Torin tuntumassa sijaitsevalla Lapinaukean kentällä on jo iltapäivällä melkoinen meininki ja meteli, kun kilpailijat alkavat tuoda ajokkejaan katsastusmiehen tarkastettavaksi. Kaksitahtisten kilpakelkkojen äänenvaimentimet ovat tavallisia menopelejä vaatimattomampia, ja meteli on sen mukainen.
Yksittäisen kelkankin ääni tekee puheen kuulemisen mahdottomaksi, ja lähdössä rinnakkain on kuusi huippuunsa viritettyä menopeliä.
Kelkkakisan järjestämiseen kaupungin keskustassa tarvitaankin melkoinen määrä lupia.
"Melu- ja tärinälupa täytyy olla, ja tietysti yleisötapahtuman lupa. Pakokaasulupaa ei sentään ole tarvinnut hakea", kilpailujen johtaja Teemu Koistinen nauraa.
Luistelukentästä crossiradaksi
Lapinaukean stadioncross-kilpailu on kelkkatehdas Bombardierin järjestämä kutsukisa, joka järjestetään Lynxin 40-vuotisen taipaleen kunniaksi.
Radalla nähtävistä huippukuskeista nauttivat paitsi kelkkatehtaan kutsumat 350 kutsuvierasta, myös tuhatpäinen yleisö.
Kilpailujen käytännön järjestelyistä vastaa Lapin Moottorikelkkailijat, ja heidän vastuullaan on ollut kilpailualueen rakentaminen luistelukentästä cross-radaksi.
"Radan rakentamiseen tarvitaan noin 5000 kuutiota lunta, ja se oli jätetty jo valmiiksi kentän laidoille. Tiistaiaamuna tässä oli pelkkä luistelukenttä", ratamestari Harri Helin kertoo toistakymmentä metriä korkean hyppyrin juurella.
Stadioncross-kilpailussa kuskit ajavat kuusi karsintalähtöä noin 400 metrin pituisella radalla. Radalla ajetaan kuusi kierrosta, ja finaaliin selviää kahdeksan karsinnoissa parhaiten sijoittunutta kilpailijaa.
Kentän toisen laitaan rakennettu varikko on täynnä sponsoriteippauksin koristeltuja pakettiautoja, ja tietenkin moottorikelkkoja. Asiaan vihkiytymättömän silmin kelkat näyttävät kuitenkin yllättävän vaatimattomilta.
"Tuolla radalla on semmoinen jokkistunnelma, kun kaikki yrittävät päästä keulille. Kolhuja tulee väkisinkin, siksi kelkatkaan eivät ole uuden näköisiä", Bombardierin testikuski Janne Jurvelin kertoo.
Kilpakelkka on paranneltu versio kaupan hyllyllä olevasta mallista, sillä isoja hyppyjä kestääkseen kelkan osat vaativat vahvistuksia. Ajovalot on poistettu edestä, eikä mittaristosta ole paljoa jäljellä.
"Kilpakelkka on säädetty eri tavalla kuin normaali ajelukelkka, radalla tärkeintä on kiihtyvyys", Jurvelin selittää.
Hätäkatkaisin ja
kypärä turvavarusteina
Hyppyreiden nokalle on saatava tarpeeksi vauhtia, jotta kelkka lentää ilmassa ratamestarin suunnitteleman matkan, eli Lapinaukealla noin 40 metriä. Kilpakelkkojen kiihtyvyys onkin urheiluautojen luokkaa.
Stadioncrossissa kuljettava ei ehdi maisemia vilkuilemaan, sillä kuuden kierroksen aikana on paitsi selvittävä kaatumatta valtavista hyppyreistä, myös ohitettava kilpakumppanit.
"Radalla ei juuri ehdi muuta kun ajaa ja seurata lippumiehiä, jotka kertovat jos joku on kaatunut", Jurvelin kuvailee.
Komeista ilmalennoista huolimatta turvavarusteet ovat kohtuullisen vähäiset.
Moottorikelkassa on normaali hätäkatkaisin, ja kuljettajan varusteisiin kuuluu kypärä, rintapanssari ja tukivyö sekä mahdolliset polvisuojat. Turvatyynyjä ei tunneta.
"Aika vähän tässä kuitenkaan mitään haavereita sattuu. Itse olen ajanut kisoissa yli kymmenen vuotta, eikä koskaan ole luita mennyt poikki", Jurvelin kertoo kokemuksistaan.