Kaksi kuukautta republikaanien välivaalitappion jälkeen presidentti George W. Bush ei ole muuttanut strategiaansa Irakissa, vaan on sen sijaan avannut uuden rintaman Keski-idässä. Bagdadista huomio on kääntynyt kohti Teherania.
Tämä suunnanvaihdos on tulosta keskustelusta, joka on jatkunut yhtä kauan kuin hallinto on ollut vallassa. WTC-torneja vastaan syyskuun 11. päivä tehtyjen iskujen jälkeen muutamien presidentin neuvonantajien johtoajatus oli "Irak first": Irakiin tulisi hyökätä ensimmäiseksi. Kohteeksi valittiin kuitenkin talebanien Afganistan.
Vuonna 2003 toiset ja osin samatkin henkilöt toistelivat "Iran first", koska he pitivät mullahien hallintoa vielä vaarallisempana kuin Irakia. Bush asetti kuitenkin etusijalle Saddam Husseinin kaatamisen.
Kaikki kolme maata -- Iran, Irak ja Afganistan -- olivat mukana "rosvovaltioiden" listalla.
Nyt George W. Bush on kuitenkin palaamassa siihen "moniulotteiseen uhkaan" -- kuten varapresidentti Dick Cheney asian ilmaisee -- jonka Iran muodostaa koko alueelle.
Vastikään Saudi-Arabiassa vieraillut Cheney on tavallaan oikeassa: Teheranin vaikutusvalta on viime vuosina vahvistunut tuntuvasti Irakin shiialaisten, Libanonin Hizbollahin ja palestiinalaisten Hamasin välityksellä.
Huolestuneet, maltillisina pidetyt sunnihallinnot tarvitsevat amerikkalaisilta rauhoittelua ennen kaikkea siksi, että Iranin vaikutusvallan kasvu johtuu ainakin osittain Yhdysvaltain Irak-seikkailusta.
Irak-fiaskosta Bush ei ole tehnyt samoja johtopäätöksiä kuin Irakin tilannetta arvioinut James Bakerin ja Lee Hamiltonin johtama ryhmä, joka julkisti raporttinsa joulukuun alussa.
Näiden kahden diplomatian veteraanin suosittelema poliittisen vuoropuhelun aloittaminen Iranin ja Syyrian kanssa olisi hänen mielestään heikkouden merkki. Bushin linjana on jyrkkyys, jopa vastakkainasettelu.
Bush näyttää päättäneen asettua Irania vastaan kolmeen kertaan. Ensinnäkin Irakissa. Jo useiden viikkojen ajan hän oli antanut määräyksiä siitä, että Irakin kapinallisia avustavat iranilaiset tulee tehdä vaarattomiksi. Julkista tulosta ei tarvinnut kauaa odottaa. Diplomaattisen aseman turvissa toimineiden viiden iranilaisen ryhmä joutui viime viikolla amerikkalaisjoukkojen pidättämäksi.
Nyt pohditaan, avaako Yhdysvallat toisen rintaman ajamalla aina Iranin maaperälle asti takaa niitä, jotka "kalastavat levottomilla vesillä", kuten Dick Cheney on asian ilmaissut? Ne välttelevät vastaukset, joita tähän niin tarkkailijoiden kuin demokraattien kongressiedustajienkin esittämään kysymykseen on saatu, antavat aihetta epäillä, että mahdollisuus on todellinen.
Washington on lähettänyt Persianlahdelle uuden lentotukialuksen, joka saattaa toimia yhtä lailla pelotteena kuin tukikohtana erikoisjoukkojen operaatioille, joilla halutaan "rangaista" Irania tai tuottaa vahinkoa sen infrastruktuureille, myös ydinlaitoksille.
Tämä onkin kolmas Iranin ja Yhdysvaltain yhteenottojen kenttä. Niin Bushin hallinto kuin Israel suhtautuvat yhä kärsimättömämmin YK:n yrityksiin estää iranilaisia hankkimasta ydinasetta. Voidakseen saada YK:n turvallisuusneuvoston tuen länsimaiden on ollut pakko latistaa pakotetoimet täysin merkityksettömiksi.
Tämän diplomaattisen aloitteen taustalla olevat eurooppalaiset eivät ole tunnustaneet epäonnistumistaan, mutta heidän tulisi kuitenkin myöntää, että kansainvälisen yhteisön niin kiitelty yhtenäisyys on tässä johtanut kyvyttömyyteen.
Nyt uskotaankin, ettei George W. Bush lähde vallasta määräämättä sitä ennen iskuja Iranin ydinlaitoksiin. Monet niistä, jotka ovat tästä vakuuttuneita, pitävät ajatusta kuitenkin hulluutena.
Eurooppalaiset ovat yrittäneet välttää sitä, että vaihtoehdoiksi jäisivät joko amerikkalaisten pommitukset tai Iranin pommi. Nyt on todennäköisintä, että sekä pommitukset että pommi toteutuvat.
©(2007) Le Monde. Distributed by The New York Times Syndicate