Bond-elokuva Casino Royale tulee ensi-iltaan perjantaina 24.11.
Ei riitä, että salainen asiamies 007, meidän kaikkien niin hyvin tuntema James Bond, on kirjojen sivuilla ja valkokankaalla pelastanut hyviä pahojen käsistä.
Jos brittiläiseen toimittajaan Simon Winderiin on uskominen, James Bond pelasti Britannian ihan todellisuudessa.
Winderin ajatus pohjautuu pitkälti taloushistoriallisiin argumentteihin. Winder korostaa teoksessaan The Man Who Saved Britain (Picador 2006), kuinka Britannia, yksi toisen maailmansodan voittajista, joutui nöyrtymään sodan jälkeisinä vuosikymmeninä.
1950- ja 60-luvulla Britannia sai seurata sivusta - eristyksissä saareltaan -, miten eurooppalaiset valtiot, ne jotka pärjäsivät ennen sotaa sitä huonommin, porskuttivat eteenpäin taloudellisen ja kulttuurisen menestyksen aalloilla.
Winderin mukaan se maa, joka hoiperteli EEC:hen vuonna 1973, ei ollut enää tunnistettavissa vuoden 1945 voittajaksi.
Tämä Britannia, joka oli unionin jäsenmaista köyhin, oli harmaa ja nurkkakuntainen, "polyesteria", Winder kuvaa sitä sattuvasti.
Brittien todellisuus oli miljoonien mailien päässä siitä itseimagosta, johon britit olivat tuudittautuneet sukupolvien ajan, Winder painottaa.
Winderin mukaan myös brittien omituista kiinnostusta toiseen maailmansotaan voidaan selittää samalla kaavalla: se oli viimeinen kerta kun Britannialla oli merkitystä.
Brittiläisen
koulun kasvatti
Sitten syntyy salainen agentti 007, James Bond. Sanavalmis, älykäs, rohkea. Brittiläisen tapakulttuurin ja koulujärjestelmän kasvatti, jonka neuvokkuus pelastaa maailman pahalta aina uudestaan ja uudestaan.
Ja siis myös Britannian: antamalla takaisin jotain menetetystä itsetunnosta.
Simon Winder huomauttaa, että jossain muualla tämänkaltainen, koko kansan läpäisemä itsetunnon romahdus ja taloudelliset nöyryytykset olisivat vieneet yhteiskuntaa toisenlaiseen suuntaan.
Esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa olisi päädytty vallankaappaukseen tai ainakin joku vallanpitäjistä olisi asetettu kiväärin tähtäimeen.
James Bondilla oli merkitystä nimenomaan sodan kokeneille sukupolville, Winder korostaa.
He näkivät, miten suurvaltapolitiikan kenttä jakautui kahtia, syntyi selkeä hyvän ja pahan akseli. Ian Fleming toi Bond-seikkailuissaan näkyville näkökulman vakoilun maailmaan, jonka kaikki tiesivät olevan kylmän sodan todellisuutta.
Viis siitä, ettemme ole maailmanpolitiikan vallankahvassa, britit oppivat ajattelemaan. Meillä on silti merkitystä suurvaltojen välisessä pelissä. Edes fiktion tasolla.
Maanmiehet
olivat ylpeitä
James Bondin avulla britit saivat eräänlaisen kasvojen kohotuksen. Oli jotain, josta saatettiin olla ylpeitä.
Kun salainen asiamies jossain päin maailmaa sujautti ylellisen hotellihuoneensa suojissa Berettansa säämiskäiseen koteloon, vetäisi valkoisen smokkitakin ylleen ja katosi tummaan iltaan, elokuvasalin hämärässä istuvat lojaalit Bond-fanit, britit, tiesivät pahojen saavan pian taas palkkansa.