Bus­si­yh­tiöi­den va­rau­tu­mi­nen talveen vaih­te­lee

Bussiyhtiöt eri puolilla maata ovat varautuneet talveen vaihtelevasti.

Bussiyhtiöt eri puolilla maata ovat varautuneet talveen vaihtelevasti.

Pääkaupunkiseudulla on ollut ongelmia käynnistymättä jääneiden bussien kanssa, ja vuoroja on jäänyt ajamatta. Helsingin seudun liikenteen (HSL) mukaan busseja säilytetään ulkona kylmässä.

—? Busseja on niin paljon, että hallitilaa ei ole mahdollista järjestää ainakaan lyhyellä aikavälillä. Täällä on katsottu, että busseja voidaan säilyttää ulkona. Siinä on kuitenkin se riski, että pahimpina pakkasaamuina pieni osa autoista voi hyytyä, sanoo hankintapäällikkö Kimmo Sinisalo.

Sen sijaan esimerkiksi Salossa, Lappeenrannassa ja Oulussa ei ongelmia ole ollut. Oulusta linja-autoyhtiö Koskilinjoilta kerrotaan, että suurin osa kalustosta lähtee ajoon lämpimästä tallista.

Jyväskylän Liikenteelle pakkanen on aiheuttanut ongelmia aiempina vuosina, mutta tänä talvena yksikään bussi ei ole hyytynyt pakkaseen. Muutoksen arvioidaan johtuvan kaluston uusiutumisesta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä