Bon­gauk­ses­ta lin­tu­pers­pek­tii­vi lä­hi­luon­toon – Aija Le­hi­koi­sel­le har­ras­tuk­ses­ta tuli ammatti

Matala ja lehtomainen Oulun Hietasaaren rantametsä on täynnä sirkutusta. Aija Lehikoinen on lintuharrastuksen kautta oppinut näkemään ja arvostamaan lähiympäristön luonnon moninaisuutta.

Biologi Aija Lehikoinen on intohimoinen lintubongari ja lintuharrastaja. Aija Lehikoiselle harrastuksesta on tulossa ammatti, sillä hän valmistui keväällä biologiksi.
Biologi Aija Lehikoinen on intohimoinen lintubongari ja lintuharrastaja.
Biologi Aija Lehikoinen on intohimoinen lintubongari ja lintuharrastaja.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Aija Lehikoinen on lintuharrastuksen kautta oppinut näkemään ja arvostamaan lähiympäristön luonnon moninaisuutta. Lehikoinen hurahti lintuihin 11-vuotiaana. Tänä keväänä hän valmistui biologiksi, ja harrastuksesta on tulossa myös työ.

Matala ja lehtomainen Oulun Hietasaaren rantametsä on täynnä sirkutusta. Oksien välistä näkyy välkehtivä meri.

Tiellä kiikarit kaulassa kävelevä Aija Lehikoinen, 26, pysähtyy ja kuuntelee hetken hiljaa.

– Pajulintu, hän sanoo.

Kyseessä ei ole kuitenkaan yhden linnun konsertti, vaikka se tottumattoman korvaan sellaiselta saattaisi kuulostaakin.

– Peippo, lehtokerttu, kalalokki, harakka ja kirjosieppo, Lehikoinen jatkaa luetteloa.

Konsertin viimeistelee Lehikoisen päällä lennähtävä taivaanvuohi, joka määkäisee persoonallisen tervehdyksensä.


Kun Aija Lehikoinen
oli 11-vuotias, hänen isänsä työpaikalla järjestettiin vuoden kestävä lintubongauskilpailu.

Isä toi kotiin kisakiikarit, ja perhe alkoi käydä linturetkillä.

Lehikoinen muistaa yhä elävästi, kuinka hän tunnisti Liminganlahdella ensimmäisen kerran töyhtöhyypän.

Myöhemmin samana vuonna hän näki samassa paikassa merikotkan. Kun vuosi oli kulunut, Aija Lehikoinen oli bongannut lähes sata lajia ja hurahtanut uuteen harrastukseensa täysin.

– On vaikea sanoa miksi. Joku tykkää autoista, joku koirista. Ehkä linnuissa kiehtoo niiden moninaisuus. Niiden elintavoissa ja ulkonäössä on kauheasti vaihtelua. On kaikkea kolibreista isoihin lentokyvyttömiin lintuihin.

Linnut ovat myös kauniita. Niiden olemusta, luontaista, keveyttä ja siipiä Lehikoinen on taltioinut sekä piirtäen että kameralla.


Enää kamera
on harvoin mukana linturetkillä. Sen sijaan lintujen ikuistaminen piirtäen jatkuu.

Lehikoinen on osallistunut myös Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen toimintaan.

Lintuharrastajia on Suomessa paljon ja toiminta on järjestäytynyttä, mutta naisia on yhä mukana vain vähän.

– Ehkä se liittyy eränkäynnin perinteeseen. Naiset ovat kotona ja miehet metsällä. Tunnen noin kymmenen naispuolista harrastajaa ja tiedän luentosalillisen verran miesharrastajia. Mutta se muuttuu, Lehikoinen uskoo.

Aija Lehikoiselle harrastuksesta on tulossa ammatti, sillä hän valmistui keväällä biologiksi.
Aija Lehikoiselle harrastuksesta on tulossa ammatti, sillä hän valmistui keväällä biologiksi.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Naisistuminen on nähtävissä monissa muissakin perinteisesti miesvaltaisissa ulkoilmaharrastuksissa.

Lehikoiselle harrastuksesta on tulossa ammatti, sillä hän valmistui keväällä biologiksi.

Gradunsa hän teki rantakurvista ja siitä miten populaatioiden geneettistä tietoa voidaan hyödyntää muun muassa kannan koon arvioinnissa ja lajin suojelun suunnittelussa.

Kahlaajissa kiehtoo samankaltaisten lajien erot.

– Kahlaajien pesyekoko on lähes aina neljä ja niiden muuttoreitit pitkiä. Sitten on eroja. Jotkin pariutuvat yhden kumppanin kanssa, toisilla on monia naaraita, joillakin uros hoitaa haudonnan.

Ammatin lisäksi harrastus on antanut Lehikoiselle unohtumattomia kokemuksia. Hän on seurannut afrikankääpiöhaukan pesintää Etelä-Afrikassa, kuunnellut Tunturi-Lapin lajikirjoa laskennoissa sekä retkeillyt ympäri Pohjois-Pohjanmaan rannikkoa.

– Tämä on tuonut paljon sisältöä elämään. Ikinä ei tiedä, mitä retkillä tulee vastaan.

Lajista kiinnostuneita Lehikoinen kannustaa ulos silmät ja korvat avoimina. Lintukirjan lisäksi apuna voi olla esimerkiksi älypuhelimen sovellus, josta voi tarkistaa lintujen tuntomerkkejä sekä kuunnella niiden ääninäytteitä.

Koukuttavuus syntyy, kun harrastuksessa pääsee alkuun ja oppii tunnistamaan ensimmäiset linnut tai äänet. Yleisestä sirkutuksesta alkaa hahmottaa keitä pihapuissa tai lähimetsissä milloinkin vierailee.

Kesällä Suomessa on paljon lintuja, mutta myös runsaasti kasvustoa, jonka suojassa linnut pesivät ja hoitavat poikasiaan.


Yksi harrastuksen
parhaita puolia on Lehikoisen mukaan sen tarjoama perspektiivi.

Metsää alkaa katsoa sen mukaan, mille lajille sopiva asuinympäristö se on ja lähiympäristön moninaisuutta alkaa arvostaa. Esimerkiksi Hietasaaren vehreä ja puskainen lehtipuumetsä on monille lajeille paratiisi.

Lehikoinen oli keväällä Hietasaaressa puhdistamassa linnunpönttöjä. Hän kysyi siivoamiseen osallistuneelta vapaaehtoiselta, oliko hänestä rantametsä kaunis.

– Hän vastasi, että ei. Minusta tämä on ihan mieletön metsä.

Havainnoi huomaavaisesti

Lintulajien ja -yksilöiden herkkyys häiriintyä tarkkailusta vaihtelee. Kiikari ja kaukoputki mahdollistavat lintujen tarkkailemisen etäältä.

Ole erityisen varovainen

pesimäaikana. Jos emot alkavat varoitella tai muuten häiriintyvät, olet liian lähellä reviiriä. Vältä liikkumista saarissa, luodoilla ja rantaniityillä.

Älä käytä valolaitteita tai muita houkuttimia lintujen etsimisessä. Äänen soittaminen aiheuttaa stressiä ja voi toistettuna heikentää pesintää tai johtaa jopa reviirin hylkäämiseen.

Suosi polkuja, pitkospuita ja lintutorneja. Niiden avulla luonnon kuluminen ja linnuille aiheutuva häirintä vähenee. Pehmeillä kosteikoilla, soistuneessa maastossa ja kallioilla maanpintakasvillisuus on erityisen herkkää vaurioille.

Talousmetsissä on luonnonmetsiä vähemmän pesimäpaikkoja kololinnuille. Kololintujen ahdinkoa voidaan helpottaa pöntöillä. Huolehdi, että pöntöt ovat asianmukaisesti rakennettuja ja turvallisia, ja muista kysyä maanomistajalta lupa pönttöjen ripustamiseen.

Lähde: Pohjois-Pohjanmaan lintu­tieteellinen yhdistys