RKP:n kansanedustaja Jutta Zilliacus toi aikoinaan suomen kieleen käsitteen ”poliittinen broileri”.
Zilliacus tarkoitti termillä poliitikkoja, jotka olivat hypänneet suoraan kehään tekemättä sitä ennen juurikaan oikeita töitä.
Heitä riitti. Ensimmäisinä tulevat mieleen esimerkiksi nimet Erkki Liikanen, Paavo Väyrynen ja Ilkka Kanerva.
Broilerisukupolven sitkeimmät edustajat ovat pysyneet politiikassa vuosikymmeniä ja alkavat lähestyä eläkeikää. Heistä voi käyttää aivan hyvin ammattinimikettä poliitikko, vaikkei ammattiluokitus tuota ammattia tunnekaan.
Poliittisten broilerien aikakausi näyttää nyt kuitenkin olevan menossa ohi. Näin voi päätellä, jos katsoo vaikkapa puolueiden viimeisimpiä puheenjohtajavalintoja.
Keskusta valitsi viime vuonna johtajakseen Juha Sipilän. Yrityselämästä kannuksensa hankkinut Sipilä oli vasta untuvikko kansanedustaja, kun hädässä ollut puolue tarttui häneen kuin hukkuva pelastusrenkaaseen.
Toukokuussa sosiaalidemokraatit valitsivat uudeksi veturikseen ammattiliitto Pron puheenjohtajan Antti Rinteen. Nyt hän on valtiovarainministeri ilman päivänkään kansanedustaja- tai ministerikokemusta.
Kokoomus huusi viikonvaihteessa puheenjohtajakseen ja uudeksi pätkäpääministeriksi Alexander Stubbin. Hänenkin poliittinen kokemuksensa on broilerisukupolveen verrattuna hentoinen.
Näistä kolmesta johtajavalinnasta kaksi, keskustan ja SDP:n, tehtiin silloin kun puolueet olivat kriisissä. Pitkään hyvin menestynyt kokoomus hakee Stubbin valinnalla uutta kannatuspiikkiä.
Sipilä on nostanut keskustan romahduksestaan. Rinteen tehtävä on vaikeampi, sillä yhteiskunnan rakennemuutos on iskenyt syvimmälle SDP:n kannatuspohjaan.
Suurista, tai paremminkin keskisuurista, puolueista broileri johtaa hivenen nurinkurisesti enää vain perussuomalaisia. Timo Soini kyllä puhuu ”vanhoista puolueista”, mutta puoluejohtajista hän on virkaiältään vanhin.
Sama debroilerisaatio on havaittavissa yleisemminkin. Aiempaa vähemmän on niitä poliitikkoja, joiden työkokemus on pelkkää politiikkaa.
Uhkaako poliittisia broilereita peräti sukupuutto?
Poliittisten broilerien orren harventuminen kertoo laajemmasta yhteiskunnallisesta muutoksesta ja myös politiikan muutoksesta.
Ennen politiikka kulki ennen taloutta, nyt on päinvastoin. Valtion taloudellinen rooli ja valta ovat vähentyneet. Politiikka ei enää vedä puoleensa välttämättä kaikkia terävimpiä aivoja. Harva haluaa politiikkaan hakattavaksi.
Puolueista on tullut aatteellisten järjestöjen asemesta yhä enemmän vaaliorganisaatioita, joiden tärkein tehtävä on yhä enemmän vain turvata johtajiensa valinta poliittisiin johtotehtäviin.
Onko broilerityypin katoamisesta ja politiikan ulkopuolelta nousseiden poliittisten johtajien tulosta broilerien tilalle syytä repiä pelihousuja?
Sipilä on keskustalainen, Rinne sosiaalidemokraatti ja Stubb kokoomuslainen olipa heidän taustansa mikä hyvänsä. Erilaisista kokemustaustoista on heille varmasti hyötyä uusissa töissään.
Stubbin valinta osoitti, että kokoomuksen puolue-eliitti ei tiennyt, mistä puoluekentällä tuuli. Jutta Urpilainen joutui syrjään SDP:n johdosta, koska puoluekentän enemmistö oli häneen tyytymätön. Sipiläkään ei edustanut keskustan poliittista rälssiä.
Puoluedemokratian näkökulmasta uudenlaiset johtajavalinnat ovat virkistäviä. Puoluekoneistot eivät pystyneet ohjailemaan näiden kolmen herran valintaa, vaan valinnat tekivät puolueiden jäsenet. Esimerkiksi kokoomuksessa puolue-eliitti olisi pitänyt Stubbia parempana Jan Vapaavuorta.
Politiikassa vanhat naamat alkavat ennen pitkää ärsyttää kun taas uudet lisäävät kiinnostusta sitä kohtaan.
Ja kyllähän se oikeakin broileri vanhetessaan sitkistyy.
Kolumni