Presidentti George W. Bush on tottunut menemään varhain nukkumaan. Tiistaina hän kuitenkin poikkesi säännöstä ja valvoi kunnes hänen erityisneuvonantajansa Karl Rove ilmoitti demokraattien voittaneen enemmistön edustajainhuoneessa. Presidentti kertoi olevansa "pettynyt".
Pettymyksen ymmärtää. Bushin kauden viimeiset kaksi vuotta tulevat olemaan erilaisia. Toisen kautensa lopulla Yhdysvaltain presidentti on perinteisesti "lame duck" eli "rampa ankka". Republikaanienemmistöisen kongressin turvin Bush saattoi toivoa voivansa säilyttää vallan piittaamatta suuremmin kansanedustajista, nyt "yhdistynyt hallinto" on tullut tiensä päähän.
Syyskuun 2001 terrori-iskut ja niitä seurannut terrorisminvastainen sota edesauttoivat vallan keskittymistä. Suuntausta vahvisti Bushin luontainen taipumus uskoa olevansa lakien yläpuolella. Nyt hänen on opittava kompromisseihin. "Checks and balances" -järjestelmä (takuut ja toisiaan tasapainottavat valtasuhteet), johon maan perustuslaillinen käytäntö pohjautuu, käy välttämättömäksi.
Bill Clinton joutui presidenttinä maksamaan republikaanien hyökyaallosta kalliisti vuoden 1994 jälkeen. Hänen oli vaikea viedä läpi sisäpoliittisia uudistuksia ja hän joutui yhä pahemmin Newt Gingrichin johtaman enemmistön hampaisiin. 1998 Clintonia vastaan käynnistettiin viraltapanomenettely, josta hän selvisi täpärästi ja käänsi monien edeltäjiensä tavoin huomion ulkopolitiikkaan.
Mitä oppia Bush sitten ottaa vaaleista, joita ennakolta pidettiin hänen harjoittamaansa politiikkaa ja etenkin Irak-strategiaa koskevana kansanäänestyksenä? Tuloksia ei ole helppo tulkita.
Joissakin tapauksissa tuloksen määräsivät paikalliset näkökohdat, joissakin ehdokkaiden persoona - skandaalit ja korruptio näyttelivät keskeistä roolia valintaprosessissa. Joskus äänestyspäätös perustui kansalliseen politiikkaan tai ulkopoliittisiin kysymyksiin, kuten Irakiin.
Bushille on tarjolla kaksi vaihtoehtoa. Hän voi olla piittaamatta äänestäjien muutostahdosta ja itsepäisesti jatkaa valitsemallaan tiellä. Ulkopolitiikan osalta tämä olisi helpompaa, koska sillä puolella edustajainhuoneen demokraattinen enemmistö ei juuri kykene tuottamaan hankaluuksia.
Sisäpolitiikan ja etenkin vero- ja talouspolitiikan osalta tuloksen huomiotta jättäminen on vaikeampaa. Ensimmäisenä naisena Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemieheksi valittavan demokraatti Nancy Pelosin johdolla edustajat tulevat ottamaan vakavasti roolinsa toimeenpanovallan valvojina.
Washingtonilaisen Brookings-instituutin tutkija Thomas E. Mannin mukaan kongressin vaikutusvallan suhteellinen väheneminen ei alkanut suinkaan vuonna 2001, vaan sen jälkeen kun republikaanit olivat saaneet hallintansa sekä toimeenpano- että lainsäädäntövallan.
Toisaalta Bush voi valita yhteistyön ainakin ulkopoliittisten kysymysten osalta.
Demokraatit ovat jo ojentaneet hänelle kätensä: "Herra presidentti, meidän on lähdettävä Irakissa uudelle tielle. Tehkäämme työtä yhdessä ratkaisun löytämiseksi", Nancy Pelosi julisti. Ratkaisu hyödyttäisi epäilemättä kumpaakin. Republikaaneja se hyödyttäisi siksi, että nykyisellään he ovat juuttuneet kiinni selkkaukseen, jonka loppua ei ole näkyvissä, demokraatteja siksi, että he ovat kyenneet arvostelemaan, mutta eivät ehdottamaan vaihtoehtoista politiikkaa.
Ratkaisu tulee ehkä yhteiseltä komissiolta, jota johtavat entinen ulkoministeri James Baker ja senaatin ulkoasiainvaliokunnan entinen demokraattipuheenjohtaja Lee Hamilton. Komission on määrä luovuttaa Irakia koskevat johtopäätökset lähiviikkoina ja se saattaa päätyä suosittelemaan amerikkalaisjoukkojen asteittaista kotiuttamista.
Oma lukunsa on maaperän muokkaaminen seuraajalle. Oma puolue-eliitti voi kääntää Bushille selkänsä. Demokraatit sitä vastoin voittivat pisteitä 2008 presidentinvaaleja ajatellen.
