Walesissa ja Englannissa mitattiin lauantaina Britannian oloissa poikkeuksellisen voimakas maanjäristys.
Järistys oli voimakkuudeltaan 4,4. Britannian geologisen tutkimuslaitoksen BGS:n mukaan se oli voimakkain Britanniassa mitattu 10 vuoteen.
Järistyksen keskus oli noin 20 kilometriä Swanseasta luoteeseen. Tärinä tuntui muun muassa Lontoossa.
Järistys ei tiettävästi aiheuttanut suuria aineellisia vahinkoja, mutta monet se silti säikäytti. Poliisi vetosikin ihmisiin Twitterissä, jotta nämä eivät soittaisi hätänumeroon, ellei heillä todella ole jokin hätänä.
Pohjois-Walesissa asuva Louise Craig kertoi BBC:lle, että alkuun hän luuli äänen johtuvan talonsa katolla pomppivista paksuista kyyhkyistä.
– Mutta niiden olisi pitänyt lihoa hemmetisti, että olisivat saaneet koko talon tärisemään, hän sanoi.