Biokaasuissa on maaseudun tulevaisuus, näin uskovat haapavetiset MetaEnergia Oy:n omistajat Asko Lundberg ja Urpo Kuronen.
Lundbergin ja Kurosen mukaan tulevaisuuden ihannemaatila on omavarainen, sillä se tuottaa biokaasun avulla tilalle niin sähkön, lämmön kuin polttoaineenkin.
"Biokaasusta maatila saa energiaa, lietelannan lannoitusarvo paranee, hajuhaitat häviävät ja valumat vesistöihin vähenevät", listaa Kuronen biokaasun käytön etuja.
Noin puolet Itämeren typpi- ja fosforipäästöistä on peräisin maataloudesta. Tällä hetkellä suuri osa typestä ja fosforeista valuu vesistöihin.
Juuristo ottaa typen
heti käyttöön
Biokaasutuksen jälkeen lietteessä oleva typpi on kuitenkin sellaisessa muodossa, että juuristo ottaa sen heti käyttöön, eikä se näin ollen pääse valumaan vesistöihin.
"Energiantuotanto Suomessa olisi varmempaa, jos sitä olisi ympäri maata. Maaseudun vireys kasvaisi huomattavasti, kun toimintaa tulisi lisää maatiloille ja yrityksille", Kuronen jatkaa.
Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että tuhat lietekuutiota tuottaa käytettäväksi sata tuhatta kilowattituntia energiaa. Esimerkiksi jos Suomessa hyödynnettäisiin kaikki orgaaninen jäte, voitaisiin biokaasulla korvata yksi ydinvoimalaitos.
Suomessa ei vielä
markkinoita
MetaEnergia Oy:n omistavat A&P Lundberg Oy ja Agronic Oy. Miehet vitsailevat biokaasutoiminnan olevan enemmänkin harrastus, sillä Suomessa alalle ei ole vielä markkinoita.
"Tällä hetkellä markkinat ovat vähäiset, mutta tulevaisuudessa biokaasun käyttö yleistyy. Nyt tämä on meille harrastus, johon on tuhlattu sekä rahat että vapaa-aika", miehet nauravat.
"Saahan sitä harrastaa, mitä haluaa. Tarkoituksena kuitenkin on, että harrastus muuttuu vielä jossain vaiheessa työksi."
Kaupankäynti biokaasun saralla on vähäistä, koska maanviljelijät eivät saa biokaasulaitoksiin investointitukia.
"Biokaasulaitosten tuen tulisi sisältyä navetta- tai sikalainvestointeihin. Tällöin biokaasulaitos olisi luonnollinen hankinta rakennettaessa uutta navettaa tai sikalaa", miehet katsovat.
MetaEnergia valmistaa ja kehittää biokaasulaitoksia ja niihin liittyviä laitteistoja maatalouden käyttöön. Yrityksen tuotteet ovat valmiita laitoksia, jotka sisältävät reaktorin ja kaikki siihen liittyvät oheislaitteet.
Kahdenlaisia
laitteita
"Maatilan liete menee laitteiston läpi ja hapeton prosessi hajottaa orgaanisen massan biokaasuksi. Toimenpiteessä siis otetaan energia talteen ja muutetaan liete paremmaksi lannoitteeksi", selventää Urpo Kuronen.
"Meillä laitteita on kahdenlaisia. Toiset ovat betonirakenteisia isoon tuotantoon tarkoitettuja laitteita, jotka rakennetaan paikan päällä. Toiset taas ovat siirrettäviä kontteja, eräänlaisia koneita", Kuronen kuvailee.
"Kontin hankintaan maatalousyrittäjä saa rahoitus-leasingin, mitä taas säiliölaitoksen rakentamiseen ei saa. Jos navetta on suuri, kannattaa tilalle rakentaa säiliölaitos."
MetaEnergialla takaisinmaksuajat ovat tuella 1-7 vuotta. "Investoinnit biokaasuun ovat maataloilla mittavat, mutta samoin on tuotto. Aivan pienille tiloille biokaasulaitteita ei kannata hankkia, etteivät takaisinmaksuajat veny liian pitkiksi. Alarajana voisi pitää 60 nautayksikköä."