Irakin sota ei ole tuonut muutoksia USA:n uuteen turvallisuusoppiin. Myös Irania uhkaillaan vastatoimilla.
Yhdysvaltain viime viikon lopulla julkistama uusi kansallisen turvallisuuden strategia on tyylipuhdas jatko presidentti George W. Bushin hallinnon linjauksille syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeen. Siihen kuuluu, että Irakiin tasan kolme vuotta sitten tehtyä "ennaltaehkäisevää iskua" pidetään yhä oikeutettuna. Mahdollisuus sellaisiin myös vastaisuudessa on mukana julkilausutussa keinovalikoimassa.
Viime päivinä Irakissa on jälleen ollut meneillään iso amerikkalainen sotilasoperaatio. Irakin sisäiset olot ovat rapautuneet veriseksi kaaokseksi, joka on jo hyvin lähellä sisällissotaa.
Tämä on kaukana demokratiasta, jota Irakiin aiottiin levittää, mutta vaikeudet paikan päällä ja sodan nykyinen epäsuosio kotona ei ole saanut Bushin hallintoa horjumaan linjaltaan.
Uudessa turvallisuusstrategiassa on selvästi julistuksellista sävyä. "Maailma voi paremmin, jos tyrannit tietävät, että he pitävät hallussaan joukkotuhoaseita vain omalla kustannuksellaan", siinä ilmoitetaan.
Samaan aikaan strategia nostaa esiin Iranin sellaisena maana, joka todennäköisimmin on tulevaisuudessa suurin uhka Yhdysvaltain turvallisuudelle. Tekstin mukaan diplomatian täytyy onnistua, jotta vastakkainasettelu voitaisiin välttää.
Strategia ei kerro, mitä tapahtuu, jos diplomatia epäonnistuu. Vastaukset on kuitenkin rakennettu tekstin sisään ja rivien väleihin.
Yhdysvallat nimeää seitsemän maata esimerkeiksi hirmuhallinnoista, mukaan lukien vanhan kiusankappaleen Kuuban ja nyt myös Zimbabwen. Erikseen niistä nostetaan esiin kaksi maata, Pohjois-Korea ja Iran, mutta vain Iranin kohdalla väläytetään suoraan vastakkainasettelun mahdollisuutta.
Tämä tarkoittaa, että Bushin oppi ennaltaehkäisevästä iskusta koskee nykytilanteessa aivan erityisesti Irania. Tämä sopii hyvin yhteen viime aikoina kasvaneiden äänenpainojen kanssa.
Edellisen kerran vastaava strategia päivitettiin syyskuussa 2002, siis puolisen vuotta ennen Irakiin tehtyä hyökkäystä. Irakista syksyllä 2002 käyty keskustelu muistutti varsin paljon sitä, kuinka Iranista nyt puhutaan.
Oleellisin ero tuohon aikaan verrattuna ehkä on ilmapiirissä. Vuonna 2002 New Yorkin ja Washingtonin terrori-iskut olivat hyvin tuoreessa muistissa, ja Bushin hallinnolla oli tavallaan avoin valtakirja tehdä mitä vain se tarpeelliseksi näki. Nyt on nähty kolme vuotta Irakin sotaa ja virheitä virheiden jälkeen. Toisaalta Teheranin hallitsijat tuntuvat tätä nykyä tekevän kaikkensa, jotta Iranin uhkakuvaa voitaisiin pitää sekä uskottavana että perusteltuna.
On hyvin mahdollista, jopa luultavaa, että mitkään kansainväliset neuvottelut eivät saa Irania lopettamaan ydinohjelmaansa tai avaa sitä täysin kiistattomille tarkastuksille. Tämä tarkoittaa, että keskustelu aseellisesta väliintulosta jatkuu -- ja mitä enemmän asiasta puhutaan, sen lähempänä sen toteutuminen voi olla.
Irakin kaltaiseen maahyökkäykseen Iranissa ovat Yhdysvaltainkin resurssit niukat. Ilmaiskuihin rahkeet riittävät milloin vain.
Strategia kuvastaa Bushin hallinnon ajattelutapaa. Lausuttuna tarkoituksena on tehdä maailmasta turvallisempi, mutta valittujen toimintatapojen todennäköisin vaikutus on täsmälleen päinvastainen. Isku Irakiin lisäsi terrorismin riskiä ja yleistä levottomuutta, ja voimatoimet Iranissa toisivat täysin ennalta arvaamattomia seurauksia. Amerikkalaiskopterit ryhmittyivät uuteen hyökkäykseen kolme vuotta Irakin sodan alkamisen jälkeen.