Bodominjärven henkirikoksista epäilty Nils Gustafsson kiistää syyllistyneensä rikoksiin. Miehen kannasta kertoi tiistaina STT:lle hänen asianajajansa Riitta Leppiniemi.
Leppiniemen mukaan Gustafsson ei halua tällä hetkellä kommentoida asiaa sen tarkemmin. Espoon käräjäoikeus vangitsi miehen viime perjantaina epäiltynä kolmesta kesällä 1960 tehdystä murhasta.
Leppiniemi toteaa, että tapaus on hyvin kummallinen ja mahdollinen oikeudenkäynti tulee olemaan hankala.
"Tässä vaiheessa on kuitenkin hyvä muistaa, että nyt on vasta esitutkinta meneillään. Ketään ei ole vielä syytetty puhumattakaan tuomiosta", sanoo Leppiniemi.
Gustafsson on aiemmin kertonut poliisille ja työkavereilleen, ettei hän muista yön tapahtumista mitään. Leppiniemi ei kommentoi sitä, pysyykö hän yhä tässä kertomuksessaan.
Oikeuden on käsiteltävä miehen vangitsemista uudelleen viimeistään kahden viikon kuluttua ensimmäisestä vangitsemisesta, jos vangittu sitä vaatii. Leppiniemen mukaan on vielä liian aikaista sanoa, vaaditaanko vangitsemisen uutta käsittelyä.
Gustafssonia avusti vangitsemisoikeudenkäynnissä asianajaja Heikki Uotila. Epäilty kuitenkin toivoi asianajajakseen Leppiniemeä, joka vahvisti tiistaina toimivansa miehen asianajajana.
DNA-näytteet uhreista ja epäillystä
Vuosikymmeniä sitten tehdyistä henkirikoksista on saatu uutta näyttöä teknisten tutkimusten avulla. Keskusrikospoliisin rikostekninen laboratorio on verrannut keskenään pienen henkilöpiirin DNA-näytteitä.
"Tässä suljetussa piirissä on uhrien lisäksi teosta epäilty", kertoi laboratorion johtaja Kimmo Himberg.
Keski-Euroopasta työmatkalta tavoitettu Himberg arvioi, että DNA antaa menetelmänä absoluuttisen varman henkilötunnistuksen. Näin siitä huolimatta, että nykyään on yhä vielä tapana ilmoittaa todennäköisyyslukuna, että 10 miljardin ihmisen joukosta löytyy vain yksi henkilö, jolla on tällainen DNA.
Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että Bodominjärven tapaus ratkaistaisiin pelkän DNA-tutkimuksen avulla. Himberg korostaa, että tekniset menetelmät ovat rikostutkinnan apuvälineitä, mutta ne eivät ole rikostutkinta kokonaisuudessaan.
"Mikään yksittäinen tutkimustulos ei saa riittää näytöksi missään rikostutkinnassa koskaan. DNA-menetelmä on kohtalaisen uusi. Kun se se tuottaa niin varmoja henkilötunnistuksia kuin se tuottaa, maallikot ajattelevat mielellään, että jos nyt DNA:ta on käytetty, niin siinähän se näyttö on ? mutta eihän se koskaan näin ole, ei missään jutussa.
- Rikoksen tutkinta on kuin palapeliä pelaisi. Sitten kuvan näkee, kun palat ovat kohdallaan tai tarpeeksi monta palaa on saatu kohdallaan. On vaikea sanoa, mikä on yksittäinen avain", Himberg toteaa.
Teknistä näyttöä on saatu myös kengille tehdyissä tutkimuksissa. Neljän nuoren joukossa olleiden kahden pojan kengät löytyivät pian rikosten jälkeen jonkin matkan päästä rikospaikasta tieltä. Poliisi ei ole vahvistanut, että kengistä olisi otettu DNA-näytteitä.
Sovellettavana vanha ja uusi laki
Tässä vaiheessa tutkinnassa on muun ohella oleellista epäillyn kuuleminen. Tutkinnanjohtaja Tero Haapala on todennut, että Gustafssonia kuullaan aina, kun uutta näyttöä ilmaantuu. Poliisin tehtävänä on etsiä mahdollisia todisteita sekä epäillyn puolesta että häntä vastaan.
Poliisi tutkii tekoja murhina. Rikosnimike voi lieventyä mahdollisessa syyteharkinnassa tai oikeudenkäynnissä. Jos teot katsotaan tapoiksi, syyteoikeutta ei ole, sillä tappo vanhentuu 20 vuodessa. Tekohetkellä voimassa olleen lain mukaan tappo ei vanhene, mutta vanhentuminen laskettaisiin uuden lain mukaan, koska se on epäillylle edullisempi tulkinta.
Sen sijaan murhan tunnusmerkistön täyttyminen arvioitaisiin vanhan lain mukaan. Vuonna 1960 voimassa olleen rikoslain mukaan murhaan vaadittiin vakaa harkinta. Pikaistuksissa tehty henkirikos katsottiin tapoksi.
Tätä nykyä murhan tunnusmerkistö on huomattavasti laajempi. Henkirikos voidaan katsoa murhaksi, vaikka sitä ei olisikaan suunniteltu. Murhasta voi olla kyse esimerkiksi silloin, kun rikos on tehty erityisen raa?alla tai julmalla tavalla.