Asuntorakennuttaja Bonava-konserni käynnistää yt-neuvottelut Suomen toiminnoissaan. Tavoitteena on parantaa yhtiön kannattavuutta.
Yhtenä toimena yhtiö suunnittelee vetäytymistä Oulun seudulta, jossa tuloskehitys on ollut heikkoa. Lisäksi Oulun projekteissa alaskirjataan kehityskustannuksia.
Toimitusjohtaja Juuso Hietanen sanoo, että lopulliset päätökset Oulun toimintojen suhteen tehdään yt-neuvottelujen jälkeen.
– Siihen asti toimitaan normaalisti, hän toteaa.
Hietasen mukaan neuvottelut saadaan päätökseen todennäköisesti helmikuun lopussa.
Bonavan tiedotteessa todetaan, että yhtiöllä ei ole tällä hetkellä yhtään projektia tuotannossa Oulun alueella. Verkkosivuillaan Bonava kertoo, että sillä on Oulussa neljä muuttovalmista kohdetta sekä yksi kohde ennakkomarkkinoinnissa. Kohteet ovat asuinkerrostaloja.
Oulun kohtalo selvillä helmikuun lopussa
Hietanen sanoo, että näiden Oulun kohteiden ratkeaa neuvottelujen myötä.
Hietanen ei ota kantaa Oulun asuntomarkkinatilanteen kehittymiseen viime kuukausina. Viime vuoden kolmen ensimmäisen vuosineljänneksen osalta Hietanen toteaa, että Oulussa on ollut paljon asuntoja myynnissä verrattuna kaupungin kokoon ja aiempiin vuosiin.
– Siinä mielessä Oulussa on haastava markkinatilanne.
Bonava kertoo, että yt-neuvottelut voivat johtaa enimmillään 60 työntekijän vähentämiseen. Hietasen mukaan vielä ei voida sanoa mitään siitä, mihin mahdolliset vähennykset kohdentuvat.
Yt-neuvottelut käynnistyvät tammikuun puolivälissä. Suunnitelmat eivät koske Bonava Suomen työmaahenkilöstöä, laskentaa, PKS- ja Helsinki-yksiköitä, Tampereen ja Turun projektinjohtajia eivätkä pääkaupunkiseudun ja Turun operatiivista hankintaa.
Uudelleenjärjestelyihin liittyy 15 miljoonan euron kustannus, joka ilmoitetaan vuoden 2019 neljännen kvartaalin vertailukelpoisuuteen vaikuttavana eränä.
Juttua tarkennettu 11.29: yhtiön oman tiedotteen mukaan sillä ei ole tällä hetkellä tuotannossa yhtään projektia Oulun seudulla.
Juttua täydennetty kello 13.59 toimitusjohtaja Juuso Hietasen kommenteilla.