Bil­te­man avaus ruuh­kaut­taa Kem­pe­lees­sä

Huomenna avattava Suomen suurin Biltema-tavaratalo ruuhkauttaa Kempeleessä Zeppelinin ympärille syntyneen kaupan keskittymän liikennettä.

Huomenna avattava Suomen suurin Biltema-tavaratalo ruuhkauttaa Kempeleessä Zeppelinin ympärille syntyneen kaupan keskittymän liikennettä.

Suuret avajaisruuhkat eivät ole kuitenkaan kauppias Petri Marttilan toivelistan kärjessä: "Avaamme siksi tiistaina emmekä torstaina, jolloin kuluttajat saataisiin kokemusten mukaan vilkkaimmin liikkeelle."

Petri Marttila luottaa Ruotsissa perustetun tavarataloketjun Kempeleen yksikön kiinnostavan avajaistenkin jälkeen. "Yli 4 000 neliötä ja 13 500 eri tuotetta pitävät siitä varmasti huolen", hän luottaa.

Avajaisten aattona myös Zeppelinin kaupallinen johtaja Esko Junno ennakoi tiistaiksi ruuhkanpoikasta. Itse asiassa Kempeleeseen Zeppelinin imussa syntyneessä kaupan ja palvelujen keskittymässä ruuhkat ovat jo siinä määrin tuttuja, että niiden avaamistarpeesta on puhuttu jo jonkin aikaa.

Biltema tuo alueelle lisää vetovoimaa ja lisäimua. Siksi liikennejärjestelyt lähenevät, Esko Junnon näkee.

Esko Junnon toivelistalla on Pohjantien ylittävän Ketolanperäntien sillan nelikaistaistaminen, liikenneympyrän rakentaminen Kempeleentien ja Lehmikentäntien risteykseen sekä kääntymisen helpottaminen Ketolanperäntieltä Zeppelinin parkkipaikoille.

Kempeleen kunta ja Tiehallinnon Oulun piiri ovat keskustelleet Zeppelinin ympäristön liikennejärjestelyistä. Mutta aikataulun ja yksityiskohtien hiominen ottavat aikaa ja varmasti vaativat tarkkojen liikennelaskelmien tekemistä ennen päätöksiä, Esko Junno ynnää.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä