Poliisi on pidättänyt Brasilian jalkapallomaajoukkueen entisen hyökkääjän Edmundon virkavallan halveksimisen takia, kun hän oli riidellyt viranomaisten kanssa yökerhon ulkopuolella.
Edmundo oli kieltäytynyt poistumaan autostaan ja oli kutsunut poliisien toimia "vitsiksi". Hänet vapautettiin myöhemmin samana päivänä lopulta reilun 1 000 euron takuita vastaan.
Edmundo on joutunut aikaisemminkin tekemisiin virkavallan kanssa. Vuonna 1995 miestä syytettiin kuolemantuottamukesta auto-onnettomuuden takia, jonka seurauksena kolme ihmistä kuoli. Hänelle langetettiin neljän ja puolen vuoden vankeusrangaistus, mutta se mitätöitiin Edmundon valitettua tuomiosta.
Vuonna 1998 MM-loppuotteluun selviytyneessä joukkueessa pelannut Edmundo esitti viime kaudella loistavia otteita Brasilian pääsarjassa Figueirensen riveissä. Hänet kaupattiin hiljattain Palmeirasin vahvuuteen.