Yhdysvaltain presidentti George W. Bush ei kyennyt Natossa täyttämään varomat-tomia jäsenyyslupauksiaan Georgialle ja Ukrainalle. Eurooppalainen realismi voitti asiassa.
Sotilasliitto Nato on pitänyt kaikkien aikojen suurinta huippukokoustaan Euroopan kaikkien aikojen suurimmassa ja turhimmassa kolossissa, Romanian kommunistidiktaattorin Nicolae Ceausescun itselleen rakennuttamassa jättimäisessä hallintopalatsissa. Kokouspaikan valinta tarjoaa helposti mahdollisuuksia kiusallisiin vertauskuviin, sillä Natonkaan tapauksessa toiminnan massiivisuus ei vielä ole tae tehokkuudesta.
Sotilasliiton kannalta asiat voisivat sujua paremminkin kuin nyt, sillä Bukarestissa on enemmän lakaistu ongelmia maton alle kuin ratkottu niitä. Mutta ei tämä kerro Naton kriisistä vaan siitä, että päätöksissään yksimielisyyttä edellyttävien isojen kansainvälisten organisaatioiden on ylipäätään vaikea toimia jäntevästi. Sama tilanne koskee YK:n turvallisuusneuvostoa ja Euroopan unionia.
Bukarestissa Nato olisi kuitenkin säästynyt joitakin ongelmilta, ellei presidentti George W. Bush olisi juuri kokouksen alla mennyt Ukrainassa lupaamaan suoraa polkua kohti jäsenyyttä sekä Ukrainalle että Georgialle. Kaksi päivää sen jälkeen Naton huippukokous päätti muuta, eikä Bushin lupauksilla ollutkaan tehoa. Harvoin on Yhdysvaltain presidenttiä näin suoraan nöyryytetty.
Päätösteksteihin hiottiin vahingon vähentämiseksi sanakäänteitä, joissa lupailtiin Ukrainalle ja Georgialle yhteistyötä, sympatiaa ja joskus jäsenyyttäkin. Tosiasia silti oli, että Saksan ja Ranskan johdolla käveltiin suoraan Bushin yli.
Kansainvälisen diplomatian perusoppeihin kuuluu olla lupaamatta mitään, mitä ei ole etukäteen varmistanut. Nyt amerikkalaiset näyttivät ällistyttävällä tavalla unohtaneen tämän säännön. Berliinissä ja Pariisissa ollaan aivan eri kannalla Ukrainan ja Georgian Nato-tulevaisuudesta kuin Washingtonissa, ja lopputulosta voi pitää eurooppalaisen realismin voittona.
Lisäksi Euroopassa varottiin ärsyttämästä tässä asiassa Venäjää. Kiistelty ohjuspuolustusjärjestelmä on Moskovalle paljon pienempi kysymys kuin Naton laajeneminen maan etelärajoille. Vahvistuvan Venäjän vaikutus on muutenkin tuntunut kautta huippukokouksen, jossa presidentti Vladimir Putin on tänään paikalla.
Venäjä ja Nato hyötyvät paljon enemmän aidosta yhteistyöstä - johon rakenteet jo ovat olemassa - kuin ärtyneestä väittelystä. On perusteltua antaa uudelle presidentille Dmitri Medvedeville tilaa kehittää suhteita ilman liikoja jännitteitä. Tässä tilanteessa Georgian ja Ukrainan jäsenyystien avaaminen olisi ollut hätiköityä, sillä siihen on aikaa tarvittaessa myöhemminkin. Kyse on myös ja etenkin maiden sisäisistä oloista, sillä nämä kaksi maata eivät ole sisäisesti siinä kunnossa kuin Naton jäsenmaat tähän asti.
Nyt Nato laajenee Balkanille, Albaniaan ja Kroatiaan. Ne ovat hyvää vauhtia kehittymässä eurooppalaisen yhteisön normaaleiksi jäseniksi, ja Kroatia on siinä pidemmällä. Mutta samaan aikaan Makedonian jäsenyys kaatui Kreikan vastustukseen, mikä on kiusallista. Sotilasliittoa asia ei hetkauta, mutta vaikutus Makedoniassa on aivan eri asia.
Naton jäsenistä pääroolin Bukarestin kokouksessa on varastanut Yhdysvaltain sijaan Ranska.
Ranska lupasi lisää joukkoja Afganistaniin, ei paljon mutta tarpeeksi estääkseen Naton rivien repeilyä asiassa. Samalla presidentti Nicolas Sarkozy lupaili paluuta kaikkiin Naton rakenteisiin, mikä olisi huima muutos Ranskan kenraali Charles de Gaullen ajoista noudattamaan politiikkaan.