Eduskunnassa näytellään tällä viikolla tuttuakin tutumpi näytelmä hallituksen annettua esityksensä vuoden 2013 valtion talousar-vioksi. Talousarvion isot linjat kerrottiin julkisuuteen jo keväällä hallituksen kehysriihen yhteydessä. Tässä suhteessa ei tarjota yllätyksiä.
Talousarvioesitys on Kataisen hallitukselle tyypillinen kompromissiratkaisu, jossa jokainen hallituspuolue voi kirjata voittoluetteloonsa jotakin. Mutta samalla se on osoitus siitä, kuinka vaikeaa on löytää yhteinen näkemys tulevaisuuden suurista ongelmista.
Hallituksen eväillä julkinen talous luovii jotenkuten ensi vuoteen, hyvä jos sinne, mutta ei ainakaan sen pidemmälle. Pitkän aikavälinen suuriin kysymyksiin, kuten siihen, että työssäkäyvien määrä vähenee vääjäämättä koko ajan suhteessa muuhun väestöön, ei tällä esityksellä vaikuteta. Se on kuitenkin Suomen tulevaisuuden kannalta avainkysymys, johon täytyisi jo löytää ratkaisuja.
Näyttää siltä, että Kataisen hallitus elää pitkälle vaalista vaaliin eikä siltä löydy ryhtiä tarttua julkisen talouden todellisiin uhkakuviin. Kun koko ajan eletään vaalien varjossa, kansalaisille jaellaan joitakin namuja, vaikkei siihen olisi varaa.
Budjetin rakentelua hallituksessa sävytti pitkälle päähallituspuolueiden kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien keskinäinen kisailu ja torailu. Päähallituspuolueiden kansanedustajat ja ministerit intoutuivat kesällä nokittelemaan toisiaan oikein kunnolla. Silti budjettiesitys on pitkälti kevään budjettiriihen mukainen.
Valtion talous tasapainotetaan osittain leikkauksin, veronkorotuksin ja lainanottoa lisäämällä. 54 miljardin euroon päätyvä talousarvio jää alijäämäiseksi. Vaje katetaan seitsemän miljardin euron lisälainanotolla.
Budjettiesitykseen ei ole odotettavissa ainakaan merkittäviä muutoksia eduskunnassa nyt käytävän keskustelun kuluessa.
Budjettikeskustelu on erikoinen perinne, sillä tosiasiassa se jää usein pelkäksi suun pieksännäksi. Näkökannat asioihin ovat tulleet julki jo aikaisemmin ja kaikki tietävät, ettei budjettia kirjoiteta enää uusiksi.
Pelikentän tapahtumatkin ovat ennalta tiedossa. Hallitusrintamassa korostetaan vastuullisuutta ja kansalaisten suuntaan hyvältä näyttäviä pieniä aikaansaannoksia. Samaan aikaan toisella kädellä annetaan ja toisella otetaan.
Oppositio puolestaan tulee lyttäämään esityksen vanhaan malliin eikä näe siinä mitään hyvää. Ja jos näkeekin hyvää, sitä ei ainakaan myönnetä.
Kunnallisvaalien jälkeen koittaa arki. Suuri yllätys tuskin on kenellekään, jos viimeistään ensi keväänä puhutaan isoon ääneen siitä, miten yhteiskunnan rakenteita pitää muuttaa, jotta aktiiviväestön vähenemisen aiheuttamat uhkakuvat saadaan torjuttua.
Jos Kataisen hallitus ei ryhdistäydy eikä löydä keinoja vinon kehityksen oikaisemiseksi, odottaa tehtävä seuraavaa hallitusta. Mitä pikemmin kaikkien tiedossa oleviin uhkiin kyetään varautumaan, sitä vähemmin vaurioin se voidaan tehdä.