Brax ei muuta vaa­li­la­kia Soinin takia

Oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) ei lähde muuttamaan vaalilakia perussuomalaisen Timo Soinin takia.

Timo Soini harkitsee eurovaaleihin osallistumista, mutta mahdollisen paikan hylkäämistä.
Timo Soini harkitsee eurovaaleihin osallistumista, mutta mahdollisen paikan hylkäämistä.

Oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) ei lähde muuttamaan vaalilakia perussuomalaisen Timo Soinin takia.

Braxin mukaan Suomen lakia muuttamalla ei voida puuttua siihen, ottaako EU:n parlamenttiin valittu tehtävän vastaan vai ei. Tämän työn aloittamista ja lopettamista koskevat ratkaisut tehdään EU:n parlamentissa.

Kansanedustaja Liisa Jaakonsaari (sd.) oli toivonut Braxilta lainmuutosta, jolla Soinin "temppuilu" äänten keräämiseksi voitaisiin estää. Soini harkitsee lähtöä EU-vaaleihin. Samalla hän on ilmoittanut, ettei valituksi tultuaan ottaisi paikkaa vastaan.

Kansanedustaja ei voi olla yhtä aikaa jäsen molemmissa parlamenteissa. Jos kansanedustaja on valittu EU-parlamenttiin, tämän on eduskunnan työjärjestyksen mukaan ilmoitettava tietyssä ajassa, kumpaa tehtävää hän jatkossa hoitaa.

Brax toteaa vastauksessaan Jaakonsaaren eduskuntakyselyyn, että eduskunta voi harkita työjärjestyksensä täsmentämistä tässä suhteessa, jos sellainen katsotaan aiheelliseksi.

Ilmoita asiavirheestä