Pitkään kestäneen kaaoksen jälkeen George W. Bush toi viimein keskiviikkona hieman selkeyttä hallituksensa "strategiaan" Irakin väitettyä uhkaa vastaan. Bush näyttää hylänneen yksin toimimisen vaihtoehdon ja suuntautuu nyt rakentamaan tuleville Irak-hankkeilleen mahdollisimman laajaa tukea kotimaassa ja kansainvälisesti. Hän aikoo kääntyä lähiviikkoina kongressin puoleen ja aloittaa välittömästi keskustelut YK:n turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenten Venäjän, Kiinan ja Ranskan johtajien kanssa.
Amerikkalaisten rynniminen yksin olikin jo gallupien mukaan hyvin epäsuosittu vaihtoehto sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. Toisekseen Bushin hallinto oli onnistunut vieraannuttamaan kaikki liittolaisensa, jopa osan Britannian hallituksesta Tony Blairin selän takana.
Bushin diplomaattinen kampanja paneekin epäilemään, että asevoiman käyttö Persianlahdella on vääjäämätöntä ennemmin tai myöhemmin. Hän on naulannut kiinni vaatimuksensa Irakin johdon vaihtamisesta tavalla tai toisella. On vaikea kuvitella, mitä voisivat olla ne muut mahdolliset, tarpeelliset askeleet, joilla Irakin joukkotuhoaseuhka hoidetaan.
Bush ei sen sijaan ole mitenkään sitoutunut siihen, että mahdollinen sotilasoperaatio Saddam Husseinin kaatamiseksi edellyttäisi YK:n uuden päätöslauselman. Hän puhuu yleiskokouksessa 12. syyskuuta ja aikoo kertoa ainakin jotain kaavailuistaan, mutta kyse lienee vain moraalisen selkänojan vahvistamisesta ilman äänestyksiä turvaneuvostossa. Veton käyttäminen olisi hyvin kiusallista.
Bushin sylikoiraksi kuvattu Blair sanoi tiistaina todisteiden osoittavan selkeästi, että Irakin hallinto on uhka ei vain amerikkalaisille vaan myös naapureilleen ja koko maailmanrauhalle. Blairin mukaan pitävät todisteet esitetään parin viikon kuluessa, kunhan lopulliset tarkistukset on tehty.
Bushia on tähän asti arvosteltu siitä, että hän ei ole kyennyt vakuuttavasti perustelemaan sotasuunnitelmiaan. Tietoja onkin käsittämättömästi pantattu odotettaessa lopullista päätöstä toimiin ryhtymisestä.
Ei olisi mikään yllätys, jos Saddamilla olisi varastoituna biologisia ja kemiallisia aseita, mutta voitaneen kysyä, ovatko ne uhka Yhdysvalloille ja maailmanrauhalle. Sen todistaminen taas, että hän yrittäisi hankkia ydinaseen, lienee jo paljon vaikeampaa.
Voitaneen myös kysyä, eikö perinteinen pelote toimi Irakin kohdalla. Yhdysvaltain varapresidentin Richard Cheneyn mielestä ei.
Ulkopuolelta katsoen vaikuttaisi kuitenkin siltä, että diktaattorin kannalta olisi peräti itsetuhoisaa, jos hän tekisi vaikkapa pienen ydinkokeen, jos hän alkaisi uhkailla tai kiristää naapureitaan joukkotuhoaseella tai jos hän jäisi kiinni joukkotuhoteknologian jakamisesta terroristijärjestöille.
Syytösten tarkentaminen ja todisteiden julkitulo on tietenkin tervetullutta, mutta on todennäköistä, että läheskään kaikkien sotatoimien vastustajien päitä ei saada käännettyä.
Ratkaisun hetket alkavat olla käsillä. Sotilaskalustoa on jo laivattu Persianlahdelle. Mutta sota on suuri riski.
Diktaattori voisi nimenomaan oman tuhonsa varmistuessa käyttää joukkotuhoasetta hyökkääjää, hyökkäyksen tukialueita ja Israelia vastaan. Raivoreaktiot amerikkalaisia kohtaan ympäri Lähi-itää voisivat heijastua kauaksi tulevaisuuteen. Jo pelkkä sodan uhka pitää öljyn hintaa normaalia korkeammalla. Entä mitä tapahtuisi ampumisen lakattua?