Vaikka virkakautta on vielä pitkälle toista vuotta jäljellä, Yhdysvaltain presidentin toimintakyky näyttää jo lamaantuneelta. George W. Bush on itse aiheuttanut tilanteen.
Yhdysvaltain johtaminen on yksinäistä työtä, kuten presidentti George W. Bush sanoo kuluneella viikolla ilmestyneen kirjan mukaan. Juuri nyt se on yksinäisempää kuin aikoihin, ja Bush on itse vastuussa siitä, mitä on tapahtunut.
Tärkeimmät presidentin avustajat ja luottomiehet ovat kaikonneet ympäriltä yksi toisensa jälkeen, osa vapaaehtoisesti, osa pakon edessä. Valkoisen talon aivoina tunnettu neuvonantaja Karl Rove ilmoitti tahtovansa "viettää enemmän aikaa perheen parissa". Oikeusministeri Alberto Gonzales erosi poliittisen paineen vuoksi: yhä äänekkäämpi kuoro piti häntä täysin epäpätevänä tehtäviinsä.
Bushin alkuperäinen lähipiiri on muutenkin käynyt vähiin. Jäljellä ovat lähinnä ulkoministeri Condoleezza Rice ja tärkeimpänä kaikista varapresidentti Dick Cheney, kehnosti julkisuudessa viihtyvä mutta sitäkin vaikutusvaltaisempi hahmo.
On tavallista, että luopuvan presidentin hallinto lamautuu vallanvaihdon alla ja muuttuu englanninkielisen sanonnan mukaan "rammaksi ankaksi". Mutta on ennenkuulumatonta, että niin on käymässä jo runsas vuosi ennen seuraavia presidentinvaaleja. Vaikutelmaa uppoavan laivan jättämisestä on vaikea välttää.
Syynä on ennen muuta Irakin sota, jossa sekä sodan aloitusta että sen toteutusta on leimannut sinnikäs piittaamattomuus tosiasioista. Bushin lähipiirin projekti republikaanipuolueen konservatiivisiiven vallan pitkäaikaisesta vakiinnuttamisesta on johtamassa päinvastaiseen lopputulokseen. Demokraateilla on jo enemmistö niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, ja he lähtevät kohti presidentinvaaleja selvästä etulyöntiasemasta.
Aloitetusta projektista on kuitenkin jotain oleellista yhä jäljellä: erittäin vahva presidentin valta. Bush ja Cheney saattavat olla epäsuosittuja mutta he ovat yhä virassaan, kaikin valtaoikeuksin. Samaan aikaan demokraattienemmistö kongressissa vastustaa Valkoisen talon pyrkimyksiä siellä missä vain voi.
Tämä yhdistelmä tekee Bushin presidenttikauden viimeisestä vuodesta Yhdysvaltain kannalta hyvin riskialttiin. Talouden taantuman uhka Yhdysvalloissa on aina vain todellisempi. Ulkopolitiikassa Venäjä ja Kiina ovat huomanneet sen vaikeudet ja käyttävät avautunutta tilaa nopeasti hyväkseen. Iran on luku sinänsä. Vieläkään ei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että Yhdysvallat ja Iran päätyvät hyvin vaaralliseen aseelliseen yhteenottoon.
On myös niin, että ilmastopolitiikan kaltaisissa suuren luokan kysymyksissä Bushin hallinnon linjauksia ei pidetä enää merkityksellisinä, vaan koko maailma on odottavalla kannalla. Uuden presidentin, kuka hän lieneekään, linjaukset muodostuvat tärkeämmiksi ja olennaisemmiksi.
Toisin sanoen maailman voimakkain valtio on ajautunut poikkeukselliseen voimattomuuden tilaan ainakin juuri nyt. Se on sisäisesti hajanainen, taloudellisesti haavoittuva, sen ennen hyvä kuva maailmalla on romuttunut ja sen armeija on jumiutunut surkeaan sotaan. Tämä kaikki on tapahtunut Bushin hallinnon aikana, ja presidenttikautta on vielä toista vuotta jäljellä.
Bushin alkukauden ideologien mukaan tästä piti tulla Amerikan vuosisata. Enää ei siltä näytä. Nyt kysytään, mitä tapahtuu Bushin pitkän loppusuoran aikana. Edessä siintää kokonainen hukattu vuosi, eikä Yhdysvalloilla olisi sellaiseen varaa. Bush on julkisesti pohtinut jo virkakautensa jälkeistä aikaa, mutta vielä ei siellä asti olla.