Pääministeri Alexander Stubbin (kok.) ensimmäistä budjettia on jo ehditty moittia suhdannetilanteen kannalta huonoksi. Budjetin loppusumma on edellisvuotta pienempi. Hallituksen budjettiesityksessä menoja leikataan kahdella miljardilla ja veroja korotetaan miljardilla. Kituville kotimarkkinoille valtion ensi vuoden rahankäytöstä ei ole apua.
Tässä kohtaa on hyvä miettiä, miksi valtio ei kykene elvyttämään. Ensimmäinen syy on tietysti se, että budjettialijäämä on edelleen melkoinen kiristyksienkin jälkeen. Uutta velkaa tulee ensi vuonna noin 4,5 miljardia. Vaikka velkaantumistahti melkein puolittuu, vauhti on edelleen liian kova.
Toiseksi on epäselvää, onko elvytyksestä todellista apua. Koko maailmantalous voi edelleen huonosti, ja kun Suomen talous perustuu pitkälti investointihyödykkeiden vientiin, todellinen elpyminen alkaa vasta investointibuumin myötä.
Hyvä on myös katsoa koko julkisen talouden kehitystä vuosikymmenen verran taaksepäin. Etenkin kunnissa menojen kasvu on ollut hyvin nopeaa, mikä tietenkin selittyy lakisääteisten tehtävien kasvulla. Mutta on rahankäyttö muutoinkin ollut 2000-luvun vauraina vuosina suorastaan surutonta. Vuonna 2000 kuntien ja kuntayhtymien lainakanta oli noin neljä miljardia euroa. Vuonna 2013 lainaa oli 15 miljardia. Vuosiin mahtuu jaksoja, jolloin verotuloja suorastaan tulvi kuntien kirstuihin. Silti velkataakka vain kasvoi.
Nyt niitetään sitä, mitä on kylvetty. Menokuri petti pitkin 2000-lukua niin, että nolla- tai miinuskasvun oloissa hallitus leikkaa ja kiristää veroruuvia. Holtittoman velanoton piti joskus päättyä. Se päättymisen hetki osui huonoon aikaan kituliaan talouden keskelle, koska oli yksinkertaisesti pakko.
Pääkirjoitus