Irakista ei ole löydetty joukkotuhoaseita ainakaan toistaiseksi. Se horjuttaa pahoin pääministeri Tony Blairin asemaa.
Britannian pääministeri Tony Blair piti pintansa ja johdatti maan Yhdysvaltain lähimpänä liittolaisena Irakin sotaan. Päätös sai Blairin omankin puolueen rivejä rakoilemaan, mutta varsinaiset sotilaalliset operaatiot sujuivat odotettuakin paremmin ja kritiikki tuntui vaimenevan. Tässä tapauksessa ei kuitenkaan päde se, että loppu hyvin, kaikki hyvin. Pikemminkin päinvastoin.
Mitä enemmän sodan päättymisestä kuluu aikaa, sitä enemmän Blair joutuu selittelemään sotaan johtaneita syitä. Sama pätee Atlantin toisellakin rannalla, jossa keskustelu on lähtenyt liikkeelle hitaammin mutta saattaa kerätä vielä yllättävästi voimaa. Katseet siellä eivät kuitenkaan ainakaan toistaiseksi kohdistu suoraan presidentti Bushiin vaan pikemminkin tämän lähipiiriin.
Kyseessä ovat Irakin joukkotuhoaseet, joilla sotaan ryhtymistä ennen muuta perusteltiin, mutta joista ei toistaiseksi ole löytynyt mitään vakuuttavia todisteita. Sitäkin enemmän aletaan epäillä, olivatko tiedustelutiedot asiasta alkuunkaan luotettavia ja - mikä vielä pahempaa - vääristeltiinkö totuutta tietoisesti, poliittisista syistä.
Yhdysvalloissa saa tapahtua paljon, ennen kuin Bush itse joutuu antamaan asiasta mitään virallisia selityksiä. Niin ei välttämättä lainkaan käy, vaikka asian tutkimuksia onkin pantu vireille. Britannian poliittinen järjestelmä sen sijaan on paljon yksioikoisempi, ja niinpä pääministeri Blair on jo joutunut selittämään puheitaan parlamentin kyselytunnilla.
Viime viikolla hän selvisi opposition ja osittain myös oman puolueensa ryöpytyksestä vielä kohtalaisen helposti, mutta asia ei suinkaan ole sillä loppuunkäsitelty. Parlamentin turvallisuusvaliokunta ryhtyy tutkimaan syyskuista Irakin aseraporttia, jonka pohjalta Blair muun muassa väitti Irakin voivan laukaista 45 minuutin varoitusajalla biologisia tai kemiallisia aseita.
Muutenkin Blair esitti ennen sotaa moneen otteeseen Irakin muodostamasta uhasta lausuntoja, joihin arvostelijoiden on nyt helppo naulata häntä kiinni. Esimerkiksi maaliskuussa parlamentissa pääministerin puhe sodan alla liittyi lähes pelkästään joukkotuhoaseisiin ja tarpeeseen riisua Irak niistä.
Nyt Britanniassa, ja jopa hänen oman työväenpuolueensa riveissä, kuullaan vaatimuksia pääministerin erosta. Maa on ajautunut eräänlaiseen eipäs-juupas -väittelyyn siitä, mitä tiedettiin ja milloin tiedettiin. Tämän voi odottaa jatkuvan toistaiseksi ja jopa kiihtyvän, ellei sitten Irakissa yllättäen tehdä yksiselitteistä löytöä vakavasta kiellettyjen aseiden ohjelmasta.
Eri asia on, millaisia poliittisia seurauksia tällä on. Avainasemassa ovat Blairiin tyytymättömät työväenpuolueen edustajat, jotka voivat tehdä elämän pääministerille hyvin hankalaksi. Yhdessä opposition kanssa he voisivat saada liikkeelle riippumattoman selvityksen tiedustelutietojen poliittisesta käytöstä, mutta se saattaisi leimata oman puolueen pääministerin valehtelijaksi ja auttaa oppositiota vaaleissa.
Todennäköisintä on, että syntynyt sisäpoliittinen myrsky huojuttaa Blairia mutta ei kaada häntä, ellei sitten eteen tule täysin yksiselitteisiä todisteita tietoisesta valehtelusta ja vääristelystä. Mutta silti tästä kaikesta maksetaan poliittista hintaa, joka voi tulla maksuun esimerkiksi Blairin yrittäessä heikentyneenä ajaa läpi yhtä pääministeriuransa päätavoitteista, brittien liittymistä euroon.