Huolella valituin sanakääntein George W. Bush veti Yhdistyneet kansakunnat mukaan Irakin vastaiseen sotaan, jonka Yhdysvallat aikoo aloittaa joka tapauksessa.
Mitä pidemmälle vuosi on kulunut, sitä enemmän Yhdysvaltoja on moitittu yksipuolisesta toiminnasta maailmannäyttämöllä ja aidon yhteistyön unohtamisesta. Lähes kaikki alkavat olla vakuuttuneita siitä, että Yhdysvallat hyökkää Irakiin syrjäyttääkseen Saddam Husseinin, olipa mukana liittolaisia tai ei.
Tähän nähden presidentti George W. Bushin puhe YK:n yleiskokouksessa oli todellinen diplomaattinen taidonnäyte. Kyseessä ei ollut mikään spontaani esiintyminen, vaan taustajoukot olivat valmistelleet puhetta viikkokaupalla. Kaikki tiesivät sen olevan yhden tärkeimmistä välietapeista ennen Irakin vastaista sotaa.
Bush aloitti ylistämällä YK:n tehtävää ja jatkoi ilmoittamalla maansa palaavan tiede- ja kulttuurijärjestö Unescon toimintaan. Tuo odottamaton ilmoitus oli taitavasti sijoitettu juuri tähän puheeseen, joka kohta kohdan jälkeen kuvaili, kuinka Irak rikkoo YK:n päätöslauselmia. Bush maalasi kuvan, jossa Irak on uhka koko YK:n auktoriteetille ja jossa Yhdysvallat tahtoo maailman tärkeimmän monenkeskisen elimen päätöksiä kunnioitettavan.
Presidentti onnistui esiintymään vannoutuneena YK:n arvovallan puolustajana samalla, kun hän jätti maalleen vapaat kädet toimia. Hän listasi joukon ehtoja, jotka Irakin pitäisi välittömästi täyttää. Niin tuskin tapahtuu. Seuraava askel Bushin mielestä on työskennellä turvallisuusneuvostossa tarvittavien päätöslauselmien puolesta. Hän ei kuitenkaan sitonut maataan näihin uusiin ehtoihin.
Terrori-iskujen vuosipäivän molemmin puolin Washingtonissa on vallinnut tavaton diplomaattinen toimeliaisuus. Yhteyksiä on otettu joka suuntaan. Kaikesta voi nähdä, että Yhdysvallat on kokoamassa suurta kansainvälistä savuverhoa Bagdadiin tehtävän hyökkäyksen peitoksi.
Tässä se todennäköisesti myös onnistuu. Maailmalla ei ehkä sotilaallisen iskun ajatuksesta pidetä sen enempää kuin ennenkään, mutta kaikki näkevät sen olevan mitä ilmeisimmin tulossa. Silloin välttämättömyydestä voi tehdä hyveen. Yhdysvallat esiintyy YK:n arvojen ja perustehtävien puolustajana, ja muut suostuvat näkemään operaatiolle jonkinlaisen yhteisen mandaatin. Se voi tapahtua joko uuden päätöslauselman avulla tai vanhoja venyttäen, mihin Bushin puhe antoi viitteitä. Kulissien takana käytäneen kovaa kaupankäyntiä, jolla esimerkiksi Venäjän ja Kiinan tuki varmistetaan.
Kaikkiaan tämä tarkoittaa, että Yhdysvallat tarjoaa YK:lle keinon selvitä tulevasta ehjin nahoin sitomalla oma toimintansa YK:n puolustamiseen. Täysin yksipuolinen toiminta vahingoittaisi pahasti YK:n arvovaltaa, ja Washingtonissa on ilmeisesti nähty, ettei se olisi kenellekään eduksi. Linjavalinta on tervetullut, ja puheessa tuntuikin kaikuvan ulkoministeri Colin Powellin ääni.
Mielenkiintoinen piirre puheessa on, ettei Bush esittänyt mitään uusia todisteita Irakin uhasta. Toiminnan päämotiivina on pelko siitä, että Saddam luovuttaisi joukkotuhoaseita terroristien käsiin. Varmoja näyttöjä tästä ei ole, pelkkä epäily riittää. Bush itse maalaili lähes tuomiopäivän näkymiä, jos mitään ei tehdä.
Onko tuo uhka todellinen, sitä on hyvin vaikea arvioida. Bushin mukaan kyseessä on valinta pelon ja edistyksen maailman välillä. Washingtonista kauempana tuo valinta ei vaikuta yhtä selvältä, sillä tapahtumat voivat kulkea täysin arvaamattomaan suuntaan.