Sanalla Bodom on ollut synkkä kaiku suomalaisille 44 vuoden ajan. Meneillään oleva selvitysyritys vuosikymmenien jälkeen jää rikostutkinnan historiaan, onpa lopputulos mikä tahansa. Kolmen surmatun nuoren jäänteet on kaivettu haudasta dna-näytteiden saamiseksi. Merkittävä etappi on myös perjantaina Espoon käräjäoikeudessa, kun tutkintavankeuden edellytyksiä käsitellään epäillyn vaatimuksesta uudelleen.
Kolme nuorta kuoli Bodominjärven rannalla järjettömältä vaikuttaneessa veriteossa helluntaiaattona 4. kesäkuuta 1960, yksi loukkaantui pahasti. Varsinkin sodanjälkeiselle sukupolvelle verityö oli suuri järkytys. Tiedot 1950-luvulla sattuneesta Kyllikki Saaren murhasta vavahduttivat, mutta tämä tapahtuma näytti osoittavan, että nuoret eivät voi porukallakaan leiriytyä huolettomin mielin.
Tuskin kukaan osasi pidätysuutisen kuultuaan arvata, että kiinni otettu olisi telttaretkeltä ainoana eloon jäänyt, sairaalareissulla selvinnyt. Monet arvelevat yhä, että sellissä on väärä mies. Niin sanovat varsinkin Nils Wilhelm Gustafssonin, 62, tuntevat. Myös usea aikoinaan rikostutkintaa tehnyt on epäileväinen.
Tavallisin kysymys kuuluu, kuinka sellaisen salaisuuden kanssa kykenisi elämään vuosikymmeniä. Onko mahdollista, että puheliaaksi ja leikkisäksikin tunnettu mies voisi kantaa sisällään niin raskasta taakkaa?
Rikostutkinnan asiantuntijat vakuuttavat, että jotkut voivat. Henkirikoksista tuomiota istuvat ovat usein tavallisen oloisia, siloposkisia ihmisiä. Ani harvalla heistä on karkeat piirteet tai synkeän tuijottava katse. Joillakin ihmisellä on merkillinen kyky poistaa vaikeita asioita mielestään. Joskus tekijä saa uskotelluksi itselleen olevansa enemmänkin uhri. Hän voi elää suhteellisen normaalia elämää.
Silti nykytutkijoiden pidättämä henkilö voidaan vielä vapauttaa, syyttömäksi todettuna tai puutteellisen näytön takia. Jos hänet todetaan syyttömäksi, poliisit ovat tehneet raskaan erheen. Epäillyn perhe, vaimo, lapset ja lapsenlapset, ovat varmasti syvästi hätääntyneitä, tuskaisessa mielentilassa. Kyllä viranomaiset sen tietävät. Poliisi voi tällaisessa tapauksessa tehdä pidätyksen, ja oikeus päättää tutkintavankeudesta vain painavin syin. Päätökseen osalliset ottavat raskaan vastuun.
Miltei ainut asia, mistä epäilty on halunnut vaieta myös ystäviensä seurassa, on ollut juuri Bodomin surmat. Hän on vedonnut ja vetoaa yhä siihen, että ei muista surmahetkistä mitään. Keskustelu ja pohdinta on loppunut lyhyeen.
Poliisin kanssa hän joutuu kuitenkin pohtimaan muun muassa sitä, miksi joku halusi piilottaa kahdet kengät, hänen omansa ja surmansa saaneen kumppanin kuluneet jalkineet noin 600 metrin päähän surmapaikalta. Kuinka surmaajalla oli aikaa, halua ja syytä sellaiseen? Myös kengistä löytyy nykymenetelmin dna-näytteitä. Ehkä juuri kengät ovat painava osa todisteluketjua. Ainoa peruste pidätykselle ne eivät voi olla.
Myös noiden tapahtumien kertaus muistuttaa, että väitteet rikosten muuttumisesta entistä julmemmiksi ja verisemmiksi ovat liioittelua. Historiaa, varsinkin sotahistoriaa lukeneet tietävät, että ihmiskunnan menneisyys pursuaa hirveää raakuutta. Tappamista ja kansanmurhia on koettu vuosituhansien ajan.
Jospa ainakin rauhan oloissa joitakin hillitsisi tieto rikostutkinnan uusien keinojen tehosta. Niiden voima näkyy erityisen kirkkaasti, jos yli 40 vuoden takainen kolmoissurma selviää, tuomitaanpa teot sitten murhiksi tai tapoiksi. Surmatyön ratkeaminen olisi suuri voitto oikeusvaltiolle. Syylliselle seuraukset olisivat kovat, vaikka taposta tekijä ei enää joutuisikaan vankilaan. Vielä ei kuitenkaan ketään ole tuomittu Bodomin surmaajaksi emmekä voi olla varmoja, tuomitaanko.