Blues kaatui saap­paat jalassa

TPS-voiton myötä höllentyneet kravatit kiristyivät taas Bluesin valmennusportaan kaulassa, kun HIFK kellisti espoolaiset tänään kotihallissaan täpärästi 2-1 (1-1, 1-0, 0-0).

TPS-voiton myötä höllentyneet kravatit kiristyivät taas Bluesin valmennusportaan kaulassa, kun HIFK kellisti espoolaiset tänään kotihallissaan täpärästi 2-1 (1-1, 1-0, 0-0).

Vieraiden ilme oli tappiosta huolimatta virkeä. Blues meinasi väkisin viedä homman jatkoajalle päätöserässä. Tuoreen NHL-avun Ryan Malonen kuti kuitenkin poukkoili yläriman kautta tolppaan. Maalivahti Dave Stathos kesti myös lopussa, kun isäntien kultakypärä Kimmo Kuhta otti korkeasta mailasta jäähyn pari minuuttia ennen päätössummeria.

Maalit hierottiin pitkälti erikoistilanteista. Avauserässä Jarkko Ruutu vei kotijoukkueen ylivoimalla johtoon ohjaamalla Marek Zidlickyn rannevedon Jere Myllyniemen selustaan. Blues tasoitti kahden miehen ylivoimalla, kun Olli Ahonen latasi huippuvedossa olevan Ladislav Kohnin lätyn takatolpalta tyhjiin.

Ratkaisun iski toisessa erässä rystyltä Kim Hirschovits, jonka kolmosviisikko oli isäntien väkevin tällä kertaa.

HIFK-luotsi Hannu Aravirta joutui rukkaamaan ykkösnyrkin uusiksi Timo Pärssisen loukkaantumisen takia. Ruudun täytti kelvollisesti Ruutu.

Ilmoita asiavirheestä