EU-politiikassa ei ole tapana kunnioittaa suomalaista lomakalenteria. Tänä vuonna juhannuskokkojen ääressä EU herätti poikkeuksellisen kuumaa keskustelua, joka jatkuu yhä.
Monet EU-kriittisetkin suomalaiset jakavat huolen siitä, miten Ison-Britannian lähtö unionista vaikuttaa Euroopan ja Suomen turvallisuuteen. Onhan täällä perusteltu turvallisuudella myös Kreikan lainaohjelmaa, joka tähtää grexitin eli Kreikan EU-eron välttämiseen.
EU:n yhtenäisyys ja toimintakyky ovat Suomelle entistä arvokkaampia, kun epävakaus ja jännitteet idän suunnalla ovat kasvaneet.
Brexitin vaikutuksista turvallisuuteen on ympäri Eurooppaa esitetty monenlaisia arvioita. Jotkut ovat painottaneet Naton roolin korostumista entisestään.
Toiset ovat väittäneet, että EU:n puolustusyhteistyö pääsee nyt vihdoin kunnolla vauhtiin, kun jarruna toiminut Iso-Britannia on pois pelistä. Kummassakin väitteessä on perää.
Ennen kaikkea Euroopan sisäinen hajaannus ja epävarmuus kuitenkin heikentää sekä EU:ta että Natoa. EU:n puolustusyhteistyötä ollaan nyt viemässä vauhdilla eteenpäin, mutta sen käytännön merkitys kutistuu huomattavasti ilman Isoa-Britanniaa, joka on Euroopan suurin sotilasmahti.
Kaksi viikkoa brexit-kansanäänestyksen jälkeen Varsovassa pidettiin Naton huippukokous. Se onnistui kirkastamaan järjestön tehtäviä Euroopan heikentyneessä turvallisuustilanteessa.
Nato vahvisti, että se on tarpeen tullen valmis puolustamaan kaikkia jäsenmaitaan, mukaan lukien Baltian maita ja Puolaa, joissa se lisäsi läsnäoloaan. Pelotteen vahvistaminen vähentää konfliktin todennäköisyyttä. Toisaalta Nato linjasi, että Venäjän kanssa tarvitaan vuoropuhelua.
Siitä, mihin vuoropuhelulla pyritään, on ollut Naton (ja myös EU:n) sisällä eriäviä käsityksiä. Nyt selkiintyi yhteinen kanta, jonka mukaan suhteiden normalisointi edellyttää Venäjältä voimankäytön lopettamista ja kansainvälisen oikeuden kunnioittamista Ukrainassa.
Saman kannan toistaa myös EU:n tuore globaalistrategia, jonka unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Federica Mogherini esitti pian brexit-äänestyksen jälkeen. Niin kauan kuin Krimin miehitys ja sota itäisessä Ukrainassa jatkuvat, Naton ja Venäjän välisen dialogin tavoitteena on lähinnä parempi ymmärrys toisen osapuolen kannoista ja aikeista sekä jännitteiden hallinta.
2000-luvun alkupuolella EU ja Nato kilpailivat keskenään, vaikka suuri osa Euroopan maista kuului kumpaankin järjestöön. Ranskan silloinen presidentti Jacques Chirac halusi pitää Naton etäällä EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämisestä – ja suututti sillä muun muassa britit.
Chiracin seuraajaa Nicolas Sarkozyta sitä vastoin on sanottu Ranskan kaikkien aikojen Amerikka-myönteisimmäksi presidentiksi. Vuonna 2009 hän palautti maansa Naton komentorakenteisiin päättäen 43 vuotta kestäneen erityisaseman.
Ranskan pitkäaikainen pyrkimys vähentää Euroopan strategista riippuvuutta Yhdysvalloista – ja samalla vahvistaa Ranskan johtoroolia Euroopassa – on kuitenkin säilynyt. Edellä mainitussa EU:n globaalistrategiassa puhutaan edelleen EU:n strategisen autonomian tavoitteesta.
Carnegie Europe -ajatuspajan johtaja Jan Techau kuvaa tätä tavoitetta strategian sokeaksi pisteeksi. EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämisen tarpeesta vallitsee toki nykyään laaja konsensus Atlantin molemmin puolin, mutta Euroopan turvallisuuden vahva riippuvuus Yhdysvalloista säilyy väistämättä pitkälle tulevaisuuteen.
Brexit nostaa entisestään Saksan johtoasemaa Euroopassa, mutta Saksa karttaa sotilaallisen roolinsa vahvistamista. Naton tehtävä on perinteisesti ollut sitoa Yhdysvallat Euroopan puolustukseen. Brexitin myötä saa uutta merkitystä se, että Nato sitoo myös Ison-Britannian Euroopan puolustukseen.
Tässä asetelmassa EU:n ja Naton välisen yhteistyön tiivistäminen saa uutta potkua. Nyt korostetaan kilpailun sijaan järjestöjen toisiaan täydentäviä tehtäviä. EU:lla on historiallinen ja laaja rooli Euroopan turvallisuudessa, joka pohjautuu ennen kaikkea diplomatiaan ja taloudellisiin resursseihin.
Sen lisäksi EU panostaa nyt entistä enemmän jäsenmaiden väliseen puolustusyhteistyöhön, jota Suomikin aktiivisesti edistää. Sotilaallisten ja ei-sotilaallisten uhkien sekoittuessa toisiinsa EU:n ja Naton välistä yhteistyötä tarvitaan muun muassa propagandan, kyberhyökkäysten ja terrorismin torjunnassa.
Nato on palannut alkuperäiseen tehtäväänsä ja huolehtii sotilaallisesta puolustuksesta suuressa osassa Eurooppaa. Suomen ja Ruotsin kannalta on huomattavaa, että tässä Euroopan kulmassa jäsenyyden ja ei-jäsenyyden välinen raja on jossain määrin hämärtynyt. EU:n ja Naton välisen yhteistyön lisääminen tukee tätä kehitystä.
Kirjoittaja Kristi Raik on on vanhempi tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa.
Kolumni