Kieli- ja kulttuurikiistojen keskellä muut aiheet ovat jääneet Belgian hallitusneuvotteluissa jalkoihin. Belgian verotaakka on Euroopan korkeimpia, mutta asia ei ole juuri puhuttanut.
Maan mahdollinen jakaminen myös kohtaa paljon ongelmia. Yhteinen talous ja se, kuinka jakaa suuri valtionvelka, ovat toki suuria kysymyksiä, mutta keskeisin pulma on pääkaupunki Brysselin tuleva asema.
Itsenäinen pääkaupunkiseutualue on käytännössä ranskankielinen enklaavi Flanderissa, vaikka virallisesti Bryssel on kaksikielinen.
Sanomalehti Le Soir uhrasi maanantaina sivukaupalla tilaa spekulaatioille Brysselin tulevasta statukesta: itsenäinen valtio, EU:n erikoisalue, Vallonian pääkaupunki, Flanderin pääkaupunki vai urbaani kuntaliitto? Tuskin mikään näistä. Kaikki puheet Belgian hajoamisesta tuntuvat olevan Euroopan pääkaupungille kiusallisia.
Entinen pääministeri Wilfried Martens onkin kiteyttänyt asian osuvasti:
"Olemme Euroopan unionin keskus. Miten me voimme antaa näin huonon esimerkin muille EU:n jäsenvaltiolle, ja jakautua, kun ajamme samalla yhä yhtenäisempää Eurooppaa?"
Belgian kahtiajakautuminen ei niinkään ole kielikysymys vaan lähihistoriasta kumpuava teollis-taloudellinen kysymys.
Vuonna 1830 itsenäistynyt Belgia oli 1800-luvulla manner-Euroopan teollistunein valtio. Etenkin Vallonia oli raskaan teollisuuden, kaivostoiminnan, teräs-, konepaja- ja lasiteollisuuden keskeistä aluetta. Kuitenkin kehitys 1900-luvulla johti alueen voimakkaaseen taantumiseen, ja vuonna 1958 koettiin kaivosten ensimmäiset sulkemiset. Teollisuuden vähittäinen alasajo ja loppuminen ovat olleet raskaita koko Vallionialle.
Belgia joutui tekemään suuria taloudellisia uhrauksia köyhtyneessä Valloniassa, josta teollisuus siirtyi pohjoiseen ja Flanderi vaurastui. Tuloerot ovat vielä selvästi näkyvissä.
Bryssel on taas jätetty sivuun rahavirroista, mikä näkyy yleisenä epäsiisteytenä ja julkisten palveluiden vähäisyytenä. Bryssel on ulkomaalaisille ikkuna Belgiaan, ja sen pitäisi poliitikkojen mielestä näyttäytyä myönteisessä valossa. Kaupungissa asuu kansalaisia 160 eri maasta, siksi Brysseliä ei saisi unohtaa sisäpoliittisesta kriisistä huolimatta.