Terroristipelot lisäsivät varmojen tunnistusmenetelmien etsimistä. Mutta menetelmiä käytetään myös yrityselämässä, kun halutaan ihmisten tunnistukseen sekä luotettavia että nopeita tekniikoita. Sellaisia ovat biometriset tunnistamismenetelmät.
Niissä jokin ruumiin analoginen piirre kuten sormenjälkikuviot, silmän iiris, kämmen, korva tai muu ruumiin osa muutetaan ohjelman tulkinnan avulla digitaaliseksi tiedoksi. Tätä tietoa verrataan tunnistejärjestelmän tietokantaan tallennettuun malliin. Malli voi olla tallennettu verkkopalvelimeen, mikron kovalevylle tai tunnistavaan laitteeseen.
Biometrista tunnistusta käytetään tietoverkkoihin pääsemiseen, tilojen kulunvalvontaan, internetin kaupankäynnissä, lentomatkustamisessa, tunnisteina pankkien, terveyden tietojen tai sosiaaliapujen saamisessa. Suomessakin on jo vuosikymmenen tietoturvakeskeisissä organisaatioissa sisään päässyt vain joko painamalla sormen tai kaksi sormea sormenjälkiskanneriin tai kurkistamalla silmän iiristä tarkistavaan kameraan.
Vuodesta 2006 suomalaiset passit ovat sisältäneet biometrisiä tunnisteita, tosin vielä vain digitaalisen passikuvan, jota verrataan rajavalvontapisteen kamerakuvaan. Kun lukulaitteet jatkossa yleistyvät, passeihin lisätään sormenjälki- ja silmän iiristunnisteet.
Passin siru ei lähetä tietojaan kenelle tahansa, vaan se lähettää tietonsa langattomasti vain alkuperän todentavalle lukulaitteelle, jonka lukuluvanvaraisuus varmentuu avatulta passisivulta.
Nykyisin yleisin turvamenetelmä on edelleen salasanojen tai PIN-koodien (Personal Identification Numbers) naputus. Käyttäjä saattaa unohtaa nämä numeronsa. Turvallisuushäirikkö saattaa etsiä ja varastaa salasanoja tai - vielä yleisemmin - houkuttelee satuilemalla yksinkertaista käyttäjää kertomaan ne hänelle.
Kun käytetään avaimia tai avainkortteja, ne voivat unohtua, kadota tai tulla anastetuksi. Sormenjälkiä tai silmän iiriskuvioita ei unohdeta, niitä ei varasteta eikä niitä voi toisen puolesta laittaa sormenjälkiskanneriin tai iiriskameraan.
Vahvojen biotunnisteiden väärinkäyttö ei onnistu. Kirurgiset operaatiot voivat toimia tieteiskirjallisuudessa, mutta eivät käytännössä. Esimerkiksi irti leikatulla sormella ei voi huijata sormenjälkiskanneria, jos se mittaa myös ihon lämpötilaa ja sähköisiä impulsseja.
Biometrinen tunnistus on salasanojen naputtelua nopeampaa, tunnistus tapahtuu alle sekunnissa ja käyttäjäkoulutustarve on mitätön.
Varmimmat biotunnistuksen menetelmät liittyvät ihmisen syntymästä alkaen omistamiin yksilöllisiin fyysisiin piirteisiin. Joskus harvemmin tunnistetaan myös epävarmemmilla menetelmillä kuten kasvonpiirteiden, eleiden, kävelytavan, näppäimistön näppäinpainon tai nimikirjoituksen kynänpainon avulla.
Yleisin ja varmasti vanhin menetelmä on sormenjälkitunnistaminen. Jo muinaisessa Egyptissä valtion viljakaupat sinetöitiin osapuolten peukalonjäljellä. Nykyisissä salkkukoneissa sormenjälkiskannereita on käytetty vuosia ja pienen erillisen, näppäimen kokoisen skannerin omaan koneeseen saa mistä hyvänsä IT-kaupasta CD-asemaa halvemmalla.
Toiseksi yleisin ja vieläpä sormenjälkiä varmempi menetelmä, mutta myös kalliimpi, lukee kameralla joko silmän iiriskuvioita tai silmän verkkokalvoa eli retinaa. Jälkimmäisen käyttö on harvinaisempaa, koska moni kokee sen epämiellyttäväksi, silmälasit tulee ottaa pois ja kamera linssi tulee liian lähelle.
Identtisillä kaksosilla voi olla samanlaiset sormenjälkikaaret, mutta ei koskaan samoja iiriskuvioita, jotka lisäksi ovat erilaiset molemmissa silmissä. Iiriskuviot ovat yksilöllisiä myös muilla isoilla nisäkkäillä, joten kuvioita voi käyttää myös kalliiden nautojen tai hevosten tunnistamiseen.
Kaikkein varmin menetelmä on DNA-tunnistaminen. Se ei kuitenkaan vielä sovi arkikäyttöön, koska tunnistaminen tapahtuu päivissä, ei hetkissä. Silti DNA-menetelmän käyttönopeus tullee kasvamaan.
Biometrisen tunnistuksen yksi ongelma on sen tärkein etu. Se on piirteen muuttumattomuus. Henkilölle voi sattua vaurio tunnistukselle tärkeille ruumiinosille kuten sormille tai silmille. Väliaikaisesti sormeen myös tarttuu likaa tai vahvaa puhdistusnestettä tai iho muutoin on skannerille liian kuiva.
Kaikkiin niin biometrisiin kuin perinteisimpiin menetelmiin liittyy ratkaisematon ongelma: jos tunnistus annetaan "luotettavalle" henkilölle, onko hän todella myös "sisäisesti" luotettava? Ongelma ei koske vain tapauksia, jossa terroristi naamioituu tavalliseksi kansalaiseksi. Peritavallisen meikäläisen mieli voi myös nyrjähtää henkisen paineen tai sairauden alla. Kukaan ei ole vielä vakavissaan ehdottanut tunnistamista ajatuksia lukemalla.