Botnian Kemin tehtaan palosta mil­joo­nien va­hin­got

Myöhään eilen Botnian Kemin tehtaalla syttynyt kuorikuljettimen tulipalo on aiheuttanut alustavien arvioiden mukaan kahden miljoonan euron vahingot. Palo saatiin hallintaan noin kello 3 viime yönä.

Myöhään eilen Botnian Kemin tehtaalla syttynyt kuorikuljettimen tulipalo on aiheuttanut alustavien arvioiden mukaan kahden miljoonan euron vahingot. Palo saatiin hallintaan noin kello 3 viime yönä.

Purutornilta lähtenyt kuorikuljettimen palo alkoi hieman ennen puolta yötä. Alussa tuli uhkasi levitä myös hakekuljettimelle, jolloin tehtaan koko tuotanto olisi ollut vaarassa. Paikalle hälytetyt Kemin palokunta, Kemin ja Keminmaan VPK:t sekä Botnian oma tehdaspalokunta saivat kuitenkin palon rajattua muutamassa tunnissa.

Loppujen lopuksi palossa tuhoutui 30 metriä purukuljetinta, 400 metriä kuorikuljetinta ja kuorikuljetintunneli, jossa oli myös tehtaan kuorimon höyry- ja lämminvesiputki.

Palon syttymissyytä ei vielä tiedetä, mutta tehtaanjohtaja Sami Saarelan mukaan palo on saattanut alkaa kuljetinhihnan moottorin kuumentumisesta.

Palon leviämisen estämiseksi tehtaan tuotanto pysäytettiin, mutta se voitiin käynnistää uudestaan noin kello 4 aamuyöllä. Tehtaan materiaali- ja keskeytysvahinkojen suuruudeksi arvioitiin kaksi miljoonaa euroa.

Vaurioiden korjaus kestänee pari kolme kuukautta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä