajat puolestaan iloitsevat Britannian päätöksestä lähteä unionista. Ranskassa äärioikeistolaisen Kansallisen rintaman johtaja Marine Le Pen on riemuinnut brittien päätöksestä. Hän toivoo samanlaista äänestystä Ranskaan ja muihin EU-maihin.
- Vapauden voitto! Sama äänestys on nyt järjestettävä Ranskassa ja muissa EU-maissa, olen sanonut näin jo vuosien ajan, Le Pen tviittasi.