Iso-Britannia on puolitoista vuotta tehnyt lähtöä Euroopan unionista. Lopputulos selviää aikanaan, mutta lähtöprosessi on jo aiheuttanut voimasuhteiden ja ryhmittymien muutoksia unionissa.
Jäsenmaiden keskinäisissä suhteissa haetaan uutta tasapainoa. EU on kuin jakkara, jonka yksi jalka on pettämässä.
Yksi muutos on niin kutsutun uuden Hansaliiton esiinnousu. Tämän pohjoisen koalition muodostavat EU:hun kuuluvat Pohjoismaat eli Suomi, Ruotsi ja Tanska, kolme Baltian maata sekä Hollanti ja Irlanti.
Vaikka uusi Hansaliitto on saanut eurooppalaisessa keskustelussa paljon huomiota, sen merkitys on rajallinen. Ryhmään kuuluvat kahdeksan maata ovat linjanneet yhteisiä kantojaan ennen kaikkea euroaluetta koskevissa kysymyksissä.
Hansaliiton nimike on tullut uusiokäyttöön vasta hiljattain, mutta sen taustalla on eurokriisin aikana 2010-luvun alkuvuosina revennyt pohjoisen ja etelän välinen railo. Pohjoiset EU-maat korostavat jäsenmaiden kansallista vastuuta taloudenpidosta ja veloista ja ovat haluttomia vahvistamaan yhteisvastuuta.
Toisaalla EU:n eteläsiipi liputtaa omaa näkemystään eurooppalaisesta solidaarisuudesta. Se on vaatinut enemmän yhteisvastuuta ja yhteisen rahapolitiikan täydentämistä vahvemmalla yhteisellä finanssipolitiikalla.
Jakolinja kulkee Ranskan ja Saksan välistä. Saksa ei kuulu uuteen Hansa-ryhmään, mutta sen näkemykset euroalueen tulevaisuudesta ovat samansuuntaiset. Niinpä Berliini on ollut hiljaa tyytyväinen siihen, että pohjoinen ryhmittymä on toiminut Ranska-Saksa parivaljakon jarrumiehenä.
Ranskan ärtymys puolestaan pulpahti pintaan, kun maan valtiovarainministeri hiljattain moitti Hansaliittoa EU:n jakamisesta ja suljetun klubin luomisesta. Pohjoisen Euroopan kannat ovat vesittäneet Ranskan presidentti Emmanuel Macronin kunnianhimoiset euroalueen uudistussuunnitelmat, mukaan lukien ajatuksen euromaiden yhteisestä budjetista.
Hansa-ryhmä pitää sisällään kuusi Pohjolan ja Baltian EU-maata, joiden kesken toimii jo ennestään tiivis yhteydenpito ja kantojen koordinaatio EU-asioissa.
Viron Ulkopoliittisen instituutin tuore raportti tarkastelee Pohjolan-Baltian ryhmälle keskeisiä yhteistyön alueita EU:ssa, kuten vapaakaupan puolustaminen, sisämarkkinoiden kehittäminen, digitalisaatio sekä puolustusyhteistyön vahvistaminen tavalla, joka huomioi Itämeren alueen tarpeet.
Kuten raportti korostaa, Pohjola-Baltia yhteistyö EU:ssa on joustavaa ja avointa muille jäsenmaille. Kuuden maan EU-politiikassa on huomattavia eroja, joten yhteistyö rajoittuu sellaisiin kysymyksiin, joissa yhteiset edut pystytään määrittelemään.
Maat ovat myös hyvin tietoisia siitä, että niiden painoarvo unionissa on kovin rajallinen. Määräenemmistöllä päätettävissä asioissa kuudella pohjoisella jäsenmaalla ei ole yhteensä tarvittavaa äänimäärää edes päätösten estämiseen. Ne tarvitsevat väistämättä kumppaneita isojen jäsenmaiden joukosta.
Nyt unionista on lähdössä yksi kolmesta suuresta jäsenmaasta, Iso-Britannia, joka on vahvasti puolustanut avointa taloutta ja kantanut huolta pohjoisen ja itäisen Euroopan turvallisuudesta.
Uusi Hansaliitto pyrkii jossain määrin paikkaamaan Brexitin jättämää vajetta. Ryhmittymän suurin jäsenmaa on Hollanti, jota sen Hansa-kumppanit eivät kuitenkaan halua nähdä uutena alueellisena johtajana.
Hollanti käyttää Hansa-ryhmää omien näkemystensä edistämiseen, jotka ovat vain osittain yhteneväiset ryhmän muiden jäsenten kantojen kanssa. Vaikka Ranska ehti jo arvostella Hollantia pohjoisen blokin rakentamisesta, pysyvien blokkien rakentaminen on juuri se, mitä Pohjolan-Baltian maat haluavat välttää.
Pienet jäsenmaat tarvitsevat nyt ennen kaikkea toimivat suhteet Berliiniin ja Pariisiin. Vahvat yhteiset instituutiot ovat yhä pienten maiden paras turva EU-päätöksenteossa, mutta poliittisen epävakauden oloissa korostuu kahdenvälisten suhteiden merkitys suurvaltoihin eli EU:n sisällä Saksaan ja Ranskaan. Alueellinen yhteistyö voi toki edistää myös suurvaltasuhteita - pienten pohjoisten maiden ääni kantaa paremmin, jos se esittää samaa säveltä.
Ranska ei pidä Hansaliitosta, mutta se on viime vuosina panostanut aiempaa enemmän suhteisiin pohjoisten EU-maiden kanssa. Jälkimmäisten näkökulmasta Ranskan merkitys on noussut etenkin turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa, jossa Macron on hakenut johtoasemaa Trumpin ja Brexitin luomassa epävarmuuden tilassa.
Sekä Pohjoismaat että baltit ovat suhtautuneet EU:n yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan varauksellisesti, joskin eri syistä. Viime vuosina niiden kiinnostus eurooppalaisen puolustusyhteistyön vahvistamiseen on selvästi kohonnut. Samalla maita yhdistää näkemys USA:n korvaamattomasta roolista Itämeren alueen turvallisuudelle. EU-jakkara kestää Brexitin, mutta se ei ole valmis seisomaan ilman transatlanttista tukijalkaa.
Kristi Raik on Viron Ulkopoliittisen instituutin johtaja.