Viegrad Kun seurataan Lim-joen uomaa Rudosta Visegradiin päin ensisilmäyksellä huomio kiintyy uskomattoman jylhiin maisemiin, korkealla vuorenlaidalla mutkittelevan tien laidalla seisoessa avautuvat huimaavat näkymät kanjoniin, jonka vesi välkkyy vihreän ja sinisen eri sävyissä. Ympäristö huokuu rauhaa ja vasta tarkastellessa tarkemmin vastakkaista vuorenkuvaketta tähän idylliin tulee raaka särö: sinne tänne siroteltujen talojen paikalta näkyykin talojen torsoja, joiden pihamaalla ei näy enää mitään liikettä.
Kun ylitämme Visegradin kaupungin kynnyksellä historiallisen Drina-joen sillan, jonka rakennutti suurvisiiri Medmed Sokolovic 1500-luvulla astumme tyystin muuttuneeseen kaupunkiin: entisen monikulttuurisen tunnelman sijasta kaikki vaikuttaa yksitoikkoiselta. Poissa ovat muslimien kahvilat makeine baklava- ja tulumba-leivoksineen, orientaalinen musiikkikin on muuttunut, juuri se monimuotoisuus, joka teki Bosniasta salaperäisen ja tenhoavan on poissa.
Oleellista kadonnut
Tämä kuva tulee eteen hyvin monissa paikoissa ympäri Bosnia-Hertsegovinaa, oli sitten kyse serbien, muslimien tai kroaattien kaupungeista. Kaikkialla on kadotettu jotain oleellista. Yksi esimerkki on Mostarin kaupunki, joka viime hetkeen ennen sodan alkua yritti pitää eri kansallisuuksien välistä sopua yllä. Lukuisista sodan mielikuvista nousee esille yksi harvoista myönteisistä: kroaattien, serbien ja muslimien muodostama ketju, joka kulki sillan yli kaupungin laidalta toiselle, toisiaan kädestä kiinni pitävät kaupunkilaiset, jotka olivat ensisijassa rauhan rippeistä kiinni pitäviä mostarilaisia. Piirin räjäytti sota, kuten suunnattoman arvokkaan Neretva-joen yli kulkeneen historiallisen kaarisillan, joka oli kaupungin symboli 427 vuotta, sillan, joka ei erottanut, vaan yhdisti länsi- ja itärannan kautta katolilaisuuden, ortodoksilaisuuden, muhamettilaisuuden ja keskiajalla Espanjasta ja Portugalista paenneiden mukaantuoman juutalaisuuden.
Lankoja yritetään nyt solmia uudelleen. Muslimivoittoinen Tuzla on yksi parhaita esimerkkejä. Usein tilanteen normalisoituminen on muutamasta henkilöstä kiinni, tässä tapauksessa kaupunginjohtajasta, joka heti sodan jälkeen ryhtyi palauttamaan Tuzlan vanhaa henkeä. Ympäri Bosnia-Hertsegovinaa entiset asukkaat käyvät arastellen katsomassa entisiä asuinpaikkojaan - joitakin onnistaa, ihmeen kautta ehjäksi jääneessä tai korjauskelpoisessa talossa ei olekaan ketään toiseen kansalaisuuteen kuuluvaa pakolaista, eikä entisten naapureiden asenne palaajaa kohtaan ole kielteinen, sillä tämän ymmärretään olevan samanlaisen uhrin kuin itsenkin.
Loputon ympyrä
Toiset kokevat pettymyksen - asuntoon tällä välin muuttaneen pitäisi palata omalle kotiseudulleen, häätää siellä olevasta kodistaan jälleen sinne majoittunut pakolainen - loputon ympyrä. Kolme miljoonaa entistä jugoslaavia, jotka vannoivat yhtenäisyyden nimeen joutuivat kiertämään kehää - joitakin onnisti: he juurtuivat uuteen paikkaan, saivat työtä, onnistuivat vaihtamaan tai myymään asuntonsa. Vähemmän onnekkaat ovat jääneet vuosiksi irralleen normaalista elämästä kollektiivikeskusten kymmenien ihmisten asuttamiin halleihin tai sukulaisten ja tuttavien kotien nurkkiin.
Rohkaiseva on heinäkuun puolessavälissä Sarajevossa pidettävä Bosnia-Hertsegovinan, Kroatian ja Jugoslavian presidenttien ensimmäinen sodanjälkeinen tapaaminen, jossa tullaan käsittelemään pakolaisten ja myös muiden asukkaiden kannalta elintärkeitä kysymyksiä: omaisuutta koskevien ja sosiaalisten oikeuksien toteuttamista, pakolaisten paluun järjestämistä ja taloudellisen yhteistyön liikkeellesaamista ja sitä kautta työpaikkojen luomista niin palaajille kuin paikallapysyneille.