Yhdysvaltain presidentti George W. Bush keskittyi Euroopan-kiertueellaan kahteen pääasiaan: Venäjän-suhteisiin sekä terrorismin vastaiseen taisteluun.
Venäjän ja lännen suhteet olivat Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin Euroopan-kiertueella esillä useassa yhteydessä. Vahvimmin tietysti Moskovassa, missä allekirjoitettiin myös ydinkärkien määrää vähentävä sopimus. Kahden kolmasosan vähennyksestä huolimatta molemmille maille jää takataskuun yllin kyllin tuhoaseita. Bush sanoi suoraan, etteivät nykypresidentit voi päättää tulevien presidenttien puolesta.
Myös viimeisessä etapissa Roomassa oli mukana Venäjän johto, samoin Naton tärkeät päättäjät. Jälleen oli allekirjoitusten vuoro, tällä kertaa sopimus Venäjän pääsystä yhteiseen neuvostoon Naton kanssa. Neuvoston yksi tehtävä on torjua terrorismia. Ainakin osin samaan teemaan kytkeytyy joukkotuhoaseiden leviämisen estäminen. Muita yhteisneuvoston keskeisiä tehtäviä ovat kriisinhallinta, taktinen ohjustorjunta ja sotilaallisen yhteistyön edistäminen.
Viime syyskuun terrori-iskut johtivat yhteisneuvoston perustamiseen. Jonkinlainen uusi yhteiselin olisi saattanut rakentua ilman niitäkin, mutta yhteinen uhka vei paljon pitemmälle.
Vaikka Venäjä näyttää näin päässeen vahvasti kiinni Naton työhön, se on yhä kaukana sotilasliiton ytimestä. Sopimus ei tarjoa Venäjälle pääsyä Naton jäsenmaiden sotilaalliseen päätöksentekoon eikä tärkeisiin poliittisiin ratkaisuihin, esimerkiksi laajenemiseen. Komein saavutus presidentti Vladimir Putinille taitaakin tässä vaiheessa olla, että Nato-sopimuksen kylkiäisenä Venäjä saa oman osastonsa Naton päämajaan.
Myönnytykset tyynnyttelevät venäläisten alistunutta tyytymättömyyttä läntisen sotilasliiton laajenemiseen rajoilleen, mutta pois ne eivät sitä pyyhi. Putin joutuu vakuuttelemaan vielä useissa yhteyksissä, kuinka hyvä sopimus onkaan Moskovan kannalta.
Tosiasia onkin, että kieltäytymällä yhteistyöstä Venäjä vain sulkisi itseltään vaikutuskanavia. Nyt se varmistaa samalla selustaansa taistelussa Kaukasuksen separatistisia liikkeitä vastaan. Lännellä, niin Natolla kuin EU:lla, on kaikesta yhteistyöstä huolimatta oltava puhtia puuttua jatkuviin ihmisoikeusloukkauksiin muun muassa yhä jatkuvassa Tshetshenian sodassa.
Yhdysvaltain liittolaismaissa Saksassa, Ranskassa ja Italiassa Bushin ottivat vastaan niin kohteliaan ystävälliset isännät kuin ärhäkät mielenosoittajatkin. Vieraan kaavailut kurittaa mm. Irakin presidenttiä Saddam Husseinia saivat sekä vankkaa ymmärrystä että tylyä vastustusta. Kun terrorismin aseellisen torjunnan vieroksujat olivat lähinnä kaduilla, Bush sai rauhassa kertoa näkemyksiään Euroopan ja Yhdysvaltain yhteisestä missiosta pahan voimia vastaan.
Vieraskoreasta ymmärtämyksestä huolimatta on kovin epävarmaa, että liittolaismaat olisivat valmiita lisäämään Bushin toivomalla tavalla ainakaan jyrkästi sotilasmenojaan. Monet polttavat sisäpoliittiset tarpeet odottavat koko Euroopassa rahoitusta. Sotilasmenoja kasvattamalla ei työttömyyttäkään paljon helpoteta.
Vapaakaupan suitsuttaminen aiheesta periaatteessa samaa mieltä oleville Länsi-Euroopan johtajille tuotti vähän tulosta. Yhdysvaltain katsotaan vaikeuttavan asiaa jakamalla muun muassa maataloudelle piilo- ja suoraa tukea niin, että vapaasta kilpailusta ei kannata siinä yhteydessä paljon puhua. Yhtä kitkeriä ajatuksia herättävät Yhdysvaltain terästullit. Kiertueen merkittävin anti olikin turvallisuuspoliittinen.