Blair: Ame­ri­kan vas­tai­suus on hul­luut­ta

Britannian pääministeri Tony Blair sanoo, että eurooppalaisessa politiikassa ilmenevä Amerikan vastaisuus on "hulluutta" eikä aja maailman kehitystä oikeaan suuntaan.

Britannian pääministeri Tony Blair arvostelee eurooppalaisessa poliitiikassa ilmenevää Amerikan vastaisuutta.
Britannian pääministeri Tony Blair arvostelee eurooppalaisessa poliitiikassa ilmenevää Amerikan vastaisuutta.

Britannian pääministeri Tony Blair sanoo, että eurooppalaisessa politiikassa ilmenevä Amerikan vastaisuus on "hulluutta" eikä aja maailman kehitystä oikeaan suuntaan. Blairin mukaan maailman ongelmien ratkaiseminen vaatii aktiivista sitoutumista ulkopolitiikkaan, ei eristämistä.

"Ongelma Yhdysvaltain kanssa ei ole se, että he osallistuvat liikaa. Vaarana on se, että he päättävät vetää laskusillan ylös ja olla osallistumatta. Me tarvitsemme heidät mukaan. Me haluamme heidän sitoutumistaan", Blair sanoi Australiassa, jossa hän on parhaillaan valtiovierailulla.

Blair totesi myös, ettei Britannia aio vetää joukkojaan Irakista. Hänen mukaansa vetäytyminen vain antaisi vallan terroristeille. Hän kehotti myös kansainvälisiä liittolaisia pysymään lujana vaikeuksien keskellä.

Britannialla on Irakissa 8 000 sotilasta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä