Tampere Espoon Blues otti sunnuntaina askeleen kohti puolivälieräpaikkaa jääkiekon SM-liigan pudotuspeleissä. Tampereella Blues kukisti pudotuspelikarsinnan ensimmäisessä ottelussa kotijoukkue Tapparan jatkoajalla 2-1 (1-1, 0-0, 0-0, 1-0). Puolivälieräpaikka lohkeaa kahdella voitolla.
Espoolaisten voittomaalin viimeisteli läpiajosta kokenut keskushyökkääjä Juha Ylönen, kun jatkoaikaa oli pelattu runsas 11 minuuttia. Ylösen lähetti läpiajoon erinomaisella syötöllä puolustaja Tero Määttä.
Bluesilla on puolivälieräpaikka katkolla jo tiistaina, kun joukkueet kohtaavat Espoossa.
Bluesin ykköskentällistä johtanut Ylönen pääsi jatkoajalla maalintekoon kuin varkain. Espoolainen irtosi keskiviivan tuntumasta läpiajoon ja upotti kiekon varmasti Tappara-vahti Mika Lehdon selän taakse.
"En tarkkaan nähnyt tilannetta, mutta Tapparalla taisi olla siinä vaihtovirhe, kun pääsin niin helposti läpi. Emme olleet sopineet etukäteen, että jäisin kyttäämään kiekkoja keskialueelle."
"Tarkoituksena oli puolustaa ja hyökätä koko joukkueella myös jatkoajalla", Ylönen kertoi.
Espoolaissentteri upotti kiekon maaliin Lehdon längistä.
"Näin, että Lehdolla oli siinä sen verran länget auki, että ammuin sinne. Kun vastassa oli maalivahti, joka pelaa niin syvässä kuin Lehto, oli turha lähteä yrittämään mitään muuta", Ylönen jatkoi.
Tapparan valmentaja Mika Saarisen mukaan Ylösen läpiajon pohjusti Tapparan viisikon liian innokas nouseminen hyökkäykseen.
"Puolustajatkin nousivat ylös, kun oletettiin, että saamme tilanteessa pelattua kiekon syvään Bluesin puolustajien taakse. Mutta näin ei nyt käynytkään", Mika Saarinen selitti.
Ylitarkkaa peliä
Blues piti Tapparan kurissa tarkalla puolustuspelillään ja terävillä vastahyökkäyksillään. Espoolaiset puolustivat niin tarkasti, että kirvesrinnoilla ei ollut juurikaan asiaa parhaille maalintekopaikoille Bluesin maalin eteen.
Jos Tappara-vahti Mika Lehto ei olisi torjunut niin luotettavasti, olisivat espoolaiset voineet ratkaista ottelun jo varsinaisella peliajalla. Lehto kesytti silloin paraatitorjunnoillaan mm. läpiajoihin päässeet laiturit Marko Tuomaisen ja ja Teemu Elomon.
Tapparan valmentaja Mika Saarisen mukaan joukkueen kurinalaisuus Bluesin puristuksessa ei riittänyt.
"Meidän olisi pitänyt paineen alaisena purkaa kiekkoa nöyremmin pois omalta alueelta sekä puolustaa enemmän aluetta kuin miestä", Saarinen murehti.
Saarisen mielestä tamperelaisten hyökkäyspeli oli tehotonta, koska kiekkoa ei saatu pelattua riittävän nopeasti maalille, eikä vastustajan maalille ajettu tarpeeksi hanakasti irtokiekkojen perään.
Blues meni avauserässä 1-0-johtoon Teemu Elomon ylivoimaosumalla. Elomo lakaisi tolpasta ponnahtaneen kiekon Tapparan maaliin. Maalin syntyessä tamperelaisten keskushyökkääjä Arto Kuki istui jäähyllä.
Tapparan 1-1-tasoituksen viimeisteli avauserän lopulla keskushyökkääjä Janne Ojanen. Tapparan puolustaja Pasi Puistolan ampui kiekon ensin päin Bluesin maalivahtia Mika Oksaa, jonka tarjoileman paluukiekon siivosi verkkoon Ojanen.